Kaupunginorkesteria johti tänään, kuten myös huomisessa identtisessä konsertissa, Miguel Harth-Bedoya. Konsertin ensimmäisessä numerossa, Enrique Soron Danza Fantasticassa, oli mielestäni alussa rytmistä epäselvyyttä bassojen osalla, mutta homma korjaantui pikaisesti. Muuten Soron Fantastinen tanssi ei kyllä paljon puhutellut. Kipakka menopala alkuun.
Tässä vaiheessa voikin sanoa taas muutaman sanan Musiikkitalon akustiikasta. Nyt istuin permannon eturivillä ja bassot tuntuivat välillä hieman voimattomilta. Samoin puhaltimien ääni tuntui välillä menevän yli. Toisaalta kokonaisuutena paikka on tähän astisista paras. Seuraavaksi kiinnostaisi päästä permannon 6.-7. riville.
Soron jälkeen olikin sitten Brahmsin viulukonserton vuoro ja lavalle tuli Viktoria Mullova. Hänen soitostaan huokuu rentous ja varmuus. Haastatteluissa hän on puhunut alku-uransa virhekauhusta ja jäykkyydestä, siitä ei ole tietoa nykyään. Ehkäpä tuo rentous ja varmuus peilautui tänään perussuoritukseen, joka ei noussut sille tasolle mihin Mullovan tasoinen viulisti kykenee. Mitään vikaa missään ei ollut, soitto oli mahtavaa, mutta mahdollisuudet suurempaan olivat olemassa.
Konsertin päätti Dvorákin 7. sinfonia. Senkin aikana Harth-Bedoyalla, tai orkesterilla, oli muutamaan otteeseen rytmin kanssa ongelmia. Varsin pienistä takerteluista oli toki kyse. Finaalin aikana Harth-Bedoya sai aikamoisen hehkun aikaan ja konsertti päättyikin iloisiin tunnelmiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti