sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Syyssoitto Konserttihovissa

Konsertti: Syyssoitto - Konserttihovi 2016-09-04

Gabriel Fauré
Viimevuotiseen tapaan Konserttihovin syksyn aloitti Päivikki Nykterin ja Riitta Lindin suunnittelema Syyssoitto. Tällä kertaa tarjottimella oli Telemannin, Mozartin, Dvořákin ja Faurén musiikkia.

Aluksi saimme ihmeteltäväksi suhteellisen eksoottisen kokoonpanon. Telemannin D-duuri konsertto TMV 40:202 on sävelletty neljälle viululle. Nykterin ja Lindin lisäksi kvarteton täydensivät Ada Heikkilä ja Minna Raasakka. En ole varma onko konsertossakaan potentiaalia sen suurempaan riemuun, mutta illan esityskin jätti puhtaudessa ja raikkaudessa vielä parantamisen varaa.

Mozart kirjoitti kaksi versiota konserttiaariasta "Ch'io mi scordi di te? ... Non temer, amato bene". Jälkimmäistä KV 505 pidetään yleisesti parempana, mutta tänään saimme tutustua ensimmäiseen versioon KV 490 Emmi Kaijansinkon tulkitsemana. Häntä säestivät Pinja Hasu pianolla ja Päivikki Nykter viululla. Oopperaitaliani ei ole vielä sillä tasolla että ymmärtäisin tekstiä ja tällä kertaa käsiohjelmastakaan ei käynyt selville mistä laulu kertoo. Tekstin sisällön tietäminen olisi varmasti lisännyt laulusta nauttimista. Nyt kokonaisuus jäi minulle hieman ulkokohtaiseksi.

Ennen väliaikaa tuli toinen yllättävä kokoonpano. Antonín Dvořákin Viisi Bagatellia, op. 47 on sävelletty kahdelle viululle, sellolle ja harmoonille. Nykterin, Lindin ja Hasun seuraksi tuli näin vielä sellisti Susanna Syrjäläinen. Viisikosta ensimmäinen bagatelli jäi suosikikseni.

Konsertti huipentui Gabriel Faurén c-molli pianokvartettoon op. 15. Kokoonpanona oli tällä kertaa Nykter, Lind, Syrjäläinen ja pianossa Emilia Nurmiainen. Faurén kvartetto ei ollut minulle tuttu ja ensikuulemasta jäi erittäin positiivinen kokemus. Faurén musiikki velloi hienosti ja kvartetti soitti mielestäni mainiosti. Faurén kvartettoon tekee mieli tutustua myöhemmin enemmänkin.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Elektra-kompleksi

Ooppera: Elektra - Kansallisooppera 2016-09-02

© 2016 Suomen Kansallisbaletti / Stefan Bremer
Kansallisoopperan kausi 2016-2017 sisältää neljä uutta tuotantoa jotka sopivat minun makuuni mainiosti. Syyskausi jysähti käyntiin Richard Straussin upealla herkkupalalla Elektra, joka omaa Patrice Chéreaun tuotannon puolesta hillityn klassikon ainekset. Lavalla kuullaan naisäänien aatelia ja montusta menoa ohjaa Kansallisoopperan tuote taiteellinen partneri Esa-Pekka Salonen. Kaikki ainekset oopperanirvanaan.

Richard Straussin tulkinta Elektra-myytistä aloitti säveltäjän yhteistyön libretisti Hugo von Hofmannsthalin kanssa. Koston ja vihan riivaama Elektra saa pakkomielteelleen täyttymyksen veljensä tappaessa äitinsä ja tämän uuden rakastajan. Straussin musiikki pauhaa suuren orkesterin voimalla ja sävelmaailma on yhtä armoton kun tarinan luonnekin.

Kansallisoopperan uutuustuotanto on yhteistyötä Aix-en-Provence festivaalin, Milanon La Scalan, New Yorkin Metropolitanin, Berliinin valtionoopperan ja Barcelonan Gran Teatre del Liceun kanssa. Ohjaus sai ensi-iltansa Aix-en-Provencessa 2013 ja jäi valitettavasti ohjaaja Patrice Chéreaun viimeiseksi. Tämä kuoli myöhemmin samana vuonna. Helsingissä uusintaohjauksesta vastaa Vincent Huguet.

Chéreau käsittelee Elektraa hellällä kädellä, vaikka adjektiivi ei Elektran yhteyteen oikein sovikkaan. Richard Peduzzi lavastus on yksinkertainen sommitelma sisäpihasta ja Caroline de Vivaisen suunnittelemien pukujen kanssa ei tarinalla ole selkeää aikakautta. Emme kuitenkaan ole tooga-ajassa, ja esillepano antaa pääpainon tarinan psykologiselle sisällölle, niinkuin kuuluukin. Chéreau ei myöskään muokkaa tarinaa radikaalisti uuteen uskoon; ainoat suuremmat muutokset omiin silmiini olivat Aigiston tappaminen, jota ei suorittanut Orestos, vaan jälkimmäisen kasvattaja ja Elektra jääminen fyysisesti eloon oopperan lopussa.

Chéreaun Elektra liikkuu hieman kömpelönoloisesti, sisällä kiehuva viha tuntuu puristavan hänet jäykäksi. Elämän täyttää vain kostonhalu. Mielenkiintoisesti libretto ei mainitse sanallakaan syytä miksi Elektran äiti Klytaemnestra ja tämän uusi rakastaja Aigistos ovat murhanneet Elektran isän Agamemnonin. Tavallaan tulemme tarinaan sen keskeltä, mitään perustetta tai lieventäviä asianhaaroja ei ole, meille Elektran isän murha näkyy vain seurausvaikutuksina: Elektran ja veljensä Orestesin kostonhimona ja sisar Krysotemisin haluna yrittää jatkaa elämäänsä normaalimmin, sivuuttaen menneisyyden tapahtumat.

Elektran jäykkyys ei purkaudu lopussa villiin tanssiin, vaan jopa kuoleman juhlinta omaa vielä saman kankeuden. Huipentumana ei ole fyysinen kuolema, vaan lähinnä staattinen, henkinen tyhjyys, jossa sisuksen täyttänyt raivo poistuttuan jättää jäljelle vain ihmisen kuoren. Hieno ohjaus jossa yksityiskohtiin on kiinnitetty paljon huomiota. Eikä varmaan nostata pahaa mieltä traditionalistienkaan parissa.

Elektra on naisten ooppera ja nyt on lavalla tarjolla huikean komeita laulajia. Nimiroolissa Evelyn Herlitzius näyttelee hienosti vihaa pursuavaa Elektraa ja hänen äänensä sopii rooliin mainiosti. Elektran äitinä, Klytaemnestrana, laulaa Waltraud Meier, yksi ehdottomia suosikkejani dramaattisten mezzojen puolelta. Elisabeth Strid täydentää upean pääkolmikon Elektran sisarena, Krysotemiksena. Pienemmistä naisrooleista korvaa ilahdutti eritoten Jenni Lättilä Klytaemnestran uskottuna.

Miesäänet olivat kotimaista alkuperää ja pärjäsivät hekin mainiosti. Päärooleissa Tommi Hakala oli vakuuttava Orestes ja Mika Pohjonen kelpo Aigistos.

Esa-Pekka Salonen on erittäin tervetullut Kansallisoopperan partneriksi. Orkesteri jylisi maestron ohjauksessa upeasti. Jos esityksiin on vielä lippuja saatavilla, niin nyt olisi oivallinen aika käydä kokemassa miltä laadukas psykologinen musiikkidraama tuntuu ja maistuu.