lauantai 22. helmikuuta 2020

Carmen ilman sanoja

Baletti: Carmen - Kansallisooppera 2020-2-21

© 2020 Mirka Kleemola

Edellinen kokemukseni oopperan taipumisesta baletin maailmaan on kuuden vuoden takaa Vilnasta. Siellä Wagnerin Tristan ja Isolde tulkittiin tanssien, onnistuen mielestäni varsin hyvin. Nyt on vuorossa Bizet'n Carmen, joka saa muotoutua liikkeeseen Liam Scarletin koreografian keinoin. Tuotannon kantaesitys oli Oslossa 2015.

Jos Tristanin seuraaminen olisi ollut hankalaa ilman laajennetun tarinan tuntemista käsiohjelmasta, niin Carmenin kyydissä pysyy kyllä oopperan juonen tuntien. Musiikki on sovitettu oopperasta maustettuna muilla Bizet'n sävellyksillä. Tutut teemat eivät välttämättä ole siellä mistä ne löytyvät oopperassa, vaan palvelevat tanssiversiota toisaalla. Mutta Martin Yates on tehnyt erittäin onnistuneen sovituksen musiikista.

Scarlett ja lavastaja/puvustaja Jon Bausor ovat sijoittaneet tarinan Espanjaan 1930-luvun alkuun, sisällissodan puhkeamisen aikoihin. Oikeastaan tuo konteksti tulee ilmi vain ensimmäisessä näytöksessä, mutta sopii kyllä teemaan mainiosti. Bausorin lavastus ja James Farncomben valaistus luovat erinomaisen visuaalisen kokonaisuuden, joka on karun kaunis, tarinaa tukeva.

© 2020 Mirka Kleemola

Periaatteessahan Carmenin voi sijoittaa minne ja milloin tahansa. Kyse on pohjimmiltaan luonneanalyyseistä, vai pitäisikö puhua stereotypioista. Neljä päähenkilöä toimivat ja kokevat omat kohtalonsa.

Micaëla on se puhtoinen hyvyyden ja lempeyden hahmo, joka yrittää saada Don Josén mukaansa perinteiseen "normaalielämän" pariin. Sieltähän Don Josékin tulee, mutta vietit vievät tämän mennessään. Micaëla on oikestaan se mihin kaikki vertautuu, tarinan referenssipiste. Yuka Masumoto oli oivallinen roolissaan.

Escamillo on Scarlettin koreografiassa korostetun narsistinen kukkopoika, joka staran elkein esittää omaa kuvaansa. Escamillon sisintä ei ole näkyvissä, hän tuntuu elävän kuin peilin, tai nykytermein varmaankin selfiestickin kautta. Huikean hieno tulkinta Escamillosta Tuukka Piitulaiselta.

Don José on kotoisin Micaëlan maailmasta, mutta Carmen saa avattua jonkun sisäisen haavan joka vie Don Josén mukanaan. Lopulta hulluuteen joka johtaa tragediaan. Frans Valkama tanssi mainiosti Don Josén ensi-illassa.

Carmen, nimiroolimme, on mielenkiintoinen hahmo. Suhteellisen karun elämän kasvatti, joka on tottunut seuraamaan vaistojaan. Selviytyjä, mutta ei tässä tarinassa. Scarlett antaa mielenkiintoisia lisämausteita Carmenin hahmoon. Toisessa näytöksessä Carmen saa Escamillolta rahapussukan, jonka luonnetta Carmen tuntuu pohdiskelevan. Kolmannessa näytöksessä hän tuntuu jatkavan valintansa punniskelua, ennen Don Josén ja kohtalon kohtaamista. Ensi-illassa Rebecca King oli mahtava Carmen.

© 2020 Mirka Kleemola

Orkesteri soitti komeasti Mikhail Agrestin johdolla. Harvemmin osaan baleteissa bongata sivuosan esittäjistä onnistujia, mutta tällä kertaa Valeria Quintana ilahdutti terhakkaana Mercedeksenä.

Toinen todella onnistunut uusi tarinabaletti kansallisbaletissa. Peppi sopi koko perheelle, Carmenin loppuratkaisua voi olla hankalampi selittää pienemmille katsojille. Mutta aikuisille Carmen tarjoaa klassisen tarinan näyttävässä ympäristössä vastustamattoman musiikin kera.

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Brahmsin huumaa

Konsertti: Brahms - Kaakinen-Pilch & Hohti & Holmström - Konserttihovi 2020-2-16

Johannes Brahms
Sellisti Markus Hohtin ja pianisti Emil Holmströmin uuden Brahms levyn julkaisuviikonlopun konsertit jäivät hieman vajaiksi, kun levyuutukainen ei ehtinyt Suomeen asti. Levylähetys viettikin viikonlopun Ruotsissa. Elävää musiikkia ei tallenteiden kotouttamisongelmat onneksi haitanneet. Sunnuntaina Imatran konserttihovin yleisö sai nauttia herrojen musisoinnista. Duo oli laajentunut trioksi viulisti Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilchin avustuksella.

Pelkkää Brahmsia ei ollut tarjolla, vaan historian ystävyyssuhteita kunnioittaen oli Brahms kääritty Schumanneilla. Clara Schumanin g-molli pianotrio opus 17 aloitti konsertin ja encorena saimme nauttia vielä Robert Schumannin kehtolaulun.

Clara Schumannin g-molli pianotrio on hänen ainokaisensa tuolle kokoonpanolle. Sävellys ei ollut minulle tuttu, mutta toivottavasti törmään tähän elävänä versiona uudelleen. Brahmsin vellovaan kamarimusiikkituiskuun verrattuna Claran teos on luonteeltaan rauhallisempi.

Konsertin kaksi Brahmsin sävellystä olivat f-duuri sellosonaatti ja c-molli pianotrio. Sellosonaatti on suosikkejani Brahmsin kamarimusiikin sävellyksistä. Hohti ja Holmström tulkitsivat sen hienosti. Molemmissa pianotrioissa koko kolmikon yhteissointi oli hienoa kuultavaa.

Brahmsilla on parhaimmillaan hieman huumaava vaikutus minuun. Musiikki vie mukanaan toiseen maailmaan, jossa konserttitapahtuma ja solistit soljuvat analysoinnin ja arvioinnin ulkopuolelle. Illan trio onnistui tässä mainiosti.