perjantai 31. tammikuuta 2014

Lohengrin Vilnassa

Ooppera: Lohengrin - Liettuan Kansallisooppera 2014-01-30

Ensimmäinen vierailu oopperataloon ja vielä Wagneria ohjelmistossa nostaa odotukset aina korkealle. Itse talo yllätti positiivisesti. Lämpiön valuvat valokruunut ilahduttivat minun silmiäni ja arkkitehtuurin raskaus ei häirinnyt ulkoapäin tai lämpiössä. Kyllähän itse sali on sitten raskaudessaan ja tummuudessaan tunkkainen. Mutta akustiikka tuntui ensi kokemalta ihan kelvolliselta. Kyllä siellä kelpaa musiikkia kuunnella.

Vilnassa juhlistettiin Wagnerin juhlavuotta 2013 uudella Lohengrin ohjauksella jonka ensi-ilta oli viime vuoden maaliskuussa. Nyt kevätkaudella pyöräytetään tuotannon toinen kierros, jonka ensimmäinen esitys oli tänään. Ohjaaja Lohengriniin napattiin pohjoisnaapurista Latviasta; Andrejs Žagars.

Tällä kertaa täytyy tunnustaa että ohjaus ei napannut minua ollenkaan mukaansa.  Žagars on siirtänyt tapahtumat käsiohjelman mukaan Vilnaan ja toisen maailmansodan aikakauteen. Sirppi- tai hakaristisymboleja ei lavalla nähdä, joten sodan ja vallan symboliikkaa on puhdistettu selkeästä kohteesta. Niiden ohella on ohjaaja mielestäni puhdistanut Lohengrinistä draaman lähes kokonaan pois.

Joutsenen virkaa toimittaa lentokone ja Lohengrin tipahtaa taivaasta laskuvarjon avustuksella. Sehän sopii mainiosti, mutta Lohengrinin liittäminen käynnissä olevaan yhteiskuntajärjestykseen/ongelmaan  ei löydä minun mielessäni minkäänlaista tartuntapintaa. Käsiohjelman mukaan Lohengrinin tehtävä on selvittää valtioiden välinen konflikti ja pelastaa panttivankina oleva Elsa.

Sääli vain että lavatapahtumat eivät tue tuollaisen kuvan muodostumista minun ajatuksiini. Konflikti Henrikin/Elsa ja Telramundin/Ortrudin välillä lepää varsin ohuella pohjalla. Lohengrinin suhdetta Elsaa ei oikeastaan ole olemassa, toisinpäin suhde tuntuu olevan, mutta kaltevalla pinnalla ollaan sielläkin. Odotin loppuun asti että lopussa tulee joku hieno idea joka saisi aikaan surinaa korvien välissä. Sitten kun Gottfried palaa lopussa pienenä laskuvarjohyppääjänä, tekee melkein mieli haudata kasvot käsiin. Terhakkaassa näyttämöesityksessäkin voi olla enemmän draamaa kuin tässä versiossa.

Näyttämökuva kyllä tukee aneemista ohjausta. Olemme jonkinlaisen betonirakennelman sisällä. Sen tarkempaa luonnetta on tilalle vaikea antaa. Toisessa näytöksessä sivupilarit kohotetaan jotta saadaan Ortrud ja Telramund Elsan alapuolelle. Kolmannen näytöksen makuuhuonekohtaukseen riittää laatan kohoaminen keskelle lavaa mallintaen ilmeisesti vuodetta.

Ohjaus ja lavastus eivät siis saa minua haltioitumaan, mutta eipä tarvitsekaan jos musiikki hoitaa homman kotiin. Valitettavasti silläkin osastolla jäätiin tavoitteista. Kapellimestari Robertas Šervenikas saa päästötodistuksen, vaikka se suurin palo ja pitkät kaaret jäivät kyllä tällä kertaa toteutumatta.

Laulajakaarti oli tasainen mutta harmittavan lattea. Illan ehdoton draamakuningatar oli Ortrudin esittäjä Inesa Linaburgyté. Äänessä oli voimaa, mutta aavistuksenomainen ylinäytteleminen laski hieman kokonaiskuvaa. Toinen naisääni ei miellyttänyt minun korvaani. Elsan esittäjän, Jolana Fogašovan vahva vibraatto dominoi kuulokuvaa turhan paljon. Ja saksan ääntämys oli hakusessa, sanoja ei erottanut vokaalipötköstä.

Nimiroolin lauloi saksalainen Ferdinand von Bothmer. Hänen kompastuskivenään olivat ylä-äänet, jotka eivät syttyneet lainkaan, vaan jäivät sameiksi. Henrik Linnustaja, eli Tadas Girininkas ja hänen airuensa, Vytautas Bakula, täydensivät pääroolit.

Kyllähän se on myönnettävä että ei Vilnan Lohengrin ainakaan tämäniltaisella miehityksellä ole mikään suuri oopperakokemus. Mutta kaikesta yllä olevasta arvostelusta huolimatta tunsin jälleen kerran olevani etuoikeutettu saadessani kuunnella Wagnerin musiikkia elävänä esityksenä. Tallenteilla on saatavilla huippuartistien hienoja esityksiä, mutta silti pienehkön oopperatalon oman panostuksen kokeminen katsomosta käsin on aivan mahtava juttu.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Monica Groop ranskalaisen musiikin parissa

Konsertti: Konserttihovi 2014-01-25

Tämä viikonloppu olikin sitten korvien hemmottelua hienojen laulajien parissa. Eilinen Jenůfa aloitti kuurin ja tänään jatkettiin Konserttihovissa Kamari 21 sarjan konsertilla, jossa solistina lauloi Monica Groop. Illan otsikko "Ranskalainen ilta Monican tapaan" kertoi kattauksen kotimaan ja omat aineksensa viehättävään keittoon Groopin ohella tarjosivat sellisti Martti Rousi, pianisti Kiril Koslovsky ja huilisti Kaisa Kortelainen.

Varsinainen ohjelmisto koostui Claude Debussyn ja Maurice Ravelin musiikista. Liedin ohella kuulimme Debussyn Syrinxin ja pianotrion. Soolohuilulle sävelletty Syrinx aloitti konsertin hienosti takaparvelta. Pianotrio oli mielenkiintoinen kuultava jo senkin takia että viulu oli tietysti tänään korvattu huilulla. Hyvin se toimi näinkin. Scherzo oli nimensä veroinen.

Ranskalainen laulumusiikki lepäilee valitettavasti pääosin musiikkituntemukseni harmaalla alueella. Siksipä konsertti olikin mielenkiintoista kuultavaa. Kontrasti eiliseen tsekkiläiseen äänimaisemaan oli varsinkin konsertin alkupuolen täyttäneen Debussyn osalta suurehko. Tuntui kuin olisimme laskeutuneet lämpimän utuiseen satumaisemaan.

Ehkäpä konsertin mielenkiintoisemmaksi teokseksi nousi kuitenkin päätösnumero Ravelin Chansons madécasses. Varsinkin toisen osan "Aoua" tarjosi vahvaa kontrastia muuten lempeähenkiseen ohjelmaan.

Monica Groop on aina kuulunut suuriin suosikkeihini. Hänen äänensä sävy koskettaa minua vahvasti. Tämän iltainen kokoonpano tarjosi mukavan musiikki-illan. Merci beaucoup!

Jenůfa, hänen tytärpuolensa

Ooppera: Jenůfa - Kansallisooppera 2014-01-24

Kun edellisen kerran näin Jenůfan lavalla, pohdiskelin jo silloin kuka oikeastaan oopperan päähenkilö on? Jenůfa vai hänen äitipuolensa Kostelnička. Draaman kannalta ajatellen oopperan mielenkiintoisin hahmo on ehdottomasti äitipuoli Kostelnička.

Jenůfa on motiivien kannalta lähes pelkästään objekti. Nuoren tytön ainoa erehdys on rakkaus serkkuunsa Števaan. Rakkaus serkkuun ei sinänsä ole ongelma, mutta kun lapsikin on ehditty laittaa alulle ennen avioliiton sataman suojaa. Kun tässä asetelmassa äitipuoli sitten lapsesta tietämättömänä estää avioliiton, lähtee maalaistragedian raskas pallo vyörymään.

Jenůfan henkilögallerian sukulaisuussuhteet vaativat pari lukukertaa auetakseen. Missä kulkee verilinja ja miksi Števan ja Lacan perintö on mennyt niin kuin on? Gabriela Preissován libretto ei turhia kaunistele kertoessaan Kostelničkan valinnasta. Äitipuoli tekee valinnan ja tappaa tytärpuolensa lapsen yrittäessään löytää tälle paikkaa yhteisön jäsenenä. Miksi antaa kahden kitua, kun toinen voi vielä pysyä pinnalla? Kyllä lapsenmurha on oopperan juonessakin aika poikkeuksellinen tapaus. Ollaan siellä elämän suurten tragedioiden äärellä.

Nykyaikaan sijoitettuna tarinaa olisi vaikea niellä. Moraalikäsitykset, yhteisön paineen vähäisempi vaikutus ja yhteiskunnan tuki ovat vieneet tarinalta modernisoinnin mahdollisuuden. Nykyajassa Kostelnička olisi pelkkä mielisairas tappaja.

Olivier Tambosin ohjaus ei onneksi modernisointia yritäkään. Päinvastoin Hampurin valtionoopperasta maailmankiertueensa aloittanut ohjaus abstrahoi tarinan Tsekin 1800-luvun maaseudulta ajattomaan tilaan. Frank Philipp Schlößmannin lavastus ja puvut viestivät psykologisesta lähestymistavasta. Kaikissa kolmessa näytöksessä lavan sivuja rajaavat korkeat seinät. Lattialla elää oopperan mukana iso kalliolohkare, jonka symboliikkaa onkin mielenkiintoista pohtia. Ensimmäisessä näytöksessä se on puskemassa itseään lattian läpi, aivan kuin Jenůfan vielä syntymätön lapsi. Toisessa näytöksessä se on pullahtanut maan pinnalle täyteen mittaansa. Valtavana painona tai taakkana se varjostaa Jenůfan ja Kostelničkan piilopaikkaa. Kun kolmannessa näytöksessä lapsi on kuollut, lohkare on pirstoutunut pieniin osiin. Näitä pieniä osia sitten kyläläiset sieppaavat käteensä kun aikovat ensin kivittää Jenůfan hengiltä lapsenmurhaajana. Komeaa symboliikkaa!

Muutenkin ohjaus ja näyttämöllepano miellyttää minua paljon. Seinien rajaama psykologinen tila raottuu toisessa näytöksessä kauniiksi lumisateeksi vain kun Kostelnička on tapporeissulla. Lavalla ei tarvita ulkoista realismia, Jenůfan mielenkiintoisin osuus tapahtuu mielenmaisemissa.

Kansallisoopperan Jenůfan suurin puheenaihe on tietysti Karita Mattilan paluuvierailu kotimaan lavalle kolmannessa Janáček roolissaan. Jenůfana Mattila on niittänyt mainetta ympäri maailmaa, eikä eilisen ensi-illan perusteella tarvitse ollenkaan ihmetellä miksi. Jotenkin tuntui että kokenutta lavakettuakin taisi kotimaan ensi-ilta jännittää hieman, uskoisin että myöhemmissä näytöksissä draama tulee olemaan vielä syvempää.

Mutta eipä muu laulajakaarti jäänyt jälkeen Mattilasta. Päivi Nisulan Kostelnička on laulullisesti ja draamallisesti nappisuoritus. Jenůfa tarvitsee kaksi vahvaa naistulkitsijaa: Mattila ja Nisula ovat mahtava pari. Velipuolien tenorikaksikko, Jorma Silvasti ja Jyrki Anttila, toimi myös hyvin. Käsittääkseni Jorma Silvasti on Lacan roolin myötä päättämässä näyttämöuraansa, hienon roolin hän on jäähyväisiinsä valinnut.

Orkesterin johdossa oli Jakub Hrůša. Montusta olisin kaivannut hieman enemmän rosoa ja raakuutta. Ei soittoa voinut kyllä kliiniseksikään sanoa, mutta jotain tsekkiläisen verismin henkeä jäin vaille.

Turha sanoa että kannattaa mennä katsomaan kun näytökset taitavat olla jo loppuunmyytyjä. Hyvä niin!

torstai 9. tammikuuta 2014

Puhtaan hömpän pauloissa

Konsertti: Lappeenranta-sali 2014-01-09

Harvemmin konsertin jälkeen kasvolihakset ovat kevyesti arat ylenpalttisesta hymyilemisestä. Tänään tuohon epäilyttävään olotilaan saattamiseen syyllistyi Lappeenrannan kaupunginorkesteri Operetin lumoissa -konsertillaan. Orkesteria johti oma kapellimestarimme Tibor Bogányi ja solisteina vierailivat unkarilaiset Barbara Bordás, Barbara Bódi, Gergely Boncsér ja László Csere.

Operetti paikantuu musiikkikartallani sinne harmaalle alueelle, johon tutustumista tuskin voi sanoa edes pintapuoliseksi. Mielikuvassa korostuu helppo hömppä, johon ajan sijoittaminen kotioloissa ei oikein tunnu jostain syystä mielekkäältä. Mutta tämän iltaisen konserttikokemuksen jälkeen voin vakuuttaa että jos tulevaisuudessa ilmenee mahdollisuus kuulla tai/ja nähdä operettia elävänä, niin en epäröi hetkeäkään lipun hankkimista.

Ei operetti välttämättä saa pohtimaan ihmisenä elämisen problematiikkaa, kuten vaikkapa Beethovenin jousikvartetot tekevät, puhumattakaan Wagnerin oopperoista. Mutta operettisävelmät tarjoavat parhaimmillaan iloista mieltä ammattitaitoisten esiintyjien toimesta. Ja sellaisia oli tarjolla tänään Lappeenranta-salissa. Oli mukava kuulla ja nähdä pitkästä aikaa Tero Latvalaa konserttimestarin pallilla. Tibor Bogányita ei voi liikaa kehua, hänen kemiansa Lappeenrannan orkesterin kanssa on omaa luokkaansa. Hänen työskentelyään laulajien kanssa on aina erityisen mielenkiintoista seurata.

Laulajakvartetto oli kerrassaan mainio. Vaikka konserttiesitys olikin kyseessä, varsinkin suprettipari Bódi ja Csere pääsivät myös esittelemään tanssiaskeleita. Nelikon laulajantaidoissa ei vikoja ollut, vaikka sopraano Bordás ja tenori Boncsér selkeästi voimakkaammat äänet omasivatkin.

Konsertti olisi ehdottomasti ansainnut täyden salin yleisöä. En usko että yksikään konserttivieraista oli pettynyt illan tarjontaan. Siitä kertoi myöskin Lappeenrannan oloissa varsin poikkeukselliset seisovat suosionosoitukset. Bravi!

lauantai 4. tammikuuta 2014

Talvinen matka Aarne Pelkosen ja Ilmo Rannan seurassa

Konsertti: Lappeenranta-sali 2014-01-04

Uuden vuoden konserttikokemukset alkoivat komeasti saksalaisen liedin peruspilarin, Schubertin Winterreisen parissa. Lappeenrannan laulukilpailujen välivuosina järjestetty Laulava Lappeenranta -tapahtuma sisältää tänä vuonna kaksi konserttia: tämän iltaisen lied-konsertin ja ensi viikolle sijoitetun operetti-illan.

Viime vuonna Aarne Pelkonen juhli Lappeenrannassa laulukilpailujen voittoa ja nyt hän palasi esittelemään taitojaan täysimittaisessa lied-resitaalissa. Jo vuosi sitten Pelkonen vakuutti minut nimenomaan liedin parissa ja tämän iltainen Winterreise oli oiva esimerkki nuoren laulajan kyvyistä. Pelkosen instrumentista löytyy laaja kirjo sävyjä joita hän käyttää hienosti. Erityisesti herkät sävyt löytyvät komeasti. Toisaalta vaikkapa "Mut" -lauluun kaipasin kyllä hieman enemmän uhmamieltä. Yhteistyö Ilmo Rannan kanssa toimi hyvin.

Winterreise on liedlaulajan elinikäinen ystävä. Dietrich Fischer-Dieskau levytti Winterreisen seitsemän kertaa. Toivottavasti saan mahdollisuuden kuulla monia Pelkosen Winterreise -versioita tulevina vuosina. Alku on ainakin lupaava.