lauantai 31. elokuuta 2013

Kokkolasta kajahtaa: Ahti Karjalainen ihmisäänen rajaseuduilla

Ooppera: Ahti Karjalainen - elämä, Kekkonen ja teot - Espoon kulttuurikeskus 2013-08-31

West Coast Kokkola Opera piipahti vierailulla Espoon kulttuurikeskuksessa esittämässä Hein-Juhani Hofmannin ja Juha Hurmeen oopperan Ahti Karjalainen - elämä, Kekkonen ja teot. Kantaesitys oopperalla oli Kokkolassa tuokokuussa 2012 ja Espoossa ooppera esitettiin kahteen otteeseen. Itse olin paikalla jälkimmäisessä esityksessä tänään lauantaina.

Ajomatkalla takaisin kotikonnuille pohdiskelin mitä Ahti Karjalaisesta oikein voisi sanoa? Tärkein asia on se, että se pitää itse nähdä ja kokea. Tunnin mittainen avantgardepläjäys on avartava kokemus. Neljän solistin henkeäsalpaavaa vokaaliakrobatiaa ja Hurmeen viiltävää komedian ja tragedian sekoittamista.

Suurin harmi esityksestä jäi tekstityksen ja libreton puutumisesta. Perinteisessäkin sävelkielessä tekstistä on usein varsin hankala saada selvää. Hofmannin modernin, abstraktin liukkaasti liikkuvan nuottikynän jäljiltä tekstintunnistus tuottaa suuria vaikeuksia. Hurmeen teksti olisi ehdottomasti ansainnut visuaalista tukea.

Kehystarina kertoo Karjaisen ja Kekkosen suhteesta, jota värittää alkoholismin hengessä Viina-hahmo. Neljäntenä henkilönä on Karjalaisen tytärtä kuvaava Kraut, jonka kautta tragedian ahdistus saa fyysisen olomuodon. Kraut jakaa hienosti oopperaa osiin, antaen villiin menoon rakenteen tuntua.

Hofmann ja Hurme puhaltavat hienosti yhteen hiileen. Teksti ja ohjaus tuntuvat olevan täydellinen pari musiikille. Örinät, pärinät ja sihinät kohtaavat vastineensa tekstissä ja toiminnassa. Kekkonen laulaa välillä melkein duettoa kumisian kanssa. Kuten sanoin, tämä ooppera kaipaa elävää esitystä, sanat eivät tee sille oikeutta.

Ahti Karjalaisena lauloi Herman Wallén, Urho Kekkosena Anu Komsi, Krautina Tuuli Takala ja Viinana Annika Mylläri. Huikea nelikko jonka jäljiltä on vaikea kuvitella mitä muuta ihmisäänellä vielä voisi tehdä. Yksitoista henkistä orkesteria johti Erkki Lasonpalo. Orkesteri toimi myös kuorona ja ansaitsee asenteesta samat ylistykset kuin solistitkin.

Voin hyvin kuvitella että Hofmannin ja Hurmeen ooppera jakaa kokijat kahteen leiriin. Mutta välinpitämättömänä tuskin kukaan poistui katsomosta. Itselläni yllättävin assosiaatio äänenkäytöstä palautti mieleen Pirkka-Pekka Peteliuksen hahmot James Potkukelkasta lähtien.

Onneksi tällaista teatteria tehdään! Esiintyjien ohella yleisö saa haasteen. Kiitokset Anu Komsille Kokkolaan!

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Soile Isokosken hehkua Daphnena

Ooppera: Daphne - Musiikkitalo/Kansallisooppera 2013-08-17

Suomen Kansallisoopperan orkesteri juhlisti 50-vuotista uraansa komealla konsertilla Musiikkitalossa. Samalla saatiin Suomen sivistystasoa päivitettyä kantaesittämällä Suomessa yksi Richard Straussin myöhäiskauden helmistä, Daphne-ooppera. Kapellimestari Susanna Mälkki johti konserttiesitystä, jonka varsin kevyestä visualisoinnista vastasivat Jere Erkkilä ja Kimmo Ruskela.

Jotta esitys ei olisi ollut laulajien osalta pelkkää rivissä laulamista, Erkkilä ja Ruskela siirsivät laulajia välillä lavan sivustoille, mutta varsinaista näyttelemistä tai fyysistä vuorovaikutusta ei laulajien välillä ollut. Suurin lavatapahtuma oli Soile Isokosken siirtyminen lopputransformaatiomusiikin aikana kapellimestarin vierestä orkesterin taakse viimeistä vokaliisia varten. Tekstityksiä varten oli kolme projektiokangasta joissa tekstin taustalla pyöri aurinko-, kuu- ja pilvivideoita. Ukkosen aikana katonrajassa oli välähdysvaloja ja alkupuolella yksinäinen pasunisti soitti takaparven yläriviltä. Vaikka näin luettelonomaisesti visualisointia kuvatessa voi mieleen tulla pateettisia ajatuksia, niin käytännössä esitys toimi aivan hyvin. Konserttiesityksen mahdollinen puuduttavuus ei iskostunut mieleen missään vaiheessa. Silti verrattaessa vaikkapa vuoden takaiseen Tristanin konserttiesitykseen Daphnen visualisointi oli vähäisempää.

Mutta musiikki olikin sitten komeasti pääosassa. Susanna Mälkin johdolla orkesteri loisti Straussin jumalaisen musiikin parissa. En ole aikaisemmin kuullut Mälkkiä oopperan parissa livenä, mutta toivottavasti seuraavaan kohtaamiseen ei mene kovin kauaa. Joihinkin kevyempiin kohtiin olisin voinut kaivata herkkyyttä ja haurautta enemmän, mutta vain pienistä makuasioista niissäkin on kysymys.

Laulajia voi myös hehkutella hyvin mielin. Ainoat kauneusvirheet olivat toisen tenorin, Apollon osan laulajan Scott MacAllisterin, äänenloppumisongelma lopussa ja Lilli Paasikiven aivan matalampien nuottien voimattomuus. MacAllister lauloi muuten kyllä mainiosti. Samaa voi sanoa Lilli Paasikivestä. Gaean rooli taitaa olla varsinaisesti kontra-altolle ja Lilli Paasikivi mezzona oli niissä matalissa nuoteissa äärirajoillaan, ellei vähän alikin.

Illan ehdoton tähti oli Soile Isokoski. Isokosken ääni hehkui ja säteili Straussin sävelissä. On pakko hämmästellä sitä kuinka Isokoski kykenee luomaan äänellään kuvan nuoresta nymfistä. Isokosken ääni sopii upeasti Sraussin musiikkiin, aivan mahtava rooli Isokoskelta. Uusista tuttavuuksista positiivisin oli kenties tšekkiläinen tenori Ladislav Elgr. Hän taitaa omata komean äänen ohella myös näyttelijän lahjoja, olisi mukava nähdä ja kuulla häntä myös jossain dramatisoidussa tuotannossa. Olisikohan hänellä tulevaisuutta myös Wagnerin parissa?

Jyrki Korhonen oli basso paikallaan Peneioksen roolissa. Anna-Kristiina Kaappola ja Ann-Marie Heino mainio neitopari. Eikä Tuomas Katajalan, Jussi Merikannon, Koit Soaseppin ja Hannu Forsbergin paimenistakaan ole pahaa sanottavaa.

Olipahan upea ooppera, Straussin ystäville unelmien täyttymys. Kotiin päin ajaessa tuli mieleen että lauloikohan Lea Piltti koskaan Daphnen roolia? Jos lauloi, niin siinä olisi jälleen yksi matkakohde aikakonehaaveilleni.

maanantai 12. elokuuta 2013

Straussin Daphne Venetsian tallenteella


Daphne, Teatro La Fenice de Venezia, Reck, Curran

Richard Straussin Daphne oopperan kanssa ei ole valinnanvaraa kuvallisten tallenteiden suhteen. Vuonna 2005 Venetsiassa äänitetty esitys on ainoa saatavilla oleva. Jos jollain on tietoa muista kuvallisista tallenteista, niin odotan innolla lisätietoja.

Straussin luottolibretisti Hugo von Hofmannsthal oli kuollut vuonna 1929 ja Daphnen, joka valmistui 1937, libreton kirjoitti Joseph Gregor. Libreton tekoon vaikutti myös Stefan Zweig ja Strauss ei ollut tyytyväinen ensimmäisiin ehdotuksiin. Eritoten Gregorin ja Zweigin ehdotukseen oopperan lopun Daphnen transformaatiokohtauksen toteuttamisesta kuoron avulla Strauss suhtautui nihkeästi. Konsultoituaan ystäväänsä kapellimestari Clemens Kraussia, Strauss vakuuttui että transformaatio toteutetaan pelkästään orkesterin avulla. Näin jälkipolvien kannalta voimme olla onnellisia päätöksestä, sillä Daphnen loppu on laulun puuttumisesta huolimatta kauneimpia musiikkihetkiä mitä oopperakirjallisuus tuntee. Loppu muodostui Straussillekin kovin läheiseksi ja kerrotaan hänen viimeisinä elinvuosinaan soittaneen loppua pianolla usein.

Daphnen tarinan pohjautuu vapaasti Ovidiuksen Muodonmuutoksia teoksen myyttiin Daphnesta, nymfistä johon Apollon, auringon jumala, rakastuu. Daphne ei erityisemmin piittaa lihallisesta rakkaudesta ihaillen luontoa. Apollon tappaessa mustasukkaisuudesta toisen kilpakosijan Leukippoksen, lopun tranformaatiossa Daphne muutetaan Apollon ja Zeuksen toimesta laakeripuuksi. Straussin oopperan versiota tarinasta on tulkittu mm. kannanottona natsien kukkoilun (Apollon ylvästely) ja Daphnen kuolemattoman rakkauden välillä.

Kuten alussa mainitsin kuvatallenteita ei tämän Venetsian tuotannon ohella ole saatavana. Nimiroolissa laulaa June Anderson ja hän suoriutuu paljon korkeaa tessituuraa sisältävästä roolista todella hienosti. Kilpakosijoina (yllättäen kaksi tenoria) Apollona ja Leukippoksena laulavat komeasti Roberto Saccà ja Scot Mac Allister. Kaikki muutkin laulajat suoriutuvat hyvin, ainoastaan paimenien basson, Dominik Eberlen, äänenväri ei ole suosikkityyppejäni.

Ohjauksesta vastaa Paul Curran. Lavastaja Kevin Knightin avulla hän pysyttelee varsin abstraktissa näyttämökuvassa. Mikä kyllä oopperan tarinan ja luonteen huomion ottaen on oivallinen valinta. Lopussa ei "fyysistä" muuttumista laakeripuuksi tapahdu, vaan asia jätetään katsojien vastuulle. Loppupuolen pyörivä rengas-lavarakennelma on ihan hyvä idea.

Straussin Daphnessa on kuitenkin pääasiassa musiikki ja laulajat. Nämä perusasiat ovat tällä tallenteella hyvällä mallilla. Orkesteria johtaa Stefan Anton Reck ja hänen toimissaan ei ole huomautettavaa. Toki valinnanvaraa kaivattaisiin Daphnen kuvatallenteisiin, mutta tämä ainokainen versio on hyvä päänavaus.