sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kamarimusiikkia Konserttihovissa

Konsertti: Kamari 21 - Mestari ja kisällit - Konserttihovi 2015-09-27

Zoltán Kodály
Imatran Konserttihovi tarjosi upean musiikkikokemuksen sunnuntai-iltapäivän iloksi. Lavalla musisoivat pianisti Eero Heinonen, viulisti Erkki Louko ja sellisti Senja Rummukainen. Ohjelmisto koostui tällä kertaa Sibeliuksen pianotriosta "Loviisa", Kodályn duosta viululle ja sellolle sekä Dvořákin pianotriosta "Dumky".

Konsertin aloittanutta Sibeliuksen pianotrioa tuntui hieman vaivaavan hätäilyn maku. Vaikka sävellys pontevaa ja reipasta tulkintaa kaipaakin, niin tällä kertaa en oikein ehtinyt trion makuun. Silti kelpo esitys Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi.

Zoltán Kodályn duo viululle ja sellolle olikin sitten kerrassaan upea kappale. Louko ja Rummukainen kävivät upeaa keskustelua instrumenttiensa välityksellä. Nuoret taiturit välittivät Kodályn kansanmusiikkivaikutteisen teoksen kiperät kuviot komeasti. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kappale.

Jos minua Sibeliuksessa häiritsi hätäilyn häivähdys, niin Dvořákin pianotriossa siitä ei ollut pelkoa. Komea esitys jossa musikantit vaihtelivat tunnetiloja taidokkaasti. Ehkäpä Kodály kuitenkin antoi kovimmat kiksit tällä kertaa. Mutta komeaa kamarimusiikin juhlaa koko konsertti. Bravi!

lauantai 26. syyskuuta 2015

Poppean kruunaus

Ooppera: Poppean kruunaus - Alminsali, Kansallisooppera 2015-09-25

Suomalainen Kamariooppera / Sakari Viika
Suomalainen Kamariooppera, Helsingin Barokkiorkesteri ja Suomen Kansallisooppera tarjoavat todellista herkkua oopperan alkuajoilta. Vuonna 1643 kantaesityksensä saanut Claudio Monteverdin ooppera Poppean kruunaus (L'incoronazione di Poppea) esitetään neljään otteeseen Kansallisoopperan Alminsalissa.

Claudio Monteverdin oopperatuotannosta on säilynyt vain kolme kokonaista oopperaa ja Poppean kruunaus on niistä myöhäisin. Aikakausi lienee jossain esibarokin vaiheilla ja modernimpaan sävelkieleen tottuneille korville musiikki ja laulu on mielenkiintoista kuultavaa. Kapellimestari Aapo Häkkinen ja ohjaaja Vilppu Kiljunen antavat draaman olla johtotähtenä. Helsingin Barokkiorkesterin äänenpaine on ajan hengen mukaisesti pienempi verrattuna moderniin oopperaorkesteriin ja kun vielä ollaan pienehkössä salissa, niin laulajat pääsevät nautiskelemaan äänensävyillä jotka olisivat mahdottomia toteuttaa (kuulla) modernissa tuotannossa.

Poppean kruunauksen tarinan taustalla ovat historialliset henkilöt ja tapahtumat. Tacituksen historiakirjoitusten pohjalta libreton on kirjoittanut Busenello. Henkilöitä ja tapahtumia on toki muokattu ja Helsingin tuotantoakin taitaa olla vielä varsin paljon lyhennetty. Erinomaisen draaman Kiljunen ja Häkkinen ovat kyllä toteutettua. Selkeitä sankareita ja roistoja ei ole, vaan jokainen hahmo tuntuu olevan lihaa ja verta jonka motiivit ovat perusteltavissa tämän omalta kannalta. Librettoon kannattaa kyllä kiinnittää huomiota, eivät asiat ole parissa tuhannessa vuodessa paljon muuttuneet.

Keisari Neronen roolin tulkitsee hienosti Essi Luttinen. Poppean roolissa Helena Juntunen käy läpi suuren valikoiman tulkinnallisia äänensävyjä. Komea suoritus häneltäkin, mutta ylitulkintaan ei ole enää kovin pitkä matka. Kontratenori Jean-Sébastien Beauvaisilta olisin kaivannut hieman enemmän voimaa ääneen. Monica Groop Ottaviana, Kajsa Dahlbäck Drusillana ja Heikki Orama Senecana onnistuivat myös hienosti. Ian Honeymanin Arnalta oli toisessa näytöksessä kyllä hauska, mutta kohtaus jotenkin tuntui erottuvan liikaa oopperan muusta luonteesta.

Ehdottomasti tutustumisen arvoinen ooppera ja tuotanto. Enää kolme näytöstä jäljellä, hop hop.

torstai 17. syyskuuta 2015

Bogányi ystävineen kamarimusiikin parissa.

Konsertti: Chamber - Tibor Bogányi ystävineen - Lappeenranta-sali, Lappeenranta 2015-09-17

George Onslow
Omalta osaltani ehdin korkkaamaan Lappeenrannan kaupunginorkesterin syyskauden alun vasta nyt. Pari aikaisempaa konserttia olen joutunut jättämään väliin kiireiden takia. Tänään olikin sitten tarjolla kamarimusiikkiherkkua pienkokoonpanojen voimalla.

Ilta hörähti käyntiin George Onslown a-molli nonetolla. Teos on tuttu Lappeenrannasta jo parin vuoden takaa. Sen verran ihastuin teokseen jo silloin, että hankin siitä tallenteen. Tämän iltainen versio oli myös mukavaa kuunneltavaa. Onslow tarjoaa paljon materiaalia instrumenttien väliseen vuoropuheluun ja tämän kertaisessa versiossa olisi keskustelu voinut välillä olla vieläkin tunteikkaampaa. Ranskalainen ja karjalainen vilkkaus eivät saavuttaneet täyttä yhteisvaikutusta. Noneton kolmannen osan variaatiot ovat varmaankin noneton hankalin pala. Koko ryhmän pitäisi varmaankin olla "in the zone"- tai jossain naguaali-tilassa, jotta variaatiot heräisivät täyteen loistoon. Mutta nonetto on mielenkiintoinen sävellys, jota kuuntelen mielelläni vielä uudelleenkin.

Illan toista sävellystä odotin eniten. Stravinskyn septetto luovii hauskasti useamman eri sävelkielimaailman välillä. Minulle tämän iltainen versio jäi pieneksi pettymykseksi. Stravinkyn musiikki vaatii usein soinnin kuulautta, kuten tämä septettokin. Ei pelimanneissa mitään vikaa ollut, mutta kokonaisuus jätti hieman tunkkaisen olon.

Konsertti päättyi Dvorákin A-duuri jousisekstettoon. Oikein mukava uusi tuttavuus ja omiin korviini illan tasapainoisin esitys.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Syyssoitto Konserttihovissa

Konsertti: Syyssoitto - Konserttihovi 2015-09-06

Konserttihovin syyskausi aloitettiin paikallisvoimin. Lähialueen musiikkojen esittämänä saimme nauttia Telemannin, Richard Straussin, Mozartin ja Brahmsin musiikista.

Telemannin G-duuri sonaatin tulkitsivat Päivikki Nykter ja Riitta Lind. Viuluduo yllätti raikkaudellaan.

Richard Straussin nuoruuden ajan Alphorn-laulun lauloi Emmi Kaijansinkko apunaan käyrätorvisti Sari-Anna Lintunen ja pianisti Pinja Hasu. Kokonaisuus jäi kenties hieman hajanaiseksi.

Mozartin F-duuri oboekvartettossa K.370 Santeri Kaksonen tulkitsi varsin solistisen oboestemman komeasti. Nykterin, Lindin ja sellisti Susanna Syrjäläisen täydensivät kvarteton. Illan täysipainoisin esitys.

Odotin eniten Brahmsin g-molli pianokvartetolta op. 25. Nykterin, Lindin ja Syrjäläisen seuraksi flyygelin ääreen istui Ninni Niemi. Brahmsin tunnevellonta ei tällä kertaa ottanut täyttä puhtia purjeisiin. Tosin omaa kuuntelukokemustani häiritsi vahvasti edellisellä rivillä istunut amatöörivalokuvaajatar, joka räpsytteli kuvia parinkymmenen minuutin ajan.

Ihan kelpo konsertti vaikka puutteita jäikin. Lopuksi vinkki ja muistutus kaikille Konserttihoviin esiintymään tuleville. Kiltin tahi hameen pituus on syytä olla riittävä, lava on korkea ja istuva pelimanni saattaa paljastaa yleisölle enemmän kuin haluaisi.

lauantai 5. syyskuuta 2015

Paranormaalia toimintaa Töölönlahdella

Musikaali: Oopperan kummitus - Kansallisooppera 2015-09-04

© 2015 Suomen Kansallisooppera / Stefan Bremer
Odotin ensimmäiseltä musikaalikokemukseltani paljon. Kansallisoopperan komealla Oopperan kummitus tuotannolla oli kaikki edellytykset hurmata minut, mutta jotain jäi hampaankoloon.

Oopperan kummitus on Andrew Lloyd Webberin huikean menestyksen saavuttanut musikaali. Sen on nähnyt noin 140 miljoonaa ihmistä ja taloudellinen tuotto lasketaan miljardeissa. Alkuperäinen libretto on vuodelta 1986, mutta Kansallisooppera on saanut luvan tehdä oman versiosta näytteillepanosta. En ole musikaalia aikaisemmin nähnyt, mutta eilisillan perusteella ohjaaja Tiina Puumalainen on luonut yhtenäisen viihdepaketin, jota tukee mainiosti Teppo Järvisen lavastus ja Timo Alhasen valaistus.

Musikaaleihin kuuluu nykyään sähköinen äänentoisto ja siinä onnistuttiin oopperassa mainiosti. Laulajat ja musiikki olivat hyvin balanssissa. Koska laulajat ovat pääasiassa panoroitu stereokuvassa keskelle, vie usein hetken aikaa paikantaa lavalla ihminen josta ääni lähtee. Tosin tätä "kadonnutta äänilähdettä" käytettiin hienosti myös hyväksi kummituksen ja Christinen vaipuessa loputtomissa portaikoissa kohti kellareita.

Lavastus ja valaistus miellyttivät silmiäni kovasti. Tuo edellä mainitsemani portaikko/kellarilavastus oli omia suosikkejani. Toinen hieno idea oli lopun oopperakohtauksen teräskorsetti. joka oli tietysti myös mallinnettu Marjaana Mutasen suunnittelemissa puvuissa. Visuaaliselta puolelta Oopperan kummitus on täysosuma.

Ensi-illan laulajakaartikin tuntui onnistuvan hyvin. Sopraanokaksikko Sofie Asplund ja Hanna-Leena Haapamäksi olivat naispääosissa ja Tero Harjunniemi kakkosmies Raoulina. Illan ehdoton kuningas oli kuitenkin pääosan esittäjä Ville Rusanen. Rusasen näyttelijän taidot pääsivät hienosti esille kummituksen lapsuuden traumojen kostoprosessissa.

Eli kaikenkaikkiaan erittäin viihdyttävä ilta musiikin parissa. Mutta mitä sinne hampaakoloon sitten jäi? Andrew Lloyd Webberin musiikki. Kuten kerroin en ole aikaisemmin kokonaista musikaalia kuullut. Yksittäisiä kappaleita Webberin musikaaleista olen toki kuullut ja pidän niistä varsin paljon. Mutta eilisen esityksen aikana minulle tuli useampaan otteeseen hieman vaivautunut olo. Se ei johtunut esittäjistä, vaan itse musiikista. En välttämättä pysty pukemaan sanoiksi miksi se ei kolahda minuun. Suhteessa pidempään draamaan Webberin sävelkieli ei vain jaksa puhutella minua. Se ei ole Webberin heikkoutta, vaan todennäköisesti pelkästään makuasia.

Oopperan kummituksen kaikki 53 näytäntöä myytiin loppuun jo ensi-iltaa edeltävänä päivänä. Hieno homma, toivottavasti 70 000 katsojan joukosta jää paljon uusia vakiovieraita Kansallisoopperan haaviin.