lauantai 27. tammikuuta 2018

Madama Butterfly tarttuu haaviin

Ooppera: Madama Butterfly - Kansallisooppera, Helsinki 2018-1-26

© 2017 Suomen Kansallisooppera / Heikki Tuuli


Omalla mittarillani klassisten oopperaroistojen kärkituhinoissa ovat usein Otellon Jago ja Madame Butterflyn Pinkerton. Molemmat hahmot pysyvät motiiveiltaan maallisessa skaalassa. Kumpaakaan ei ole kasvatettu vihaan tai kostoon (kuten vaikkapa Ringin Hagenia), vaan Jagolla ilkeyttä ruokkii kateus ja muukalaisviha ja Pinkertonilla taasen ylimielinen, kulttuurieroista piittaamaton tyhmyys.

Kansallisoopperan uudessa Madama Butterfly tuotannossa ohjaaja Yoshi Oïda ei säästele Pinkertonin asennevamman esilletuontia. Pinkerton ei osoita minkäänlaista ymmärrystä, saati kunnioitusta, nuoren ostomorsiammensa kulttuurille ja tavoille. Hänellä on taloudellisten resurssiensa vuoksi mahdollisuus ottaa leluvaimo, jonka voi sitten hyljätä hetken ilon jälkeen ja palata oman kulttuurin pariin oikean elinkumppanin etsintää varten.

Vaikka Pinkerton ohjeistaa konsulin maksamaan Madama Butterflyn vuokran pois lähtiessään, niin lähinnä tuonkin voisi käsittää investoinnin ylläpitomaksuna seuraavaa satamavierailua varten. Lopullisena osoituksena Pinkertonin täydellisestä selkärangattomuudesta on loppukohtauksen asioiden selvittämättä jättäminen. Meriupseeri Pinkerton osoittaa häivän ymmärryksestä, mutta katoaa paikalta ja jättää uuden kotimaasta mukanaan tuodun vaimon selvittelemään lapsensa ja kaukovaimonsa kohtaloa.

Ohjauksessaan Oïda ei tee Butterflystä klassista kiiltokuva Japania. Tom Schenkin lavastus on minimalismin rajoilla. Butterflyn talo on pieni korotettu taso ja muutama siirrettävä sermi. Lavaa ympäröivät rakennustelinerakennelmat, jotka toimivat muun muassa kuoron kotina. Thibault Vancraenenbroeckin puvut tuovat muutamaan otteeseen komeaa väriloistoa.

Jos Oïda ei siloittele Pinkertonin käsittelyssään, ei hän tee sitä myöskään avioliitonvälittäjä Goroa kuvatessaan. Goro on Juha Riihimäen hienosti tulkitsemana ylitsepursuavan lipevä otus. Itse Cio-Cio-Sanin, eli Madama Butterflyn, Oïda maalaa viattomuuden ja sopeutuvaisuuden perikuvaksi. Oïda antaa libreton ääripäiden erottua täydellä teholla.

Ensi-illan laulajakaarti tarjosi minulle mainion musiikkiteatterikokemuksen. Hyeseoung Kwon lauloi nimiroolin mallikkaasti, varsinkin loppupuolen draamaosuudet olivat mukavaa kuultavaa. Mika Pohjosen Pinkerton oli kerrassaan vakuuttava, hyvää laulua ja Pinkertonin luonteen piirteet välittyivät hienosti. Jeni Packalen kamarineitona tulkitsi jälleen hienosti matalamman naisrekisterin äänet. Jaakko Kortekangas oli kelpo konsuli Sharpless. Koko solistikaarti oli mielestäni varsin tasapainoinen, nimiroolia lukuunottamatta kotimaisin voimin; hienoa!

Montussa orkesteria ohjaili Pietari Inkinen. Erinomainen vispausilta häneltäkin. Puccinin oopperoissa on omaan korvaani tietynlainen kuivan rapea soundi joka hankaa draaman jyvät syvälle kuulijaan. Oopperan orkesteri Inkisen johdolla toteutti tuon hyvin. Kuorokin lauloi hyvin, hyräilykuoro osui ja upposi.

Kokonaisuutena kansallisoopperan Madama Butterfly on erinomainen tuotanto. Suosittelen lämpimästi.

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Tangon taikaa

Konsertti: Hotel Tango! - Konserttihovi 2018-1-14

Kuva: Seija Tikka
 https://www.facebook.com/triotanguango/
Trio Tanguango ja Juha Kotilainen toivat Konserttihoviin lämpimän tuulahduksen tammikuisen pimeyden ja kylmyyden keskelle argentiinalaisen tangon merkeissä. Trio Tanguango on viulisti Susanna Mieskonen-Makkosen, harmonikansoittaja Kirsi Laamasen ja pianisti Maija Teikarin muodostama kokoonpano, joka on esiintynyt vuodesta 2013 lähtien.

Konserttihovissa trion ohjelmisto koostui Ástor Piazzolan ja Carlos Gardelin musiikista. Oli jännittävä havaita kuinka oma mielikuvani Piazzolan musiikista on vahvasti visuaalisuuteen liittyvä. Draamallisesti jyrkkiä kontrasteja sisältävät kappaleet tuntuvat väkisin vievän mielen lämpimän savuisiin saleihin ja kahviloihin. Varmaankin elokuvaharrastuksella on osansa asiaan.

Trion musisointi miellytti kovasti latinokorvaani. Piazzolan ja Gardelin välillä suosikkivalintani kohdistuu kyllä ensimmäiseen. Piazzolan väripaletti roiskuu laajemmalla skaalalla, vaikka välillä leikkaukset tuntuvat jopa ylidramaattisilta. Kolmessa neljästä Gardelin kappaleesta saimme nauttia Juha Kotilaisen laulusta joka toi mainiota lisäväriä instrumentaalimusiikin keskelle. Etelä-Amerikkalainen tango taipuu hienosti baritonilta.

Encorena saimme kuulla vielä Toivo Kärjen tangon Muista minua. Hieno päätös sekin, vaikka melkein olisin toivonut pysymistä Atlantin toisella puolella.