torstai 17. heinäkuuta 2014

Kuhmo 2014, 5. päivä

Konsertteja: Kuhmon kamarimusiikki 2014-07-17

Tähän päivään päättyy tämän kesäinen Kuhmon reissuni. Kenties jonain tulevana kesänä hankin kahden viikon täysliput ja kokeilen miltä tuntuisi altistua koko festivaalitarjonnalle.

Tämän päivän teemana oli Wien. Omat neljä konserttiani sisältivät ensin Schubertia, Beethovenia, Brahmsia ja viimeisessä hurmasi Wienin toinen koulukunta. Schubert-konsertissa maukkaimman herkkupalan tarjoili jälleen Danel-kvartetti Rosamunde-kvarteton muodossa. Jos lukijoille sattuu jossain on mahdollisuus käydä kuuntelemassa Danel-kvartettia, käykää ihmeessä kuuntelemassa kuinka neljä ihmistä soittaa kuin yksi.

Iltapäivän Beethoven annos koostui Aave- ja Arkkiherttua-trioista. Niiden väliin sijoitettu Jukka Tiensuun "Le Tombeau de Beethoven" ei saanut minua hullaantumaan. Sen sijaan Arkkiherttua-trio sai komean kohtelun viulisti Ilja Gringoltsilta, sellisti Tomas Djupsjöbackalta ja pianisti Heini Kärkkäiseltä.

Johannes Brahmsin f-molli pianokvintetto jatkoi vaikuttavien musiikkikokemusten sarjaa. Brahmsin kamarimusiikki velloo parhaimmillaan komeasti ja tämän päiväinen esitys täytti tuon vaatimuksen hienosti.

Tämän vierailun viimeiseksi konsertiksi sattuikin sitten taas nappikonsertti. Ohjelmassa oli Alban Bergin Pianosonaatti, Anton Webernin Pianokvintetto ja Arnold Schoebergin Verklärte Nacht. Näiden namupalojen väliin oli hienosti leikattu kyseisten herrojen kolme sovitusta Johann Strauss nuoremmen valsseista. Hieno idea. Entäpä sitten nuo namupalat? Bergin Pianosonaatin soitti Oliver Triendl ja esitys oli ehdottomasti vangitsevimpia konserttikokemuksiani. Sama herra sai seurakseen Meta4-kvartetin Webernin Pianokvintettoa varten. Todella hienon version saimme nauttia kvintetostakin. Verklärte Nacht oli täydellinen päätös Kuhmon reissulle. Viulistit Aleksandr Sitkovetsky ja Siljamari Heikinheimo, alttoviulistit Yuval Gotlibovick ja Vlad Bogdanas sekä sellistit Martti Rousi ja Tomas Djupsjöbacka kirkastivat yön.

Kuhmoa tulee ikävä...

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kuhmo 2014, 4. päivä

Konsertteja: Kuhmon kamarimusiikki 2014-07-16

Neljännen festivaalipäivän motoksi Vladimir Mendelssohn oli määritellyt "Waiting for Godot". Joten jumaltarustojen piirissä tänään pyörimme.

Minulle päivä pullautti uuden mielenkiintoisen säveltäjänimen: Osvaldo Golijov. Viulistit Daniel Rowland ja Florin Szigeti, alttoviuluun tarttunut Mendelssohn ja sellisti Tuomas Lehto loihtivat aamunavaukseksi mielenkiintoisen sävelmaiseman. Golijovin Tenebrae II:n kvartettoversiossa neljä ääntä elävät omaa elämäänsä, mutta omaavat myös yhteisen suuremman äänen. Hieno teos...

Aamukonsertin toinen helmi oli Priya Mitchellin viulullaan jousiryhmän kanssa tulkitsema hieno versio Ralph Vaughan Williamsin Lark Ascendin teoksesta. Komeasti viulu lenteli.

Iltapäivän ensimmäisessä konsertissa Danel-kvartetti puuhasteli Haydnin "Die sieben letzten Worte unseres Erlösers am Kreuze" teoksen parissa. Vaikka terhakka Haydn fanittaja olenkin, niin tuo teos ei välttämättä lukeudu suosikkeihini. Ehkäpä myös alkuperäinen orkesteriversion on parempi kuin tämä säveltäjän oma sovitus jousikvartetille. Mutta vaikka teos ei kauheasti kolahtanutkaan, niin Danel-kvartetin sietämättömän hieno soitto ilahdutti korvia silti.

Iltapäivän toisen konsertin parhaita paloja oli Roope Gröndahlin tulkitsema Franz Lisztin "Au bord d'une source". Tällä kertaa Dvořákin Sypressisarjan osat ja Janáčekin Kertomus eivät saavuttaneet pitävää tartuntapintaa minuun. Sopraano Shigeko Hata sen sijaan ilahdutti Schubertin laulujen kimpussa.

Oman päiväannokseni viimeinen konsertti jättikin sitten taas muistoja todennäköisesti loppuiäkseni. Suomalainen barokkiorkesteri aloitti mukavasti soittamalla osan Jean-Féry Rebelin sinfoniasta. Heitä olisi kuunnellut pidempäänkin. Darius Milhaudin "La création du monde" ilahdutti jazz-henkäyksillään. Ennen väliaikaa tenori Jussi Myllys, sellisti Martti Rousi ja pianisti Anu Vehviläinen esittivät Ernest Chaussonin "Poème de l'amour et de la mer" laulusarjan. Todella vahva esitys; laulusarjaan pitää tutustua vielä uudelleen.

Väliajan jälkeen sitten rysähti täysillä. Teoksena oli Olivier Messiaenin "Quatuor pour la fin du temps", eli "Aikojen lopun kvartetto". Lavalla olivat klarinetisti Michel Lethiec, viulisti Aleksandr Sitkovetsky, sellisti David Cohen ja pianisti Andrea Rucli. Yhtään kehumisia liioittelematta: aivan käsittämättömän hieno esitys! Soiton intensiivisyys vei minut mukanaan täysin. Klarinetin soolo-osassa Lethiecin soitto nosti karvat pystyyn. Cohenin sellosta katkesi C-kieli toiseksi viimeisen osan loppupuolella, mutta viimeiset tahdit hän onnistui soittamaan omasta stemmastaan kolmella kielellä. Uskoisin ettei C-kieltä olisi niissä tarvittukaan. Kvarteton loppu päättyi salin täydelliseen pimeyteen ja hiljaisuuteen. Messiaenin sotavankileirillä kirjoitettu kvartetto antaa pohdiskeltavaa pidemmäksikin aikaa. Ja kun se saa tämäniltaisen esityksen tasoisen tulkinnan, niin eivätköhän ihmisyyden syvemmät tasot ole jälleen ajatusten alttarilla.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kuhmo 2014, 3. päivä

Konsertteja: Kuhmon kamarimusiikki 2014-07-15

Jo yhden tällaisen konserttipäivän takia reissu Kuhmoon kannattaa. Pahoittelen jos lukijoista joskus tuntuu että tykkään kaikesta. Niin en tee, mutta mielummin hehkutan hyvää kuin kiroan keskinkertaista.

Päivän teema oli siis New York ja aamu alkoi Kuhmon kirkossa Antonín Dvořákin musiikin parissa. Viulisti Hagai Shaham ja pianisti Konstantin Bogino virittelivät tunnelman G-duuri sonatiinin avulla. Konsertin huippupaloina Enesco-kvartetti soitti ensin F-duuri jousikvarteton "Amerikkalainen" ja väliajan jälkeen alttoviulisti Yuval Gotlibovichillä ruuditettu Meta4 tarjoili E-duuri kvinteton. Aivan mahtava konsertti.

Jousikvartetot ovat minun makuuni jonkinlaisia musiikin kruununjalokiviä. Säveltäjälle neljä ääntä antanee toisaalta tiukahkot rajat, mutta mestarit ovat sitten hioneetkin tuolle kokoonpanolle kenties intiimeintä ja intensiivisintä musiikkiaan. Ja sitten kun pidempään yhdessä soittanut kvartetti tarttuu kunnon kvartettoon, niin oksat pois...

Pienen lounastauon jälkeen Kuhmo-talossa rekonstruoitiin Maurice Ravelin järjestämä konsertti New Yorkissa 26.2.1928. Kun hieman ounastelin että aamun kokemusta olisi vaikea ylittää, niin kylläpä siinä vain onnistuttiin. Danel-kvartetti latasi ilmoille metafyysisiä tasoja sisältäneen version F-duuri jousikvartetosta. Tämän jälkeen sopraano Shigeko Hata ja pianisti Roope Gröndahl tulkitsivat viehkeän version Histoires naturelles laulusarjasta. Gröndahlin kannattaa ehdottomasti harrastaa lied-pianismia, sen verran herkullisesti yhteistyö toimi laulajan kanssa. Sitten konsertti vielä huipentui Johdantoon ja allegroon opus 46. Siinä pääsi jo eilen hehkuttamani harpisti Sivan Magen taas loistamaan. Huikea konsertti.

Seuraavan konsertin kohokohtia olivat nuoremman Johann Straussin Manhattan Waltzes ja ennen kaikkea konsertin päättänyt Béla Bartókin Kontrasteja. Se ennakoi jo viimeistä tälle päivälle valitsemaani konserttia jonka otsikoksi Vladimir Mendelssohn oli määrittänyt "Enimmäkseen avantgardea".

Säveltäjinä tuossa Kuhmo-talon konsertissa olivat: Varèse, Honegger, Muhly, Reich, Marlow, Ives, Mizelle ja Barber. Päivän edetessä olimme siirtyneet siis ajassa eteenpäin New York mielessä. Musiikki osoitti elinvoimansa ja uudistumiskykynsä. Konsertin lopuksi Meta4 niittasi Samuel Barberin jousikvarteton hitaan osan ilmaan siten että ainakin minun silmäni kostuivat. Musiikinrakastajan onnenpäivä.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kuhmo 2014, 2. päivä

Konsertteja: Kuhmon kamarimusiikki 2014-07-14

Oma annokseni maanantain musiikkitarjonnasta Kuhmossa koostui neljästä konsertista. Tämän päivän teemana oli tanssi. Täytyy taasen ihmetellä taiteellisen johtajan Vladimir Mendelssohnin työtaakkaa ohjelmiston ja kokoonpanojen suunnittelussa. Jos on aiheeseen kiinnostusta, suosittelen lämpimästi festivaalien perustajan Seppo Kimasen kirjaa "Kimasen lento".

Muutamia päivän kohokohtia: Chopinin Rondo à la Krakowiak, jonka orkesteriosuus oli muunnettu jousikvartetille. Uusi pianistituttavuus Miro Kari soitti mainiosti. Debussyn Danse sacrée et Danse profane oli aivan huikea kokemus. Harpun ja jousikvintetin yhdistelmä soi hienosti ja israelilainen harpisti Sivan Magen on ehdottomasti bongaamisen arvoinen pelimanni. Viitoskonsertin väliajan jälkeinen ohjelmistokin kolisi minuun komeasti. Hieman modernimmat säveltäjänimet (Suk, Lutoslawski, Riley, Ligeti ja Zorn) sopivat yhteen hienosti.

Päivän yllättävin kokemus tuli sitten viimeisestä konsertista, teemalla flamenco. Musiikki ei suoraan flamencoon viitannut Boccherinin kitarakvintetillä tai de Fallan seitsemällä espanjalaisella kansanlaululla. Mutta näihin yhdisti tanssija Bettina Castaño hienot koreografiat. Suurimmat kiksit aiheutti kuitenkin soolotanssiteos Zapateadoa (vai liekö tuo tanssityyli?) jonka Castaño tanssi ilman musiikkia. Mutta musiikin ja rytmin hän loi itse sorminapsauksin, taputuksin, koputuksin,... Ihan mahtava kokemus.

Huomenna jatketaan teemalla New York.

Kuhmo 2014, 1. päivä

Konsertti: Kuhmon kamarimusiikki 2014-07-13

Kuhmon kamarimusiikkifestivaali pyörähti käyntiin sunnuntai-iltana Johann Sebastian Bachin Markus-passiolla. Kapellimestari Dalia Stasevska johti kolmea solistia, intiimiä orkesterikokoonpanoa ja Pietarin kamarikuoroa.

Markus-passio on pieni kummajainen Bachin passiokatalogissa. Alkuperäinen partituuri on kadonnut ja Markus-passio on uudelleenrakennettu Picanderin säilyneen libreton päälle. Ilmeisesti Bach on alkuperäisessä partituurissakin kierrättänyt omaa musiikkiaan ja tätä ovat hyväksikäyttäneet myös  Kuhmossa esitetyn rekonstruktion tekijät Diethard Hellmann ja Andreas Glöckner.

Esittäjien puolesta Kuhmo-talon konsertti oli kelpo musisointia. Kokonaisuutta oli karsittu jättämällä pois joitain koraaleja ja resitatiivejä. Näin koko passion pituudeksi tuli jotakuinkin tasan tunti. Musiikin puolesta jäi passiosta hieman valju maku, enkä siitä hirveästi innostunut. Ihan mielenkiintoinen ja harvinainen kokemus silti.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Perjantai-illan huumaa Jonas Kaufmannin seurassa

Konsertti: Jonas Kaufmann - Turun Konserttitalo 2014-07-11

Olen kiinnostuneena seurannut Jonas Kaufmannin uraa useamman vuoden ajan. Miehen ääni- ja näyttelijänlahjat ovat tuttuja ääni- ja kuvatallenteiden avulla, mutta oopperamatkojeni kohteisiin hän ei ole vielä sattunut. Tämän iltaisen livekokemuksen perusteella pitänee ottaa työn alle järjestää itsensä johonkin oopperataloon, jonka lavalla Kaufmann esiintyy.

Tallenteiden perusteella on jo käynyt selväksi että mies on aika rohkea äänensävyjen käyttäjä. En valitettavasti tiedä teknisiä termejä hänen käyttämille tekniikoille, mutta hänen äänensävyvalikoimansa tuntuu poikkeuksellisen laajalta. Ja kaikki mitä hän tekee, tuntuu luontevalta, helpolta ja täysin perustellulta roolihenkilön sen hetkisen sanoman suhteen. Ihmeveikko.

Tärkein ihastuksen kohde minulle ovat Kaufmannin hienot tulkitsijan lahjat. Tämän iltainen konserttiesitys on tietysti vain pintaraapaisu siihen ja sen vuoksi polte Kaufmannin näkemiseen livenä oopperaproduktiossa on vahva. Kun tuon äänen ilmaisuvoimaan liitetään fyysinen draama, ei tarvitse ihmetellä miksi Kaufmannista kohistaan niin paljon kun tehdään. Kaufmann tuntuu pystyvän helposti hypnotisoimaan jo pelkän äänensä avulla.

Illan ohjelmiston alkupuoli koostui italiankielisistä aarioista ja väliajan jälkeen siirryttiin ranskalaisen ohjelmiston kautta Wagneriin. Orkesterina soitti Jyväskylä Sinfonia, jota johti Jochen Rieder. Orkesteri ilahdutti muuten komealla soitollaan; kauneusvirheenä Lohengrinin alkusoiton ja "In Fernem Land" aarian aikana oli yllättäviä epäpuhtauksia, jotka eivät nyt kauheasti haitanneet kokonaisuutta. Riederin hitaahkot tempovalinnat instrumentaalivälisoitoissa hieman myös ihmetyttivät.

Mahtava ilta Turun kuumassa konserttitalossa. Lauluääni maailman huipulta, voiko perjantai-iltaa paremmin viettää?

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Kullervo loistaa Savonlinnassa

Ooppera: Kullervo - Savonlinnan oopperajuhlat 2014-07-04

Savonlinnan oopperajuhlien alkuun oli aikaa vain pari minuuttia kun suuremman tekstityslaitteen vierestä kuului napakka pamahdus. Otsonin hajua ei katsomoon asti tullut, mutta pahat aavistukset varmistuivat, kun uusi taiteellinen johtaja Jorma Silvasti saapui lavalla festivaalijohtaja Jan Strandholmin kanssa kertomaan huonoja uutisia. Pieni sähkövika lavan valaisinlaitteissa. Kaikkiaan esityksen alku siirtyi viitisen varttia. Juuri ennen esityksen alkua kerrottiin että lavan vasemman puolen valoissa oli vielä vikaa, joka korjattaisiin esityksen aikana. En osaa sanoa jäikö jotain näkemättä, mutta pidin siitä mitä näin.

Kullervo tilattiin alunperin Aulis Salliselta uuden oopperatalomme vihkiäisiin. Talo ei valmistunut ajallaan ja niinpä Kullervo esitettiin ensi kertaa Los Angelesissa vuonna 1992. Kotimaassa Kullervo pääsi vihdoin Töölönlahden lavalle vuotta myöhemmin.

Sallinen on itse kirjoittanut libreton, joka pohjautuu Kalevalaan ja Aleksis Kiven Kullervo näytelmään. Keskeinen teema on kosto. Kullervoa ei onni potki elämässä ja siitä saavat muutkin maksaa. Libreton mukaan Kullervo ottaa hengen itseltään oopperan lopussa, mutta ohjaaja Kari Heiskanen jättää Savonlinnassa pienen takaportin auki. Kullervo poistuu lavalta; onko hänen mahdollista jatkaa elämäänsä tekojensa jälkeen? Itse näen Kullervon itsemurhan johdonmukaisena loppuna draaman kaarelle.

Kullervon tuotantotiimi koostuu siis ohjaaja Kari Heiskasesta, lavastaja Antti Mattilasta, puvustaja Riitta Anttonen-Palosta ja valaisija Ilkka Paloniemestä. Tarinaa ei ole yritettykään sijoittaa mihinkään mystiseen menneisyyteen, vaan tuotanto toimii juuri siinä ajassa mihin katsoja haluaa sen asettaa. Lavastus koostuu neljästä talon kehikosta, jotka periaatteessa mallintavat hieman eri kohtausten tapahtumapaikkoja, mutta käytännössä toimivat hienona kokonaisuutena. Ja tietysti muistuttavat siitä että Kullervoa yritettiin asettaa kehikkoihin, mutta poikapa ei niihin talttunut; jätti jäljelle tuhoa.

Kuoron lavalle ja lavalta saattamiseen Mattila ja Heiskanen olivat keksineet hienon keinon. Lavan takaosa koostui aidalta näyttävistä ovista, joiden avulla kuoro saatin esille nopeasti. Heiskasen ohjauksesta pidin kovasti. Draaman dynamiikka toimi hienosti. Intiimi toiminta rinnastui kuoroa hyväksikäyttäviin joukkokohtauksiin. Insestiunen variaatiomallintaminen eri kehikoissa; Kullervon lähestyminen kylvää jo kuoleman. Komeaa teatteria!

Musiikin puolesta on tänä päivänä tuskin mahdollista löytää parempaa kombinaatiota Kullervon pariin. Kaiken priimusmoottori tuntui olevan kapellimestari Hannu Lintu, jonka siipien alla orkesteri hengitti kuin yksin keuhkoin. Partituurin lukemattomat aksentit napsahtelivat hienosti kohdalleen. Huumaavan vangitsevaa soittoa. Toivottavasti maestro Lintu lisää vierailujaan oopperamontuissa.

Ja sitten se kuoro. Syvä kumarrus jälleen kuoroa valmentaneelle Matti Hyökille. Kullervo alkaa syntikkaurkupisteen, patarumpujen ja kuoron avulla. Heti Untamoisen verkkojen laskusta lähtien on selvää että tämä kuoro ei taaskaan kuvia kumartele. Savonlinnan kookas kuoro vetää vertoja mille tahansa kuulemalleni kuorolle.

Eikä löydy moitittavaan solisteistakaan. Kullervon osan lauloi Tommi Hakala. Varmaan parasta Hakalaa mitä olen kuullut. Vahva ääni, vahva tulkinta. Ville Rusasen Kimmo oli nappisuoritus sekin. Rusasen näyttelijänlahjoihin kannattaa taas kiinnittää huomiota. Kullervon äitinä oli Tuija Knihtilä. Äidin viimeinen laulu "Itkenkö minä sinua?" Knihtilän tulkitsemana olisi vienyt varmaan jalat alta jos seisoaltaan sitä olisin ollut kuuntelemassa. Huh, huh. Hyviä roolituksia olivat muutkin laulajat, mm. Aki Alamikkotervo oli mainio metsästäjä.

Ainoa kauneusvirhe minun korviini oli Kullervon unen sähköinen dialogi ja laulu. Sokean laulajan balladin esitti Maria Ylipää. Koko Kullervon uni ja balladi olivat ohjattu tyylikkäästi, Ylipää näytteli ja lauloi hienosti, mutta sähköinen äänen vahvistus ei tehnyt oikeutta oopperalle ja Ylipään äänelle.

Tekisi melkein mieli sanoa että eilisillasta ei paljon oopperailta parane. Ainoastaan tuo esityksen alun viivästyminen hieman harmitti kuulijaa. Mutta heti kapellimestarin ensimmäisestä puikonliikkeestä lähtien musiikin ja teatterin draama vei minut jälleen tuohon autuaalliseen oopperataivaaseen. Valitettavasti tälle kesälle ei vielä ole muita Savonlinnan reissuja varattu, mutta eilisen jälkeen tekisi jo mieli lähteä katsomaan Kullervo uudelleen. Saa nähdä kuinka äijän käy...