Konsertti: Konserttihovi 2013-10-06
Konserttihovin syyskauden aloituksessa saimme nauttia suomalaisista viulukonsertoista. Viulisti Jani Lehtonen ja pianisti Jani Aarrevaara tarjoilivat pianosovitukset Fredrik Paciuksen ja Jean Sibeliuksen konsertoista.
Heti konsertin aluksi Konserttihovin akustiikka aiheutti jälleen kerran iloisen yllätyksen. Ensi reaktio oli lievä hämmennys, kunnes tarkka äänimaisema vei taas mukaansa. Olin keksiväni jonkinlaisen analogian salin akustiikasta. Musiikin kuuleminen Konserttihovissa on kuin kuuntelisi äänitteitä studion tarkkailukaiuttimilla. Selkeys ja tarkkuus tuntuu aluksi omituiselta, mutta nopeasti äänten intiimiys ja läheisyys imevät kuuntelijan mukaansa.
Viulukonserttojen pianosovitukset taitavat olla nykyään aika harvinaista kuultavaa. Ennen äänitteiden ilmaantumista voin kuvitella niitä soitetun useinkin musiikinystävien salongeissa.
Fredrik Paciusta voitaneen pitää suomalaisen taidemusiikin isänä. Oma suosikkini Paciuksen musiikista on ooppera Kaarle-kuninkaan metsästys. Viulukonserttoa esitetään nykyään harvoin. Siitä löytyy kuintenkin levytys Matilda Solosen ja Ylioppilaskunnan Soittajien toimesta. Omaan makuuni Paciuksen viulukonsertto on hieman hajanainen kokonaisuus, en oikein osaa hahmottaa sitä koherenttina kokonaisuutena.
Jani Lehtonen on mainio pelimanni. Hän tuntuu olevan erityisen kotonaan romanttisen musiikin parissa. Kaunis ja täyteläinen viulusoundi soljuu hänen sormistaan vaivattomasti. Paciuksen viulukonserton taitteet sujuivat hienosti. Jani Aarrevaara on kelpo pianisti, mutta Lehtonen rinnalla hän saisi ehkä hieman enemmän heittäytyä musiikin vietäväksi.
Eritoten Sibeliuksen viulukonserton kohdalla Aarrevaaran osalta olisin kaivannut enemmän vuoropuhelua viulun kanssa. Osin epätasapaino johtui mielestäni kyllä Fritz Kreislerin pianoreduktiosta. Olen jonkin verran kuunnellut Sibeliuksen omaa pianosovitusta ja pidän sitä kyllä parempana. Minun korviini Kreisler alistaa pianoversiossaaan orkesteriosuuden liikaa säestävään rooliin tasaveroisemmasta keskustelukumppanista.
Mutta erittäin mielenkiintoinen konsertti kaikkiaan. Kreislerin sovitusta ei ilmeisesti ole virallisesti julkaistu ollenkaan, vaan siitä on saatu kopio Yhdysvaltain kongressin kirjastosta Yleisradion kirjastoon. Kannattaa ehdottomasti mennä kuuntelemaan jos vain sopiva tilaisuus sattuu.
Mukava lukea konserttikokemuksistasi. Pystyt toimimaan sekä musiikille antautuvana että sen esittäjiä joskus hyvinkin kriittisesti arvioivana, mutta myös hyvää suoritusta arvostavana kuulijana. Siihen selitys lienee se että kuuntelet klassista musiikkia keskimääräistä paljon enemmän, ja olet siitä oikeasti kiinnostunut. Sitä, onko sinulla myös jotain omaa musiikkitaustaa, tarkoitan musiikin luomista tai sen tekemiseen aktiivista osallistumista, en tiedä, eikä minun sitä tarvitsekaan tietää, olet joka tapauksessa kouliintunut kuulija, jolla on paljon tietoa ainakin juuri klassisesta musiikista. Sitä tietoutta jaat tässä blogissasi myös muille, mikä on arvokas asia.
VastaaPoistaMeillä (my husband and me) on takana juuri viikon jakso, jolloin omat työmme ja intressimme taka-alalle siirtäneinä olemme vasiten nauttineet pelkästään musiikista. Jospa yritän minäkin kertoa jotain kokemuksistamme. Yhteensä neljä konserttia viikon aikana, on meille harvinainen määrä (joka päivä tietysti nautimme "säilöttyä musiikkia", levyiltä, areenalta, spotifystä yms. kuuntelemalla. Se kuuluu jotenkin jopa toimenkuvaamme.)
Livenä kuuntelimme ensin Sibeliustalon (Lahdessa) Tampereen orkesteria. Tuttumme Santtu Rouvali, joka toimii siellä nyt kapellimestarina, toi joukkonsa sinne. Orkesteri soitti hyvin, Santtu (-Matias) johti kuin VELHO (miehen käyttämä sana), antoi itsestään kaiken musikaalisen lahjakkuutensa ja nuoren innostuksen voimansa näkyville, oli todella hyvä. Piti näpeissään viimeistä soittajaa myöten orkesterinsa omalla vapautuneella tavallaan.
Ohjelmisto: Beethovenin viides pianokonsertto ja Schostakovitschin kymmenen sinfonia.
Pianosolistina Johannes Piirto (hänkin tavallaan meille tutuksi tullut nuori kaveri).
(Tuo, että mainitsen tutuksi nuo kaksi, sitä varten, että he olivat jo mielessämme valmiikisi hyviä. Mikä osuus sillä oli tykkäämiseemme, en tiedä. Tampareen Filmarmonia-Orkesteria kuulimme kuitenkin ensi kerran.)
Beethovenin 5. pianokonsertto on erityisen lähellä ns, sydäntäni. Se on kapple, joka avasi minulle musiikin portit, heitti ne levälleen. Se tapahtui vuosia sitten. Pidän sitä edelleen itkettävän hyvänä ja kauniina (vaikka se on jo melkein puhki soitettu). Toin sen levynä tuliaisena Lontoosta, ja olin myöhästyä koneesta sen takia. Viime hetken ostos, Mutta vasta kotona kuuntelin sen ensi kerran. OH ja VAU! Se on lemmikkini.
Schostakovitsch on tullut tutuksi pojan kautta. Vierastin sitä, mutta mitä enemmän jouduin sitä kuuntelemaan, sen hienommaksi se on alkanut mielessäni muuttua. Ja tämä 10. sinfonia oli taas kerran kuultuna MAHTAVA.
Sitten siirrytään Helsinkiin. (Paras tehdä uusi viesti niistä kokemuksista. Google katkaisee tämän liian pitkänä kuitenkin…)
Jatkan kun ennätän.
Kiitos Liisu taas kommentistasi!
VastaaPoistaKyllähän musiikkia tule aika paljon kuunneltua. Mutta edelleenkin muistutan kaikkia lukijoita siitä että olen harrastelija. Caveat emptor.
Kyllä elävä musiikki ja konserttitapahtuma on se missä suurin magiikka tapahtuu. Ja mitä paremmin myös kuuntelija valmistautuu konserttiin, niin sitä enemmän siitä saa irti. Kantaesitykset ovat tietysti homman suola, silloin ei teokseen voi tutustua etukäteen, mutta muuten pyrin tekemään mahdollisuuksien mukaan taustatyötä. Mutta edelleenkin tämä blogin pitäminen ei ole itseisarvo, vaan se elävä konsertti on tärkein. Alunperin näitä höpinöitä ryhdyin kirjoittamaan oman muistini tueksi ja se on edelleenkin se pääsyy.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaPoistin tuon kommentin ja yritin lyhentää sitä siinä suuremmin onnistumatta.Istumapaikkojemme takia oli sitä paitsi tunne, että tuli liikaa valitettua asiaa, joka ei ollut kenenkään esiintyjän syy, pikemminkin arkkitehdin, joka oli konserttisalin suunnitellut. Toistan kommentin tähän hiukan lyhennettynä.
PoistaSiis:
Musiikkitalo, Radio-orkesterin konsertti
Hannu Lintu, kapellimestari
Alina Ibragimova, viulu
Magnus Lindberg: Chorale, Alban Berg: Konsertto viululle ja orkesterille (Erään enkelin muistolle),Beethoven: Sinfonia nro 4
Emme olleet varautuneet lipun ostoon tarpeeksi aikaisin. ”Kostoksi” siitä pääsimme istumaan orkesterin taakse, joka ei missään nimessä ole suositeltava paikka. Koko konsertin ajan tunsi olevansa jumalan selän takana. Varsinkin Alinan viulunsoitosta tuntui puolet menevän hukkaan. Näimme hänet vain takaa päin, välillä tuntui aavemaiselta kun varsinkin hiljaisemmat kohdat soitosta hajosivat jonnekin taivaalle. Varmaan hän soitti hyvn, mutta olimme pettyneitä kun emme kuulleet esitystä kokonaisuudessaan.- Patarummut sentään kuuluivat sitä voimakkaammin, nousivat suoraan alapuolelta korviimme.
Solisti, kapellimestari ja orkesteri saivat kuitenkin reippaat aplodit ja vastapuolella istuva yleisö näytti täysin tyytyväiseltä.
Seuraavan iltana istuimme Sibelius-Akatemian konserttisalissa (jossa on kuulema Helsingin paras akustiikka). Paikan sai valita vapaasti.
Esiintyjä:Sergei Redgin
Ohjelmassa
Beethoven: Pianosonaatti Es-duuri, Pianosonaatti E-duuri,
Chopin: Poloneesi-fantasia As-duuri, Pianosonaatti nro 3 h.molli
Väkeä saliin olisi mahtunut enemmänkin, olihan pianisti Maj Lind -pianokilpailun voittaja viime vuonna.
Redkin (s.1991) soitti hyvin. Niin hyvin kuin käsittääksemme pianoa voi soittaa. Hän esiintyi hillityn rauhallisesti, mutta vaikutti etäiseltä soittaessaan. Saattoi kuvitella, että maailmassa on satoja muita pianisteja jotka soittavat täsmälleen samalla tavalla. Yhtä hyvin. Jotain omaa tulkintaa jäi kaipaamaan.Mutta sitä tulee varmaan iän mukana. Onhan hän vielä kovin nuori.
(jatkoa edelliseen)
VastaaPoistaSeuraava ilta. Musiikkitalo. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti.
Jun Märkl, johtaja
Marianna Shirinyan, piano
Toshio Hosokawa: Lotus under the Moonlight, pianokonsertto
Mozart: Pianokonsertto nro 23
Johannes Brahms - Arnold Schönberg Pianokvartetto nro 1 (sovitettu orkesterille)
Nyt istuttiin "oikein päin", kasvot kohti orkesteria. Jun Märkl (saksalainen kapellimestari) vaikutti karismaattiselta ja orkesterin ja partituurin täysin hallitsevalta, viimeistä piirtoa ja soitinta myöten hän oli koko olemuksineen mukana. Oli miellyttävää seurata hänen johtamistaan ja orkesteri pani parastaan. Solisti Marianna Shirinyan (tanskalais-armenialainen) soitti tunteikkaasti, hillitysti ja taitavasti, mutta silti kapellimesteri näytti johtavan häntäkin, katseellaan (kaunis nainen, ehkä häntä oli mukava katsellakin, tummaa ja tuuheatukkaista).
Tämä oli ehkä mielenkiintoisin kokemistamme konserteista. Suurin yllätys ainakin minulle oli Schönbergin uudistama Brahmsin pianokvartetto nro1. Sitä kuunteli henkeäpidättäen, se oli hienoa kuin tuulenhuminaa, välillä voimistuen, välillä hiljentyen, se oli todella uutta musiikkia, kaunista sellaista, ja kun se loppui, tuntui Mozartin pianokonserton 23 alku toivottoman vanhanaikaiselta, kunnes sekin vetäisi mukaansa, ja sen toinen osa kuulosti sekin jo henkeäsalpaavan kauniilta, hyvä ettei vesi alkanut virrata silmistä.
Kaiken kaikkiaan upea konsertti! Paras kaikista, ehdottomasti (ainakin meistä). Siitä oli erikoisen iloinen, että ensimmäistä kertaa uusi musiikki ylitti vanhan. Se antoi toivoa tulevaisuuteen. Uudessa musiikissa on oma hienoutensa, silloin kun se on syntynyt mestarin (tässä tapauksessa kahden mestarin, vanhan ja uuden) käsissä, vai pitäisikö sanoa päässä.
No, pitkä tästäkin tuli, vaikka yritin pidätellä innostustani.
Ensi viikolla on meillä aikomus käyttää hyväksemme uusia musiikkitapahtumia, mitä Helsingissä on päivittäin tarjolla. On se vaan hyvä kaupunki. Paras Suomessa. Ehdottomasti. Ainakin taide-elämysten tuottajana. Pääkaupunki.
Mukava lukea kokemuksistanne. Sääli että tuo Bergin viulukonsertto meni huonon paikan takia pieleen. Se on todella mielenkiintoinen teos.
VastaaPoistaItsekin olen jättänyt pariin konserttiin Musiikkitalossa menemättä sen takia että en olisi saanut paikkaa kuin orkesterin takana. Orkesteriteoksissa siitä ei ole haittaa, mutta solistin ääni tahtoo hävitä kuten tekin havaitsitte.
Sibelius-akatemian konserttisalissa ei ainakaan permannolla lipan alla ole hyvä akustiikka...