Ooppera: Taikahuilu - Ruotsin kuninkaallinen ooppera 2013-10-26
Taikahuilu ja eritoten Yön kuningattaren toinen aaria ovat ensimmäisiä tietoisuuksiani taidemuodosta jota kutsutaan oopperaksi. Varsinainen oopperaan sekoaminen tapahtui vasta paljon myöhemmin Straussin Nainen vailla varjoa oopperan myötä, mutta Yön kuningattaren taiturointi stratosfäärissä omissa korkeuksissaan pureutui aikanaan läpi kaiken nuoruuden vastustuksenkin. Myöhemmin olen levyiltä kuunnellut kymmeniä kuningattaria ja kautta aikojen ehdottomat suosikkini ovat Edda Moser ja Diana Damrau. Mozartia olen ihan Taikahuilun ansiosta pitänyt varsin kierona kaverina kun hän on laittanut sopraanoparat taiteilemaan varsin ohuen langan varassa. Löytyypä Taikahuilusta toinenkin suosikkiaarioistani, Paminan "Ach, ich fühl's". Tai oikeastaan kolmas, Yön kuningattaren molemmat aariat ovat siellä pyhän hämmästyksen osastolla.
Jatkanpa tunnustuksia ja totean, että en oikeastaan pysty kuuntelemaan sitä jälkimmäistä aariaa ilman että silmät kostuvat. Niin kävi tänään Tukholmassakin, vaikka tämän kertainen kuningatar Susanna Stern ei välttämättä kovin kärkeen kuningatarpörssissäni menekään. Ne korkeimmat äänet olivat hieman lyhyitä, eivätkä tulleet kovin helposti. Vaikka tiedän etteivät ne kenelläkään tule helposti.
Kun Yön kuningatar -fetissini on saatu käsiteltyä, niin seuraavaksi voimme pohtia miksi Taikahuilu on tapana esittää maan omalla kielellä. Lyhyen oopperaharrastukseni aikana olen nähnyt Taikahuilun vain kolmesti: kahdesti suomen kielellä ja tänään ruotsiksi. Ymmärrän että Taikahuilua pidetään porttiteoriana nuoremmille katsojille, ja sellainenhan se on ollut periaatteessa minullekin. Sen takia sen esittäminen kaikkien katsojien suoraan ymmärtämällä kielellä on ollut suosittua. Tuntuu että viime vuosina Taikahuilua on väheksitty liiallisen tuttuuden vuoksi. Ehkäpä niinkin, mutta ilmeisesti pitänee jossain vaiheessa lähteä Saksaan, jos haluaa kuulla Taikahuilun saksaksi.
Tarinansa puolesta Taikahuilu ei millään muotoa ole pelkkä lastenooppera. Vapaamuurariteemoissa ja varsinkin viisauden ja rakkauden tavoittelussa riittää pohdittavaa vanhemmillekin katsojille. Mutta täytyy kyllä todeta että Taikahuilun tarina on varsin erikoinen. Tukholmassa ohjaaja Ole Anders Tandberg katsoi koko oopperaa Paminan silmien läpi. Pamina oli nuori koulutyttö, jonka mielikuvituksessa kaikki tapahtuu. Näin minä ainakin näkemääni tulkitsen.
Tandberg käyttää Tukholman pienehköä, mutta viehättävää, oopperasalia hyväkseen. Tamino istuu aluksi permannon ensimmäisellä rivillä, kunnes hänet saadaan kiipeämään orkesterimontun läpi lavalle. Kolme naista piipahtelevat katsomoissa useampaan otteeseen ja Papagenakin liittyy seuraan kolmannelta parvelta.
Sarastro klaaneineen ovat partiolaisia ja Yön kuningatar tuntuu olevan alusta asti pahan puolella, eikä normaalia roolien vaihtoa tunnu olevan. Monostatos on varsin himokas Paminan suhteen ja Papageno taasen haiskahtaa suhteellisen modernilta lintubongarilta. Tandbergin ohjaus sisältää paljon hauskoja yksityiskohtia. Valitettavasti joitakin verbaali-ilakointeja meni minulta ohi rajoittuneen ruotsin kielen taitoni vuoksi; sääli etteivät resitatiivit olleet tekstitettyjä.
Kelpo ohjaus siis. Kapellimestari Lawrence Renes johti orkesteria mainiosti, pääsipä hän osallistumaan muutamaan otteeseen toimintaankin; esimerkiksi keskeyttämällä Papagenan ja Papagenon lemmenriisunnan ennen kuin nämä ehtivät aivan alastomiksi.
Solistit hoitiva urakkansa hyvin. Ei mitään supersuorituksia, mutta kelpo laulantaa. Sarastron roolin laulaja, Lennart Forsén, löysi kyllä ne alaäänet, mutta muutoin hänen äänensä ei ollut kovin "basso". Sara Widén Paminana ja Conny Thimander Taminona paransivat lauluaan esityksen edetessä. Ja omituistahan se olisi jos Papageno ja Papagena eivät voittaisi yleisöä puolelleen. Niin kävi nytkin Carle Ackerfeldtin ja Sanna Gibbsin toimesta. Naistrio lepäsi Marianne Hellgren Staykovin, Susann Véghin ja Kristina Martlingin hienojen äänien varassa.
Mukava Taikahuilu on siis Tukholmassakin tarjolla. Kannatti ehdottomasti tulla hyvissä ajoin Parsifalia varten.
Kirjoitat hauskasti tästä oopperasta! Oli kiva lukea.
VastaaPoistaTuo, että osa esiintyjistä nousee yleisön joukosta, ja on siten kuin "yksi meistä" (voi joku katsojista ajatella) on mielestäni hyvä idea.
En usko, että tämä ooppera tallautuu yleisön jalkoihin missään vaiheessa, vaikka se vähän omituinen onkin. Sen musiikki on niin kaunista ja paikoitellen kyyneleet silmiin nostavaa, niin kuin itsekin sen todistat.
Kiiros mielenkiintoisesta blogiokirjoituksesta. Minulla on ollut onni saada viettää varhaisimmat elinkokemukseni mielenkiintoisen lastenhoitajan huolenpidossa. Äiti meni työhön, johon lastenhoitajastani ei ollut. Mutta se oli minulle elämää suurempi asian. Kun tuo lastenhoitaja, hänellä oli hoidettavanaan myös oma minun ikäiseni tytärensä, harjoitteli kaiket päivät tulevaa ohjelmistoaan, niin se oli jotain mahtavva, vaan en silloin vielä asiaa ymmärtänyt. Se kuitenkin meni sydämeen ja syvälle aivoihini.
VastaaPoistaTuo hoitajani oli Pekka Nuotio, isäni paras kaveri ja myöhemmin myös Matroplitan äänenä tunnettu tenori.
Itse yritän siirtää perintoa nuoremmille, mutta enhän ole Pekka Nuotio, joten turvaudun muihin menetelmiin. Veljeni pojan nuoret neidit, 10 v, 8 v ja 6 v, seuraavat kanssani mielenkiinnolla erilaisia oopperaesityksiä. Olen käyttänyt juuri porttina Taikahuilua. Se on kaunista ja upeaa musiikkia, mutta siinä on prinssit, prinsessat ja eritoten yön kuningatar. Kaikki mikä on ns. kaunista kiinnostaa nuoria neitejä.
Salzburgin marionettiteotterin esitykset ovat aivan huikeita, myös Die Zauberflöte, ja kun yön kuningatar tulee kuun sirpillä ratsastaen esiin kaikessa loistossaan ja aloittaa laulamisensa, niin siinä vanhan äijänkin tunteet ovat koholla.
Tuossa esityksessä yön kuningattaren rooli laulaa Rita Streich ja Papagenona touhuilee Dietrich Fischer-Dieskau. Siis mitä tähtiä ovat itsekin.
Löysin pienen pätkän, eri kohdista leikattuja, tuolta youtubesta: http://www.youtube.com/watch?v=r0X6pSeBT0M
PoistaKiitos kommenteista Liisu ja Oscari!
VastaaPoistaJos pitäisi suositella oopperoita nuorille niin kyllähän tuo Taikahuilu olisi varmaan ensimmäisenä. Vähän vanhemmille tarjoaisin jo sitten Carmenia.
Oscari, sinulla on ollut legenda lastenhoitaja. Ihme olisi jos sinuun ei mitään tarttunut. Nukketeatteriversio vaikuttaa mielenkiintoiselta. Pitänee laittaa tulevaisuuden hankintalistalle.