Konsertti: Harpuin, huiluin... Divertimentojen taivas - Lappeen Marian kirkko, Lappeenranta 2013-10-03
Työkiireet sotkivat aikatauluni viime viikolla niin pahasti etten päässyt kumpaankaan Saimaa Sinfonietan konserttiin, vaikka toiseen oli lippukin ostettu. Onneksi tänä iltana ehdin Lappeenrantaan kuuntelemaan kaupunginorkesterin konserttia Marian kirkkoon. Tahtipuikon tylpemmästä päästä piti kiinni Tibor Bogányi, ja Mozartin huilu- ja harppukonsertin solisteina soittivat Tiina Heinonen ja Lily-Marlene Puusepp.
Jotenkin konserttiin tuntui vaikuttavan Lappeenrannan kaupunginhallituksen muutama päivä sitten tekemä kulttuuritoimen säästöehdotus. Ilmeet tuntuivat vakavilta, eikä ihme, sillä toteutuessaan säästöt olisivat aikamoinen raipanisku koko kaupungin kulttuurilaitoksille. Täytyy toivoa että naapurikaupungin päättäjien silmät ja korvat avautuisivat sille, että kulttuuri ja taide ovat sitä mikä elää sukupolvien läpi muodostaen yhteisön ja alueen identiteetin. Jos kulttuuri kärsii, kärsii ihmisten sisäinen elämä ja kehityskin.
Mutta palataanpa illan konserttiin. Maestro Bogányi tuntuu omaavan ainakin minun korvissani jonkinlaisen maagisen otteen Lappeenrannan kaupunginorkesteriin. Konsertin aloituskappaleet, Alfred Schnittken Sarja vanhaan tyyliin ja Einojuhani Rautavaaran Divertimento muodostivat uljaan alun. En tiedä olivatko ne tarkoituskin soittaa yhteen ilman väliaplodeja, mutta lopputulos huumasi minut täysin. Schnittken räväkämäpää sävelkieltä odottavillle Sarja vanhaan tyyliin on nimensä mukainen sävellys, joka koostuu hänen elokuviin sävelletämistä musiikkijaksoista. Schnittken barokkihöyryt tuntuivat karkoittavan taivaanrannan tummia pilviä. Rautavaaran Divertimento oli erinomainen jatke Schnittkelle. Jotenkin yleisö osasi lukea tilanteen, eikä erottanut teoksia toisistaan aploodeilla. Luonteva siirtymä ajallisesti toisiaan lähellä olevien sävellysten välillä, vaikka sävelkieli sitten poikkeaakin enemmän.
Lappeen Marian kirkossa on hyvä akustiikka, istuin varsin lähellä orkesteria ja kuulokuva oli todella hyvä. Kirkkokonsertteihin kannattaa vain varautua istuintyynyn kera. Penkeillä ei valitettavasti ole tarkoitus nauttia elämästä.
Illan erikoisherkkuna oli Sampsa Ertamon The Stream sävellyksen kantaesitys. Ertamo on minulle uusi tuttavuus ja täytyy tunnustaa että The Stream ei ensikuulemalta vienyt jalkoja alta. Alun puhallinmaalailut jousinypytyksen päällä olivat periaatteessa kiinnostavia, mutta tietynlainen kulmikkuus ja muotojen blokkimaisuus läpi sävellyksen jätti minut vielä kylmäksi. Toistot eivät niin selkeitä että ne olisivat aiheuttaneet transsinomaista kiinnostusta. Sävellyksen puolivälin jälkeen, olisiko ollut siinä kultaisen leikkauksen kohdilla, pidemmät legatolinjat toivat mielenkiintoa kokonaisuuteen. Taas kerran totean, että olisi kovin mielenkiintoista kuulla sävellys useamman kerran. Uskon että The Streamillä olisi enemmänkin tarjottavaa.
Lyhyen selän ja takapuolen venyttelytauon jälkeen konsertti päättyi hienosti Mozartin konserttoon huilulle, harpulle ja orkesterille. Blogia pidempään lukeneet muistavat pienet ongelmani Mozartin kanssa. Tämäkin konsertto on komeasti soljuvaa musiikkia, jota on ilo kuunnella. Kuitenkin Mozartin kanssa tulee toisinaan tunne että makean ohella kaipaisi jotain riipaisevaa ja karua. Mutta solistit ja orkesteri ei olleet tänäänkään osallisena näissä Mozart-pohdinnoissa. Komeaa soittoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti