Konsertti: Lappeenranta-sali 2013-10-24
Lappeenrannan kaupunginorkesteri ilahdutti musiikin ystävää reippaalla konsertilla. Kapellimestari Ville Matvejeff tarjosi orkesterin kera Prokofjevin ensimmäisen sinfonian, Kurt Weillin Viulukonserton ja Mozartin Jupiter-sinfonian. Viulukonserton solistivieraana sädehti Minna Pensola.
Prokofjevin ensimmäinen sinfonia ja Weillin viulukonsertto muodostivat mukavan parin konsertin alkuun. Ensimmäisessä sinfoniassa Prokofjev heijastelee klassismin aikaa ja tämä on varmaan helpotus niille joille Prokofjevin modernimpi sävelkieli aiheuttaa närästystä. Oma musiikinsulatukseni taipuu Prokofjevin kohdalla mielellään modernimpaan suuntaan. Mutta onhan ensimmäinen sinfonia mukava aloituskappale terhakkaine teemoinen. Matvejeff johti orkesteria raikkaan terhakkaasti, eikä iloista kokemusta suuremmin haitanneet jousisektion satunnaiset epäpuhtaudet, jotka kutittivat korvaa muutamassa nopeammassa kohdassa.
Kurt Weillin viulukonsertto on orkesterikokoonpanon kannalta aika erikoinen teos. Viulu edustaa bassojen ohella ainoita jousisoittimia koko konsertossa; muut soittimet ovat puhaltimia ja lyömäsoittimia. Ainakin sointivärin puolesta kuulijoiden pitäisi vaikeuksitta kyetä erottamaaan soolosoitin. Värieroista huolimatta kaipasin pientä balanssisäätöa konserton ensimmäisessä osassa. Viulu olisi saanut kuulua ripauksen kovempaa. Minna Pensolan viulu karkeloi tunteikkaasti läpi konserton, hänen soittoaan on aina ilo kuunnella. Omiin korviini Prokofjevin sinfonia ja Weillin viulukonsertto omasivat yllättävääkin samanhenkisyyttä, vaikka Prokfjev olikin säveltänyt sinfonian taaksepäin katsoen. Veikkaan ettei Weillin viulukonserttoa ole ainakaan kovin montaa kertaa soitettu Lappeenrannan kaupunginorkesterin voimin, ja siihen nähden puhallinosasto selviytyi vauhdikkaista käänteistä Matvejeffin johdolla ihan kelpo tavalla.
Mozartin Jupiter sinfonia jäi hänen viimeiseksi sinfoniakseen. Vaikka välillä iso M ei minua sytytäkään, niin tässä sinfoniassa Mozart löytää tiensä minunkin sydämeeni. Matvejeff johti innostuneesti ja Mozartista paljastui se mystinen ydin. Tosin täälläkin jousten muutamat pienet epäpuhtaudet muistuttivat maallisen elämän harmeista.
Mutta olipahan mukava kokonaisuus. Hämäysvanhaa, uudehkoa ja sitten oikeasti vanhaa. Ja lavalla taitavat pelimannit - tälläisiä kokemuksia varten kannattaa käydä konserteissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti