Kasper Holten ohjasi ensimmäisen Lohengrininsä Moskovaan vuonna 2009. Sama ohjaushan nähtiin Tampereella vuonna 2010. Kun Deutsche Oper Berlin halusi päivittää Götz Friedrichin vanhan tuotannon, se kääntyi Holtenin puoleen. Holten tarttui toimeen ja ohjasi Berliiniin uuden Lohengrinin jonka ensi-ilta oli viikko sitten.
Luin ohjaajan ajatuksia ja konseptia käsiohjelmasta innokkaasti ennen esitystä, sekä väliajoilla. Haastattelussa Holten pohtii mielenkiintoisia näkökulmia Lohengriniin. Elsalla ei oikeasti ole vaihtoehtoa kun häntä syytetään veljensä katoamisesta. Hänen on valittava Lohengrinin apu. Lohengrin käyttää itse asiassa tilannetta ja Elsaa hyväkseen, saavuttaakseen johtajan aseman Brabantissa. Onko Lohengrin itse asiassa kenties murhannut Gottfriedin, Elsa veljen, jotta pääsisi eteenpäin suunnitelmissaan?
Holten puhuu myös sodasta ja ihmisten turvautumisesta uskontoon, taikauskoon ja mystiikkaan pelastautumista etsiessään. Kuinka nämä teemat sitten näkyvät hänen uudessa Lohengrinissään? Täytyy sanoa, että valitettavan vähän. Jos en olisi lukenut käsiohjelmaa, niin paljon asioita olisi jäänyt pimentoon. Toisaalta koska olin lukenut käsiohjelman, niin odotin teemojen kehittelyä paljon, paljon pidemmälle.
Sota tuotiin heti alkusoiton aikana lähelle. Lavalla makasi kuolleiden ja kuolevien sotilaiden ruumiita, joiden joukosta naiset etsivät omia miehiään. Vaikka monesta Lohengrinin ohjauksessa sota jää taka-alalle, niin oopperahan alkaa siitä kun Henrik Linnustaja tulee värväämään joukkoihinsa lisää miehiä koska sota on syttymässä.
Holtenin ohjauksessa Lohengrin ja Ortud ovat vastapari. He molemmat manipuloivat ihmisiä omien tavoitteidensa mukaan. Ortrud on jonkunsorttinen velho jonka kaulassa roikkuu pentagrammi. Toisen näytöksen alussa hän suorittaa ihmeellisiä rituaaleja ja voiman hankintaa valonsäikeillä, joiden merkitys jäi minulle varsin avoimeksi. Samanlainen velho on Lohengrinkin, hän voittaa Telramundin taikuuden(?), eli valo- ja savuharhautuksen avulla.
Holtenin sankarina Lohengrinissä voidaan pitää Elsaa, jolla on viimein rohkeus kysyä Lohengrinin oikeista vaikuttimista. Gottfriedkin saadaan lopussa lavalle, liekö hän ollut polttoainetta Lohengrinin taikashowssa.
Valitettavan ohueksi jää ohjauksen tulkinta tällä kertaa. Jos vertaa Holtenin Lohengrinejä, niin pidän kyllä enemmän tästä uudesta versiosta. Ensimmäisen Venäjän politiikasta imetty symboliikka ei kauheasti minua sytyttänyt. Mutta ei tämä toinenkaan mikään graalin malja ole. Onneksi sitä voi myös katsoa ilman että sieltä yrittää kaivaa sen ihmeellisempiä oivalluksia.
Lavastuksesta vastaa Steffen Aarfing. Toisen näytöksen vaijereista roikkuva parvi oli näyttävä idea, vielä kun se lopussa laskettiin lavalle korokkeeksi. Muuten tavallista ajatonta ja paikatonta maisemaa. Kirkon fasaadin perspektiivi toi mieleen Helsingin Die Tote Stadin taustakaupungin. Holtenin ohjaus sekin, tosin lavastaja siellä oli Es Devlin.
Entäpä musiikki? Illan kapellimestari oli jälleen Donald Runnicles, josta taitaa alkaa kehittyä yksi suosikkikapuistani. Mutta on orkesterikin hyvä. Jostain syystä Runnicles halusi kolmannen näytökseen alkusoittoon todella rivakan vauhdin ja komeasti orkesteri sen soitti. Kolmannessa näytöksessä vaskia ja lyömäsoittajia oli levitelty salin sivuille (taisipa olla muutama takanakin) ja efekti oli aivan mahtava.
Laulajat ovatkin sitten hankalampi tapaus. Alunperin Lohengrinin roolin piti laulaa Marco Jentzsch, sitten Klaus Florian Vogt ja lopulta tänään lavalla oli Stefan Vinke. Häntä olen kuullut Mestarilaulajissa Leipzigissä aikaisemmin, mutta tänä iltana en välttämättä syttynyt hänen Lohengrinille. Elsan roolissa oli Ricarda Merbeth, jonka ylä-äänet eivät oikein ole kiinni maan pinnassa. Kun hän laulaa matalampaa tessituuraa, esimerkiksi sänkykohtauksen alkupuolella, niin kaikki on ok. Sitten siirrytään ylemmäs ja legatoon, niin ääni ei tunnu olevan kiinni missään. Omituinen efekti, tai sitten omituinen kuuntelija. Ortrudin laulaja, Petra Lang, oli suosikkini illan solisteista. Jos hän saisi ääneensä vielä hieman pehmeyttä ja pyöreyttä, niin hymyni leviäisi lisää. Albert Dohmen oli aivan kelpo Henrik. Telramundin roolin lauloi Gordon Hawkins, hänelläkin on hyvä ääni, mutta terävyyttä ja aksentointia kaipasin enemmän. Kuninkaan airutta, Bastiaan Everinkiä, tulemme varmasti kuulemaan tulevaisuudessa myös isommissa rooleissa. Deutsche Operin kuoro on todella hyvä, sitä on tälläkin reissulla joka ilta tullut ihmeteltyä.
Eli mitä jäi käteen Lohengrinistä? Hienoa musiikkia, hyviä laulajia ja hieman lattea ohjaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti