Tämän keväisen oopperaviikonlopun Berliinissä aloitti Christof Loyn uusi ohjaus Leoš Janáčekin Jenůfasta. Tuotannon ensi-ilta oli puolitoista kuukautta sitten. Deutsche Oper Berlinin orkesteria johti tänään talon musiikillinen johtaja Donald Runnicles.
Tsekkiläiset tuntevat oopperan Jenůfa alkuperäisellä nimellään Její pastorkyňa, eli Hänen tytärpuolensa. Joka oli muuten libreton pohjana olevan Gabriela Preissován alkuperäisen näytelmänkin nimi. Jos halutaan lähteä nimien kanssa saivartelemaan, niin kyllähän nuo nimet ohjaavat fokuksen eri henkilöihin. Christof Loyn voi kuvitella ottaneen ohjauksen lähtökohdakseen tuon alkuperäisen nimen, sillä hän peilaa oopperan tapahtumat Jenůfan äitipuolen, Kostelničkan, kautta. Jo ennen alkusoittoa Kostelnička astuu valkoiseen huoneeseen vanginvartijan ohjaamana ja oopperan tapahtumat käsitellään periaatteessa Kostelničkan muistelmina. Täytyy kyllä todeta, että alun jälkeen tuota muistelma-asetelmaa ei kovin paljon toiminnallisesti korosteta. Sen sijaan valkoinen huone jatkaa läpi oopperan. Ensimmäisessä näytöksessä sen takaseinä avautuu välillä paljastaen viljapellon ja sähköpylväitä. Toisessa näytöksessä seinän takaa paljastuu sama maisema talvisessa muodossaan.
Valkoinen huone, jonka sivuseinät levenevät ja kapenevat tilanteiden mukana, yhdistettynä äärimmäisen niukkaan lavastukseen, korostavat tarinan psykologista näkökulmaa. Jos tapahtumia käydään läpi Kostelničkan, eli lapsentappajan, mielen sisällä, niin Kostelničkan motiivi(t) ja mahdollinen katumuksensa nousevat mielenkiinnon kohteeksi oopperaa seuratessa. Selkeästi Kostelničkan tunteet korostuvatkin ohjauksessa, hänen syyllisyyden tunteensa puristaa häntä kasaan. Ja kun lopussa Jenůfa ja Laca lähtemään kulkemaan kohti tulevaisuuttaan käsi kädessä, ei heidän horisontissaan nouse aurinko, vaan maisema on väriltään pikimusta.
Tykkäsin kyllä ohjauksesta. Niukalla paletilla maalaillaan, mutta kun laulajat ovat hyviä näyttelijöitä, niin kyllä homma silloin toimii. Valkoinen huone ja lavastuksen vähyys toi muuten visuaalisesti mieleen Martin Kušejn ohjauksen Schumannin Genovevasta, jonka olen nähnyt DVD:ltä.
Kuten yllä vihjaisin, laulajat olivat tänään kelpo laulajien ohella hyviä näyttelijöitä. Keskeisenä naiskolmikkona lauloi: Michaela Kaune Jenůfana, Jennifer Larmore Kostelničkana ja Hanna Schwarz isoäitänä. Äänen puolesta Michaela Kaune miellytti korvaani eniten. Jennifer Larmore sai ohjauksen puolesta laittaa kaikki peliin ja hienosti hän siinä onnistuikin. Muutamassa kohdassa olisin ääntä kaivannut hieman lisää. Miehetkin olivat hyviä laulajia. Lacana lauloi Will Hartmann ja Števana Joseph Kaiser. Deutsche Oper Berlinin vahvaa laulajakaartia todisti se, että pienemmissäkin rooleissa oli minun korvaani miellyttävät laulajat. Esimerkkinä vaikkapa Simon Pauly Stárekin roolissa.
Orkesteristakaan ei ole kuin hyvää sanottavaa. Donald Runnicles ei ole vielä kertaakaan pettänyt kun Deutsche Operissa olen käynyt. Käsiohjelmassa ei mainittu erikseen kuka viulusooloja soitti, mutta kiitokset niistä menevät varmaan konserttimestarin osoitteeseen.
Hieno alku viikonlopulle. Huomenna päästäänkin sitten Wagnerin pariin.
Mahdat olla todella innokas oopperafani, jos ihan vasiten olet matkustanut Saksaan asti tuota mainitsemaasi oopperaa katsomaan. Tosin se voi olla yhdistettynä työmatkaan.
VastaaPoistaMutta joka tapauksessa annat tapahtumasta sellaisen kuvan, että tuntuu kuin vähän mielikuvitusta käyttäen olisi istunut katsomossa.
Valkoiset supistelevat seinät, siinä näyttämö, se riittää minulle. Vaikutelman on täytynyt olla visuaalisesti kaunis ja vaikuttava. Musiikki hyvää, esiintyjät parasta luokkaa sekä näyttelijöinä että laulajina.
Tyytyväisenä poistun tästä esityksestä. Mietin sitä mielessäni. Jo yksi sana, lapsenmurhaaja, saa sen kuulostamaan ajankohtaiselta ja traagiselta.
Mutta miksi surullinen musiikki on usein sitä, mikä viiltää mieltä eniten, ja tuntuu kauniilta. Johtunee siitä, että suurin osa ihmisiä on pohjimmiltaan surullisia. Iloisuutta pitää näytellä, sanoi eräs ihminen. Ja kun on oikein paljon yrittänyt näytellä iloista, on väsynyt ja olo on kuin tyhjällä säkilllä, hän jatkoi.
Tietenkin voi olla ihmisiä, jotka ovat optimisteja ja iloisia luonteeltaan, he jakavat iloa toisillekin jo pelkällä olemuksellaan.
Mutta jos alkaa pohtia maailman olemusta ja ihmiskuntaa kokonaisuutena, ei kovin kauas tarvitse kulkea kohti eläimiä, jotka tappavat toisiaan.
Ihmiset voivat olla suurempia petoja kuin yksikään eläin, sillä eläimet tappavat saadakseen ravintoa. Ihmiset eivät tapa syödäkseen, he tappavat muista syistä.
Uusin tutkimus todistaa että narsismi voi olla perhesurmien syynä, mutta useimmiten kai kaiken takana piilee raha. Ja sodat, joissa suurin tappaja on suurin sankari.
(Onneksi maailmassa on paljon hyvää ja kaunista. On hyvää musiikkia ja muutakin taidetta, jolla on avartava ja positiivinen vaikutus. Ilman taiteita maailma olisi kova paikka.)
Kiitos hyvästä oopperasta!
Vaikka en ole tähän asti ollut mikään suuri oopperafani, saatan vaikutuksestasi muuttua sellaiseksi. :) Hyvä tarttuu ja vaikuttaa siinä kuin pahakin. Hyvällä on vain suurempi merkitys.
(ant. liian pitkä kommentiksi!)
Kiitos kommentista!
VastaaPoistaJo muutaman vuoden ajan on tullut keväisin vietettyä pitkä viikonloppu Berliinissä oopperasta nauttien. Täällä tarjontaa riittää kolmen hyvän oopperatalon voimin. Ihan lomalla ollaan ja oopperoiden ehdoilla.
Jenůfassa tuo motiivi tappamiseen on niin paradoksaalinen. Äitipuoli yrittää saada tytärtään naimisiin, mutta tämän avioton lapsi on väärän miehen kanssa tehty. Missä vaiheessa ihmisten hyvää tarkoittavat ajatukset materialisoituvat järjettöminä, kauheina tekoina, on mysteeri jolla on pitkät perinteet.