Kevään toisena balettivierailuna kävin katsomassa Bajadeerin. Natalia Makarovan koreografian ensi-ilta oli jo vuonna 1997, joten kyseessä on varsinainen kestosuosikki. Illan esitys oli 53. ensi-illasta lukien.
Kuten jo Coppélian yhteydessä totesin, baletti on minulle varsin tuntematon alue. Mutta viihdyin mainiosti molemmissa tänä keväänä käymissäni balettiesityksissä. Mitä olen oopperoiden kanssa aikaisemmin todennut juonen tuntemisesta etukäteen, korostuu balettien osalta vielä enemmän. Toisella katselukerralla voisi varmaan nauttia nyansseista huomattavasti enemmän. Nytkin pänttäsin ennen esitystä käsiohjelman juoniselostusta mielestäni hyvin, mutta silti muutamaan otteeseen olin asioista hieman jäljesssä. En tiedä millä tasolla baletissa vierailijat keskimäärin tuntevat teoksen, vai onko se ylipäätänsä heille tärkeää. Minulle on pelkän taidokkaan tanssin näkeminen ei tahdo riittää, haluan tietää miten se liittyy tarinaan ja mitä sillä tahdotaan kuvata tarinan kontekstissa. Ensi kaudella onkin taas ihmeteltävää kun samalla reissulla ostin kausikortin syksyksi ja kevääksi.
Bajadeerin lavastuksen on suunnitellut Pier Luigi Samaritani. Lavalle on luotu kauniin värikäs ja romanttinen näkymä kuvitteellisesta itämaisesta maisemasta. Tosi hienoja värejä ja valoja.
Balettia seuratessa tuli mieleen pieni vertailu baletin ja oopperan suhteesta. Baletin puolella ryhmäkohtauksissa pienet rytmierot näkyvät äärimmäisen helposti. Ketju on todellakin niin hyvä kuin sen heikoin lenkki. Oopperan puolella ryhmäkohtauksia voisi kuvitella vastaavan kuoron. Kuorossa yksittäisen laulajan hyvä tai huono päivä ei näy (eli kuulu) läheskään yhtä selvästi. Ja rytmissä laulaminen on helpompaa kuin tanssiminen täsmälleen samassa tahdissa 23 kollegan kanssa. Voin kuvitella kun jokainen tanssija tuon kokoisessa joukossa onnistuu jonain iltana, niin näky on todella hieno. En tiedä onko tuo kovin yleistä, tai edes pitääkö sitä odottaa?
Toisen näytöksen Varjojen valtakunta kohtauksessa varjojen hidas saapuminen lavalle 24 tanssijan jonossa oli todella vaikuttava ja kaunis näky. Nopeimmissa kuvioissa rytmierot usein korostuivat. Solistit olivat minun silmiini mainioita tanssijoita. Nikiyana olis Salla Eerola, Solorina Jaakko Eerola ja Gamzattina Maki Nakagawa.
Bajadeeri on muuten myös aika varhainen huumetarina yli 130 vuoden takaa. Solor imaisee lievennystä oopiumipiipusta toisen näytöksen alussa ja harhat vaivaavat häntä oikeastaan koko baletin loppuun asti. En pidä Bajadeeriä muutenkaan lasten balettina, vaikka takanani istuikin lapsikolmikko joiden mukana olleet huoltajat eivät osanneet ohjeistaa jälkikasvuaan loputtoman kuiskailun vähentämisessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti