Die Loreley Aleksanterin teatterissa

Ooppera: Die Loreley - Aleksanterin teatteri 2019-1-15

Fredrik Pacius

Näin Fredrik Paciuksen ensimmäisen oopperan, Kaarle-kuninkaan metsästys, kansallisoopperassa 2007. Siitä jäi sen verran hyvät muistot, että hankin kotikuunteluun myös levytyksen Paciuksen viimeisestä oopperasta Die Loreley. Tuo Osmo Vänskän johtama levytys on hyvä tallenne harvinaisesta oopperasta.

Kun alunperin huomasin että Helsingin Oopperayhdistys on tuottamassa näyttämöversiota Loreleystä, niin kiinnostus oli kova nähdä ooppera myös lavalla. Aluksi näytti, etteivät näytökset sovi oikein kalenteriini, mutta onneksi tämä päivä sattui kuitenkin kohdalle.

Helsingin Oopperayhdistys palautti Loreleyn Aleksanterin teatterin samalle lavalle, jossa sen edelliset ja ainoat esitykset olivat 132 vuotta sitten. Kun lasketaan koko oopperan elinkaari, oli tämän iltainen esitys 11. oopperan näyttämöesitys kautta aikain.

Loreleyn paluu oli mielenkiintoinen kokemus monessakin suhteessa. Nykyisen tuotannon orkesterina toimii Ylioppilaskunnan soittajat. Orkesteri ei ole ammattiorkesteri ja korvatkin havaitsivat tuon aina toisinaan, vaikkapa intonaatio-ongelmina. Sinänsä tuosta ei suurta haittaa ole, onpahan samalla muistutus jousi- ja puhallinsoittimien hallinnan hankaluudesta.

Solistit selvisivät urakasta hyvin. Parhaan vaikutuksen teki pääosan, Lenoren, esittäjä Saara Kiiveri. Mukavasti lauloivat myös Henri Uusitalo ja Kristjan Mõisnik.

Tuotannon ohjaaja on Ville Saukkonen. Saukkosen ohjauksissa on yleensä paljon hyvää, mutta lähes kaikissa näkemissäni on ollut joku ihmeellinen huumoripläjäys, joka ei ole sopinut omaan pirtaani ollenkaan. Die Loreley on onneksi poikkeus. Ohjaus toimii kokonaisuutena hyvin. Lenoren toimintaa hahmotellaan mielen järkkymisen kautta, mikä sopiikin mainiosti. Kuitenkaan kaikki ei tunnu tapahtuvan Lenoren pään sisällä, mikä olisi sekin voinut sopia hieman kliseisesti nykyhenkeen.

Tinde Lappalaisen lavastus on toimiva ja symbolisen kitsas. Kuusi kiilaa toimii milloin missäkin virassa, mutta Janne Teivaisen valot antavat niille syvyyttä ja merkitystä.

Oikein kelpo oopperakokemuksella alkaa tämä vuosi. Suuri hatunnosto Helsingin Oopperayhdistykselle! Tällaista tarvitaan lisää ympäri Suomen niemen. Mahtavan teatterikokemuksen voi saada tuotettua ilman että lopputulos on viilattu täysin virheettömäksi.