Lohengrin Vilnassa

Ooppera: Lohengrin - Liettuan Kansallisooppera 2014-01-30

Ensimmäinen vierailu oopperataloon ja vielä Wagneria ohjelmistossa nostaa odotukset aina korkealle. Itse talo yllätti positiivisesti. Lämpiön valuvat valokruunut ilahduttivat minun silmiäni ja arkkitehtuurin raskaus ei häirinnyt ulkoapäin tai lämpiössä. Kyllähän itse sali on sitten raskaudessaan ja tummuudessaan tunkkainen. Mutta akustiikka tuntui ensi kokemalta ihan kelvolliselta. Kyllä siellä kelpaa musiikkia kuunnella.

Vilnassa juhlistettiin Wagnerin juhlavuotta 2013 uudella Lohengrin ohjauksella jonka ensi-ilta oli viime vuoden maaliskuussa. Nyt kevätkaudella pyöräytetään tuotannon toinen kierros, jonka ensimmäinen esitys oli tänään. Ohjaaja Lohengriniin napattiin pohjoisnaapurista Latviasta; Andrejs Žagars.

Tällä kertaa täytyy tunnustaa että ohjaus ei napannut minua ollenkaan mukaansa.  Žagars on siirtänyt tapahtumat käsiohjelman mukaan Vilnaan ja toisen maailmansodan aikakauteen. Sirppi- tai hakaristisymboleja ei lavalla nähdä, joten sodan ja vallan symboliikkaa on puhdistettu selkeästä kohteesta. Niiden ohella on ohjaaja mielestäni puhdistanut Lohengrinistä draaman lähes kokonaan pois.

Joutsenen virkaa toimittaa lentokone ja Lohengrin tipahtaa taivaasta laskuvarjon avustuksella. Sehän sopii mainiosti, mutta Lohengrinin liittäminen käynnissä olevaan yhteiskuntajärjestykseen/ongelmaan  ei löydä minun mielessäni minkäänlaista tartuntapintaa. Käsiohjelman mukaan Lohengrinin tehtävä on selvittää valtioiden välinen konflikti ja pelastaa panttivankina oleva Elsa.

Sääli vain että lavatapahtumat eivät tue tuollaisen kuvan muodostumista minun ajatuksiini. Konflikti Henrikin/Elsa ja Telramundin/Ortrudin välillä lepää varsin ohuella pohjalla. Lohengrinin suhdetta Elsaa ei oikeastaan ole olemassa, toisinpäin suhde tuntuu olevan, mutta kaltevalla pinnalla ollaan sielläkin. Odotin loppuun asti että lopussa tulee joku hieno idea joka saisi aikaan surinaa korvien välissä. Sitten kun Gottfried palaa lopussa pienenä laskuvarjohyppääjänä, tekee melkein mieli haudata kasvot käsiin. Terhakkaassa näyttämöesityksessäkin voi olla enemmän draamaa kuin tässä versiossa.

Näyttämökuva kyllä tukee aneemista ohjausta. Olemme jonkinlaisen betonirakennelman sisällä. Sen tarkempaa luonnetta on tilalle vaikea antaa. Toisessa näytöksessä sivupilarit kohotetaan jotta saadaan Ortrud ja Telramund Elsan alapuolelle. Kolmannen näytöksen makuuhuonekohtaukseen riittää laatan kohoaminen keskelle lavaa mallintaen ilmeisesti vuodetta.

Ohjaus ja lavastus eivät siis saa minua haltioitumaan, mutta eipä tarvitsekaan jos musiikki hoitaa homman kotiin. Valitettavasti silläkin osastolla jäätiin tavoitteista. Kapellimestari Robertas Šervenikas saa päästötodistuksen, vaikka se suurin palo ja pitkät kaaret jäivät kyllä tällä kertaa toteutumatta.

Laulajakaarti oli tasainen mutta harmittavan lattea. Illan ehdoton draamakuningatar oli Ortrudin esittäjä Inesa Linaburgyté. Äänessä oli voimaa, mutta aavistuksenomainen ylinäytteleminen laski hieman kokonaiskuvaa. Toinen naisääni ei miellyttänyt minun korvaani. Elsan esittäjän, Jolana Fogašovan vahva vibraatto dominoi kuulokuvaa turhan paljon. Ja saksan ääntämys oli hakusessa, sanoja ei erottanut vokaalipötköstä.

Nimiroolin lauloi saksalainen Ferdinand von Bothmer. Hänen kompastuskivenään olivat ylä-äänet, jotka eivät syttyneet lainkaan, vaan jäivät sameiksi. Henrik Linnustaja, eli Tadas Girininkas ja hänen airuensa, Vytautas Bakula, täydensivät pääroolit.

Kyllähän se on myönnettävä että ei Vilnan Lohengrin ainakaan tämäniltaisella miehityksellä ole mikään suuri oopperakokemus. Mutta kaikesta yllä olevasta arvostelusta huolimatta tunsin jälleen kerran olevani etuoikeutettu saadessani kuunnella Wagnerin musiikkia elävänä esityksenä. Tallenteilla on saatavilla huippuartistien hienoja esityksiä, mutta silti pienehkön oopperatalon oman panostuksen kokeminen katsomosta käsin on aivan mahtava juttu.