Kun lähdimme konsertin jälkeen kotia kohti näytti auton lämpömittari -31 astetta. Onneksi paukkupakkasesta ei ollut haittaa Konserttihovin sisällä. Siellä mieltä lämmittivät kaksi romantiikan ajan pianotriomonumenttia, Brahmsin ensimmäinen H-duuri trio ja Tsaikovskin a-molli trio. Vuotuisella trio-kiertueellaan lavalla musisoivat Risto Lauriala, Tero Latvala ja Marko Ylönen.
Brahms kirjoitti ensimmäisen version H-duuri triostaan vuonna 1854. Kun Fritz Simrock osti oikeuksia Brahmsin teoksiin 30 vuotta myöhemmin, hän tarjosi säveltäjälle mahdollisuutta muokata haluamiaan teoksia. Ainoa mihin Brahms loppujen lopuksi halusi puuttua, oli ensimmäinen pianotrio. Brahms teki sen verran suuria muutoksia sävellykseen, että hän itse ehdotti kustantajalle että molemmat versiot ensimmäisestä pianotriosta pysyisivät saatavilla. Ajan myötä uudempi versio on osoittautunut suositummaksi ja enemmän esitetyksi. Siitä saimme nauttia tänään Konserttihovinkin lavalla.
Lauriala/Latvala/Ylönen trio on ilahduttanut jo useamman vuoden ajan kuuntelijoita vuosittaisella kiertueellaan, joka onneksemme on ulottunut myös Konserttihoviin. Brahmsin trion alussa ihmettelin onko salin sointi hieman kireämpi kovan pakkasen vuoksi. Kelpo esitys Brahmsin triosta kuultiin, mutta Brahmsin kamarimusiikki kaipaa mielestäni vielä enemmän heittäytymistä ja riskinottoa kun mitään tänään lavalla kuultiin.
Tsaikovski kirjoitti vain yhden pianotrion joka valmistui vuonna 1882, vain muutama vuosi Brahmsin muokatun 1. trion jälkeen. Teos on kirjoitettu Roomassa ja se on omistettu Tsaikovskin ystävän, Nikolai Rubinsteinin, muistolle. Kirjeissään Tsaikovski valitteli että ei osannut kirjoittaa pianon, viulun ja sellon yhdistelmälle ja kieltäytyi häneltä tilatusta triosta. Hänen mielestään soittimien sävyt eivät sopineet yhteen. Onneksi hän suunnilleen vuotta myöhemmin päätti kokeilla tätäkin yhdistelmää oma-aloitteisesti ja saamme nauttia upeasta triosta.
Jos Brahmsin trio jätti minut hieman viileäksi tänään, niin Tsaikovski kompensoi tilanteen täysin. Vaikka tempo tuntui alussa ripauksen liian nopealta, niin musiikki imi mukaansa. Toisen osan variaatiot puhkeavat kukkaan kun päästään fuugaan ja sen jälkeen meno vain syvenee. Todella hieno esitys Lauriala/Latvala/Ylönen triolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti