Konsertti: Sibelius-Akatemian konserttisali 2013-11-07
Hieman kuin Wagner-konferenssin alkusoittona pianisti Risto-Matti Marin konsertoi Sibelius-Akatemian konserttisalissa. Konsertin nimi "Wienistä Bayreuthiin - Schubertin, Lisztin ja Wagnerin musiikkia pianolla" kertoo illan säveltäjänimet.
Risto-Matti Marinin musisointia en ollut ennen tätä iltaa kuullut. Tekniikan ja taidon puolesta hän ei jättänyt toivomisen varaa. Illan teosvalikoima sisälsi sen verran hankalia kappaleita, että mokomista asioista ei kannata edes puhua. Paljon tärkeämpää oli se kuinka hän sai imaistua minut mukaansa musiikin maailmoihin. Ohjelmisto ei välttämätä kattanut oman pianomystiikkamittarini kaikkia osa-alueita, mutta hänen soittoaan tahdon kyllä kuulla lisää.
Konsertti alkoi Augusta Stradalin sovituksella Franz Lisztin Orpheuksesta. Liszt teki itse sovituksen kahdelle pianolle, mutta yhden pianon versio syntyi vasta myöhemmin Stradalin toimesta. Marin loihti vaikeasta kappaleesta hienon kokonaisuuden, jonka imua ei onnistunut täysin rikkomaan edes kännykän soiminen kappaleen loppupuolella yleisön joukossa.
Pääosa illan musiikista oli sovituksia pianolle, mutta Franz Schubertin neljä impromptua op. 90 ovat alunperin kirjoitetut pianolle. Oma suosikkini noista taitaa olla ensimmäinen.
Wagneriaanin suurin mielenkiinto kohdistui jälkipuolen Ring sovituksiin ja Tannhäuser alkusoittoon. Risto-Matti Marin oli valinnut Ring sovitusten pohjaksi belgialaisen Louis Brassinin kokonaisuuden. Mutta hän oli korvannut kuitenkin kolme Brassinin sovitusta Lisztin, Tausigin ja Busonin versioilla. Eritoten Brassinin sovituksista kuultaa tavoite hahmotella Wagnerin sointimaailmaa pianon avulla. Valkyyrian Taikatuli sovitus jäi näistä mieleeni mainiona esimerkkinä. Yllättäen Lisztin versio Reininkullan lopusta (ja vähän laajemminkin aiheesta) tuntui vähiten kiinnostavalta.
Varsinaisen ohjelman lopuksi Liszt näytti sitten sovittajan taitonsa Tannhäuserin alkusoiton parissa. Kaikin puolin hämmästyttävä sovitus. Ja kyllä täytyy Risto-Matti Marinin taitoja ihailla tuon nuottivyöryn tulkkina. Kuinka hienosti hän painottaa teemat todella painavan tekstuurin läpi.
Encoressa hypättiinkiin sitten toistasataa vuotta eteenpäin. Saimme kuuulla Ville Raasakan Vanishing Point sävellyksen, jonka kantaesitys oli vasta tänä kesänä Mäntässä. Mielenkiintoinen matka sävelmaisemaan sekin. Toivottavasti löytää tiensä jossain vaiheessa tallenteelle tarkempaa tutustumista varten. Kyllä se noin sävelkielensä puolesta minusta tuntui hieman vieraalta konsertin muuhun ohjelmistoon. Vaikka sen innoittajana on ollutkin Wagnerin Ankunft bei den schwarzen Schwänen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti