Lehnhoffin Elektra ohjaus Salzburgista

Elektra, Salzburg Festival, Gatti, Lehnhoff

Richard Straussin tutkimusmatka modernismin pauloihin kulminoituu oopperassa Elektra. Kaksi vuotta myöhemmin sävelletty Ruusuritari ei äkkituntumalta voisi olla kauempana Elektran atonaalisesta ja kromaattisesta sävelkielestä. Elektra vaatii vahvaäänisiä laulajia ja ison orkesterin.

Salzburgin musiikkijuhlat tilasi vuodeksi 2010 Nikolaus Lehnhoffilta uuden Elektra tuotannon. Lehnhoff keskittyy ohjauksessaan siihen mikä on olennaista, eli Elektran psyyken pakkomielteeseen. Lavastuksesta vastaava Raimund Bauer on kallistanut palatsin sisäpihan kaatumaan taaksepäin. Ikkunoita ja portaita tuntuu olevan maassakin. Aivan kuin olisimme Elektran pään sisällä, jossa koston ja kaipauksen pakkomielteet ovat nyrjäyttäneet horisontinkin vinoon.

Elektra on ulkoiselta olemukseltaan käytännössä jo kuollut. Andrea Schmidt-Futtererin suunnittelemat asut antavat väriä oikeastaan vain Klytaimnestralle ja Aigisthokselle. Eli vihan kohteet ovat värillisiä, kaikki muut ovat puettu tummiin yksisävyisiin vaatteisiin. Sisar Khrysothemiksen asu sentään taittuu violettiin väriin; liekö siksi että hänhän oikeastaan ainoa jolla on jonkinlaista elämää eteenpäin vievää ajatusmaailmaa.

Lehnhoff ei anna armoa kuvastossaan. Oresten suoritettua surmatyöt takaseinän isommat ovet aukeavat paljastaen  Klytaimnestran roikkuvan jaloistaan lihakoukussa. Teurastus on tehty. Lehnhoff on yksi suosikkiohjaajistani ja Elektra vain vahvistaa selkeän, jopa minimalistishenkisen linjan jatkuvuutta.

Musiikin puolesta tallenne ei jätä toivomisen varaa. Ruotsalainen sopraano Iréne Theorin on huikea Elektra. Klytaimnestran roolin laulaa suosikkini Waltraud Meier ja Khrysothemiksena Eva-Maria Westbroek. Elektra, jos mikä, on vahvojen naisäänien ooppera ja kovin paljon vahvempaa kolmikkoa tuskin on helppo tällä hetkellä löytää. Kun sitten vielä ne isommat miesroolit, eli Oreste ja Aigisthos, ovat René Papen ja Robert Gambillin harteilla, niin mikäs on laulajista nauttiessa. Kapellimestari Daniele Gatti hoitaa orkesterin ohjauksen kunnialla läpi hankalan partituurin. Joissain kohtaa kaipasin hieman ronskimpaa, sellaista Soltimaista otetta, mutta eipä se suuri puute ole.

Kuvanlaatu Blu-Ray levyllä on lähes liian hyvä, ihohuokosetkin tuntuvat näkyvän. Äänenlaatu erinomainen. Suosittelen taas kerran!