Lappeenrannan laulukilpailut 4. päivä (2013)

Lappeenrannan laulukilpailut, Lappeenranta-sali 2013-01-04

Viimeinen välieräpäivä olikin sitten sopraanojen juhlaa. Tietysti sekaan mahtuu mausteeksi yksi tenorikin. Iltapäiväsession ensimmäinen laulaja oli Johanna Engelbarth. Hänen äänestä pidin jo alkuerässä ja nyt välierä vakuutti vain lisää. Hyvä kontakti yleisöön ja esiintyminen tuntuu maittavan. Hänen äänensävynsä on tasainen läpi rekisterien. Ohjelmisto jakautui mukavan selkeästi kahteen osaa. Ehkäpä olisin kaivannut mukaan jonkun kappaleen jossa tessituura olisi pysynyt pidempään korkealla. Mutta hieno välieräkokonaisuus.

Reetta Haavistolla saattaa olla kisojen vahvimpia ääniä. Odotukset hänen välieräänsä kohtaan olivat korkealla. En voi missään nimessä sanoa olevani pettynyt, mutta jotain jäin kaipaamaan. Ehkäpä ooppera sopii Haavistolle minun korvissani paremmin. Toivottavasti loppukilpailussa sulan lopullisesti.

Eeva Hartemaan on myös minulle hieman hankalampi tapaus. Hänen välieräohjelmansa oli todella hieno kokonaisuus. Äänessäkään ei ole mitään vikaa. Minun korviini se ei ehkä avaudu kunnolla ja jättää minut jotenkin kylmäksi.

Anna Immosen välieräohjelmisto alkoi varsin hartaalla ja vakavalla tunnelmalla. Mutta hienosti hän oli rakentanut pienen lied-resitaalin. Immosen ääni on todella kaunis. Odotan mielenkiinnolla hänen finaalisuoritustaan.

Iltasession aloitti Eeva-Maria Kopp. Alkuerän perusteella odotin paljon hänen välieräesitykseltään. Ääni kuulosti edelleen ilmaisuvoimaiselta ja vahvalta. Hän rakensi hienosti draamaa. Minun mielestäni Wolfin "Er ist's" oli väärä valinta aloitusnumeroksi. Sen pitäisi onnistua sataprosenttisesti toimiakseen, tällä kertaa se ei onnistunut imaisemaan yleisöä mukaansa.

Emili Losier vei minut mukanaan. Todella hienosti valittu ohjelmisto joka alkoi mahtavilla Debussyn lauluilla ja huipentui Saariahon Sydämeen. Nyt esiintyminen oli rennompaa alkuerään verrattuna. Parhaita välieräesityksiä minun mittarillani.

Pienen tauon jälkeen lavalle tuli Tenori Jere Martikainen pyöräyttämään yleisön pikkusormensa ympärille. Martikainen show oli vastustamaton ja näytti että tämä mies kuuluu lavalle. Onneksi showta tukee komea ääni. Kunhan Martikainen muistaa pitää laulun ykkösenä, niin todennäköisesti hän tulee ilahduttamaan musiikin ystäviä pitkään. Ulkomusiikillisten seikkojen kanssa on syytä varoa tulevaisuudessa maneereja.

Sanna Matinniemen alkuerä jätti minuun aika neutraalin kuvan. Kaunista laulamista, mutta mikä erottaisi hänet muista? Jännitin hieman miten Matinniemi pärjää Martikaisen sekoittaman yleisön kanssa. Pelko oli turha, Matinniemi oli välierien positiivisin yllättäjä. Toivon tälle nuorelle laulajalle myös ruusuista tulevaisuutta. Niukka mutta vankka välieräohjelma vangitsi minut.

Suuret kiitokset kaikille hienoille pianisteille. Tuula Hällström on minun sydämeni valinta parhaaksi pianistiksi.

Loppukilpailuun päässeet julkaistaneen näillä minuuteilla. Niitä on helppo odotella, näistä laulajista ei huonoa valintaa saa tehdyksi. Montaa tulee valitettavasti ikävä joka tapauksessa...

Lappeenrannan laulukilpailut 3. päivä (2013)

Lappeenrannan laulukilpailut, Lappeenranta-sali 2013-01-02

Lappeenrannan laulukilpailuiden välierät käynnistyivät baritoni Aarne Pelkosen voimin. Pelkosella on kaunis, puhdas ääni, jonka legato soljuu tasaisesti. Jo alkuerässä hänen lied-laulamisensa kiinnitti huomioni ja nyt välierässä kuva vahvasta tulkitsijasta vain vahvistui. Hänen yhteistyönsä pianisti Juho Alakärpän toimii hienosti, erinomainen parivaljakko. Ainoa mikä hieman arvelluttaa on hänen äänensä riittäminen oopperan ja orkesterin kanssa.

Ensimmäisen välierän toisena laujana kuulimme Tapani Plathania. Hänen fakikseen on kerrottu basso, mutta minun korvaani hän tuntuisi taipuvan bassobaritoniinkin päin. Ääni on bassoksi aika kirkas; kyllä matalatkin äänet löytyvät, mutta bassona kaipaisin syvyyttä lisää. Plathan on myös vankka tulkitsija. Päätösnumerossa, Schubertin Erlkönigissä, eri äänien erittely oli loppupuolella hieman sekavaa.

Illan ensimmäinen sopraano Meeri Pulakka on minulle hieman hankala tapaus. Hänen äänessään ei ole mitään vikaa, tulkintakin on hyvällä mallilla, mutta jostain syystä ääni ei vain puhuttele minua. Samat tuntemukset tulivat jo alkuerien puolesta. Jos hän pääsee finaaliin, niin jospa sitten sulaisin "Ach, ich fühl's":in kanssa.

Ensimmäisen välieräsession päätti toinen hieno baritoni, Juho Punkeri. Hänen aloituksestaan, viidestä laulusta Schumannin Dicterliebestä, jäi hieman pidättelyn henkeä, mutta ohjelma kohosi hienosti loppua kohti. Pylkkäsen Pastorale on vaikuttavaa kuultavaa Punkerin tulkitsemana. Hänen artikulointinsa on kisojen kärkipäässä. Mainio laulaja.

Pienen lepotauon jälkeen toisen välieräjakson aloitti sopraano Päivi Pylvänäinen. Alkuerien aikana olin merkinnyt muistiin ettei hänen äänensä oikein syttyisi. Nyt pidemmässä lied-sessiossa tunne on aika samankaltainen. Minun korviini hänen äänensä sävy on hieman samea. Toisaalta jokin osa klangia tuo mieleeni Lea Piltin, vaikka samanlaista heleyttä ja soljuvuutta siitä ei löydykään. Pylvänäisellä on vahva kontakti yleisöön. Toivottavasti näen ja kuulen häntä tulevaisuudessa ooppera- tai operettituotannossa, hänellä on vahva fyysinen läsnäolo lavalla.

Välierien ainoa mezzosopraano oli Saara-Maija Strandman. Hänellä on lämmin ja kaunis ääni. Häneltä taas olisin kaivannut enemmän kontaktia yleisöön. Kokonaisuus oli hyvä, mutta ei oikein imenyt minua mukaansa. En ole varma oliko Erlkönig oikea valinta ohjelmistossa.

Tauon jälkeen oli vuorossa basso Matti Turunen. Pidän todella paljon hänen äänensä sävystä ja asenteestaan. Edelleen minulla on pieniä epäilyksiä hänen korkeista äänistään. Mutta kun ollaan bassojen leipäalueella, hänen äänestään ei voi olla pitämättä.

Omaan makuuni miellyttävin naisääni ensimmäisenä välieräpäivänä oli sopraano Laura Vire. Hänen ohjelmistonsa välierässä oli tasapainoinen ja mielenkiintoinen. Ääni on vahva ja kypsänoloinen. Mielenkiintoinen laulaja.

Illan päätti baritoni Joonas Asikainen. Hänenkin ohjelmistonsa oli vankka, ehkä näin kilpailussa olisin toivonut iloisempaa lopetusta kuin Melartinin Nocturne. Äänen ja esityksen puolesta ei moittimista ole. Mutta se jokin mikä imee minut musiikin mysteereihin jäi tällä kertaa puuttumaan.

Hyviä laulajia olivat kaikki tänään esiintyneet. Huomenna meno jatkuu seitsemän sopraanon ja yhden tenorin kanssa. Aika sopiva sattuma esiintymisjärjestyksen kanssa... ;-)

Lappeenrannan laulukilpailut 2. päivä (2013)

Lappeenrannan laulukilpailut, Lappeenranta-sali 2013-01-02

Alkuerien toisen päivän ensimmäinen jakso toi lavalle monia hyviä sopraanoja. Laura Vire, Johanna Engelbarth, Reetta Haavisto ja Eeva Hartemaa omaavat kaikki komean instrumentin. Miehiä ei aamusessiossa ollut kuin kaksi. Jussi Juolan bassobaritonin sävy miellyttää korvaa, mutta kaivannee hieman kokoa lisää. Anna Immonen ei laulanut omalla paikallaan, toivottavasti kuulemme häntä vielä myöhemmin tänään.

Iltapäivän toisessa jaksossa lauloi vain neljä laulajaa. Kokonaisuutena tasaisen hyvä ryhmä. Sopraanoista pidin eniten Eeva-Maria Koppin varmasta ja vahvasta äänestä. Emili Losier on myös hyvä, laulujen välillä hän tuntui tosin olevan kokovartalokipsissä. Jakson lopussa sitten posahti. Jo alkukarsinnassa mainiot fibat aiheuttanut Tenori Jere Martikainen lunasti itselleen ison T-kirjaimen. Nuoren laulajan instrumentissa on tehoa ja sävyä. Vielä kun asenne on kohdallaan niin paketti on valmis. Toivottavasti hän saa kehittää ääntään rauhassa, potentiaali on valtava. Se laulun ilo ja riemu mikä hänestä lavalla säteilee on poikkeuksellista. Odotan innolla hänen kuulemista tulevaisuudessa.

Illan viimeinen jakso jatkoi kelpo laulajien sarjaa. Mielestäni kilpailun kokonaistaso on hyvä. Voisin varsin hyvin kuvitella nauttivani oopperaesityksestä, jossa laulajina olisivat alkuerissä vähiten minua innostaneet laulajat. Kolmen vuoden takaisen muistikuvan mukaan edellisissä Lappeenrannan laulukilpailuissa asia ei olisi ollut näin. Iltasession laulajista mieleeni eniten olivat Saara-Maija Strandman ja Anna Immonen.

Eräs asia mihin laulajien olisi syytä kiinnittää huomiota on kontaktin hakeminen yleisöön. Tiedän että monasti valaistus, lasien puuttuminen ja monet muut seikat saattavat estää yleisön näkymisen käytännössä kokonaan. Kuitenkin konsertti on luonteeltaan interaktiivinen tilanne ja jos laulajan katselinja on koko ajan viisi metriä ylimmän rivin yläpuolella seuraten isä aurinkoisen tai suuren johtajan hengen leijailua edestakaisin, niin kontakti yleisöön on onneton. Aivan sama jos silmät olisivat kiinni. Kannattaa edes hämätä ja tuijotella välillä vaikka katsomon käytäviin, tällöin katsojille tulee sentään tunne siitä että laulaja on samassa tilassa ja tiedostaa muiden ihmisten läsnäolon.

Välieriin selviytyjät pitäisi olla selvillä näillä minuuteilla. Mielenkiinnolla odotan ketä huomenna kuullaan.

Lappeenrannan laulukilpailut 1. päivä (2013)

Lappeenrannan laulukilpailut, Lappeenranta-sali 2013-01-01

Aluksi kiitos kaikille blogin lukijoille edellisestä vuodesta. Tarkoitus on jatkaa kirjoittelua tänäkin vuonna. Erityiskiitokset kaikille kommentoijille, toivottavasti rohkeutta löytyy jatkossakin. Minulle voi lähettää viestejä sähköpostillakin jos julkinen kommentointi ujostuttaa. Ja jos bongaatte minut konserteissa, nykäiskää hihasta, kiva on tervehtiä ihan fyysisestikin.

Musiikkivuosi pyörähtikin komeasti käyntiin heti vuoden ensimmäisenä päivänä Lappeerannan laulukilpailuilla. Tänään kuultiin 1. alkuerä ja huomenna jatketaan loppujen alkuerien parissa. Torstaina ja perjantaina lauletaan välierät ja sunnuntaina on loppukilpailu. Mukava viikko musiikinystävälle.

Tauoilla oli mielenkiintoista verrata uusia kokemuksia omiin muistiinpanoihin alkukilpailusta. Amatöörin mieltä lämmitti kun kuuntelukokemukset olivat saaneet yhteneväisiä kommentteja. Ainakin korvat toimivat suhteellisen loogisesti vaikka muita puutteita onkin.

Tämän illan sessiossa erityisesti ilahduttivat baritonit Aarne Pelkonen ja Juho Punkeri. Naisten puolelta suosikkini tänään oli viimeisenä esiintynyt sopraano Elli Vallinoja. Pitää toki todeta että kaikki kilpailijat ovat jo tässä vaiheessa hyviä laulajia. Äänen sävy ja laulajan tulkintataidot ovat ne asiat jotka erottavat laulajat toisistaan. Tänäänkin lavalla oli muutamia hyviä laulajia, joiden äänen sävy vain ei miellytä minun korvaani. Tulkintakin saattaa olla hyvä, mutta sävy ei uppoa minuun.

Illan komein ääni oli kenties Matti Turusen lämmin ja täyteläinen basso. Olisiko jännitys aiheuttanut kuitenkin pientä kireyttä ja epätarkkuutta ylä-ääniin? Jos hän pääsee finaaliin asti, odotan mielenkiinnolla Osminin aariaa.

Kuolema lavalla - La Bohème Oslosta

La Bohème - Oslo 2012, Gullberg Jensen, Herheim

Näin Giacomo Puccinin syntymäpäivän kunniaksi oli aika tutustua Stefan Herheimin viimeisimpään ohjaukseen Oslon oopperaan. La Bohémen ensi-ilta oli tämän vuoden tammikuussa ja nyt saamme jo nauttia tuotannosta DVD ja Blu-ray tallenteiden muodossa.

Herheim katsoo La Bohémea rakkaan kuoleman aiheuttaman shokin ja surutyön kautta. Ooppera alkaa syöpäsairaan Mimin kuolemalla modernissa sairaalassa. Kuolema laukaisee Rodolfon muistelu- ja assosiaatioketjun, jonka etenemistä saamme seurata. Sairaalan henkilökunnasta kuoriutuvat muut La Bohèmen tutut hahmot, jotka ovat ajallisesti sijoittuneet 1800-luvulle. Rodolfon mielessä hahmot liikkuvat ajasta toiseen ja Mimin lopullista kohtaloa muistuttava sairaalasänky on lavalla koko oopperan ajan.

Rodolfon surutyön taustalla on kuolema jatkuvasti läsnä. Herheim on yhdistänyt Benoitin, Parpignolin, Alcindoron ja tullimiehen roolit yhdelle laulajalle (Svein Erik Sagbåten), joka on samalla edustaa kuolemaa lavalla. Mielenkiintoinen ratkaisu joka herättää hienosti monia ajatuksia pitkin oopperaa.

Jos vertaan Oslon La Bohèmea edelliseen katsomaani Herheimin ohjaukseen Ryöstö seraljista, niin La Bohème on huomattavasti uskollisempi alkuperäiselle libretolle. Tavallaan Herheim hyödyntää ohjauksessaan vain moderneja visuaalisen tarinankerronnan menetelmiä takautumineen ja vääristymisineen. Katsoin tallenteen tänään ensimmäistä kertaa ja olen varma että uusintakatselut vain avaavat tarinaa entisestään. Herheimin ohjaukset toimivat monella tasolla.

Lavastus tukee tarinaa hienosti ja vaihtelee modernin sairaalaympäristön ja 1800-luvun miljöön välillä. Mielestäni video-ohjaaja ei ollut aivan tehtäviensä tasalla. Monessa kohtaa olisin halunnut nähdä lavatapahtumat koko lavan osalta. Nyt sai vain viitteen siitä että samaan aikaan toisella puolen lavaa tapahtuu jotain, mutta kamera on keskittynyt vain pieneen osaan tapahtumista.

Laulajilla näkyi olevan mikrofoneja korvan vieressä, mutta äänet kuulostivat minun korvaani hieman omituisen kaikuisilta. Olen ollut Oslon oopperatalon katsomossa eikä akustiikka mielestäni tuollaiselta kuulostanut. Muuten orkesteri kuulosti hienolta Eivind Gullberg Jensenin komennossa.

Laulajatkin ovat mainioita. Rodolfona Diego Torre ja Miminä Marita Sølberg vakuuttivat esityksillään. Samoin Musetan esittäjä Jennifer Rowley. Ainoastaan basso Giovanni Battista Parodi ei sytyttänyt minun korvaani.

Tätäkin tallennetta voin suositella lämpimästi. Kenties kuitenkin taas sillä varauksella että ei ensimmäiseksi La Bohèmeksi. Siihen sopii vaikka todellinen "old school" ohjaus Covent Gardenista.

Herheim ryöstää seraljin Mozartilta

Die Entführung aus dem Serail - Salzburg 2006, Bolton, Herheim

Norjalainen ohjaaja Stefan Herheim aiheutti vuonna 2003 Salzburgin festivaaleilla kohua ohjauksellaan Mozartin Ryöstö seraljista oopperasta. Onneksi festivaalien johtoporras ei taittunut tuulessa, vaan piti Herheimin ohjauksen ohjelmistossa myös vuosina 2004 ja 2006. Mozartin juhlavuonna 2006 tuotanto taltioitiin ja julkaistiin DVD-levynä.

Tilasin itselleni muutamia uudempia Herheim tuontantoja; Oslon La Boheme ja Amsterdamin Jevgeni Onegin. Ennen niihin tutustumista päätin katsoa Ryöstö seraljista tallenteen uudelleen. Kohu tai skandaali minkä Herheimin ohjaus sai päällensä johtui varmaankin siitä, että Herheim ei oikeastaan piittaa yhtään alkuperäisestä tarinasta. Sen sijaan hän kirjoitti uudet resitatiivit ja pureutui ainoastaan oopperan yhteen teemaan: miehen ja naisen väliseen suhteeseen. Alkuperäisen libreton itämaisen eksootiikan liehittely on väistynyt sivuun. Mozartin musiikki ja aariat ovat ennallaan, mutta Herheimin käsittelyssä Bassa Selimin puherooli on jätetty kokonaan pois ja tämän repliikkejä on jaettu muiden laulajien kesken.

Oopperamaailmassa tunnetaan käsite Regietheater. Saksasta suoraan suomennettuna tuo tarkoittaa ohjaajan teatteria. Tällä tarkoitetaan oopperan tai näytelmän esillepanoa siten, että alkuperäisen teoksen tekstiä, sijaintipaikkaa, aikaa, tms. muutetaan huomattavasti. Näillä muutoksilla ohjaaja pyrkii tuomaan esiin joko täysin uusia näkökulmia teokseen, tai sitten käyttämään alkuperäistä teosta vain välineenä omien tavoitteidensa saavuttamiseksi. Pahimmillaan Regietheater on varmaankin populistista kohun herättämistä shokeerauksen avulla. Parhaimmillaan uusien tulkintasuuntien avaamista, jotka ovat alkuperäisessä teoksessa olemassa latentteina tai joita alkuperäinen teos tukee luontevasti. Monille Regietheater on kirosana ja synonyymi Eurotrashille.

Stefan Herheim on omalla asteikollani Regietheaterin positiivisen puolen kärkenä. Hänen 2008 Parsifal ohjauksensa Bayreuthiin on mielestäni yksi näkemieni lavaohjauksien merkkipaaluja. En valitettavasti ole nähnyt sitä katsomosta, vain televisiosta. Odottelen ensi kevään tallennejulkaisua ennen siitä kirjoittamista. Herheim kertoo tarinaa monella tasolla ja uskon että monet hänen loihtimansa assosiaatiot toimivat vain jokaisen katsojan henkillökohtaisella tasolla, niitä ei pysty välttämättä purkamaan auki (ainakaan lyhyesti) toisille katsojille. Sama ulkoinen kokemus saa aikaan erilaisia sisäisiä kokemuksia eri kokijoille.

Tällainen kokemus on myös Herheimin Ryöstö seraljista ohjaus. Minulle Herheimin versiossa on oikeastaan kolme esittäjää. Mies, nainen ja henki. Mies kuvautuu lavalla Belmonten, Pedrillon ja kaikkien sulhasten esittämien hahmojen kautta. Nainen taas vastaavasti Konstanzen, Blonden ja morsieanten kautta. Henki on erittäin huono sana kuvaamaan Osminin roolia, joka lavalla esiintyy papista lähtien erilaisina hahmoina. Osmin on jonkinlainen katalyytti. Herheim pohdiskelee miehen ja naisen välistä suhdetta rooleina, roolimalleina, odotuksina, stereotypioina,… Mitä jokainen katsoja saa, tai on saamatta, irti noista kuvista on henkilökohtaista. Kuinka itse näkee oman ja vastakkaisen sukupuolen roolin omassa psykologisessa kontekstissaan.

Lavastus on toimiva ja käyttää paljon hyväkseen projisointeja ja videokuvaa. Nämä tukevat loistavasti ohjauksen tarkkailevaa aspektia.

Musiikin puolesta Salzburgin Ryöstö seraljista ei jätä paljon toivomisen varaa. Sopraanot ovat Laura Aikin ja Valentina Farcas. Mukavan erilaiset äänet. Tenoreina laulavat Charles Castronovo ja Dietmar Kerschbaum. Osminin bassoroolissa taituroi Franz Hawlata. Erinomaisia näyttelijöitä koko kvintetto. Orkesteria johtaa Ivor Bolton.

Lopuksi on varmaan syytä huomauttaa, että suosittelen tutustumista Mozartin Ryöstö seraljista oopperaan aluksi jonkun muun tallenteen avulla. Vaikkapa Gelmetti/Hampe tuotanto  Schwetzingen oopperasta. Kun säännöt ovat selvillä, sitten niitä voi rikkoa Herheimin avustuksella.

Konserttihovin syyskauden päätös

Konsertti: Konserttihovi 2012-12-07

Syyskausi Konserttihovissa päättyi pianomusiikin voimin. Pianon koskettimiston ääressä musisoi Vjatsheslav Novikov ja ohjelmistossa oli Beethovenin Pateettinen sonaatti, Chopinin masurkkoja, nocturnoja, g-molli ballaadi ja jazz-henkistä impovisointia.

Minun täytyy valitettavasti tunnustaa että Novikov ei ole suosikkipianistejani. Hänellä on vahva, omanlaisensa ote ja lähestymistapa musiikkiin. Se on sinänsä hienoa ja välttämätön edellytys hyvälle pianismille. Sen verran erilaisella aaltopituudella Novikovin fraseeraus ja rytminkäsittely on kuitenkin omasta maustani, että minun on vaikea upota Novikovin äänimaailmaan. Vaikkeivät kaikki Novikovin ratkaisut minuun uppoakaan, niin mielenkiintoista häntä on silti kuunnella. Lähimmäksi omia mieltymyksiäni hän pääsi tänään Chopinin e-molli nocturnossa ja ballaadissa.

Pientä hämmennystä aiheutti maestron poistuminen savukkeelle ennen jazz-osuuden alkua. Ilmeisesti hän oli siinä luulossa että konsertissa on väliaika ja pullahti pukuhuoneesta lavalle talvisissa ulkovaatteissa. Maestron piipahdettua pikaisesti ulkosalla konsertti jatkui musiikkityypin vaihdoksen myötä.

Toinen puoli konserttia oli jazz-henkistä soitantaa klassisin maustein. En osaa sanoa kuinka improvisoitua soitto kokonaisuutena oli, mutta täytyy Novikoville hattua nostaa; monipuolinen pelimanni hän on. 

Mukava päätös Hovin syyskaudelle. Kevättä jo kiihkeästi odottaen!