Tukholman Reininkulta

Ooppera: Das Rheingold - Kungliga Operan Stockholm 2017-5-17

© Kungliga Operan, Markus Gårder

Tämä kevät onkin oikea herkku Wagnerin kannalta. Berliinissä näin kuukausi sitten Ringin (R, W, S, G) ja nyt on vuorossa rakkaiden länsinaapureiden versio Tukholmassa. Kuninkaallisen oopperan Ring valmistui kymmenisen vuotta sitten ohjaajanaan Staffan Valdemar Holm. Tänä keväänä esitetään kaksi sykliä joista omani on ensimmäinen.

Oma paikkani oli permannon ensimmäisen rivin reunassa (kolmas reunasta) ja hieman pelotti etukäteen onko orkesterin balanssi liian vinossa. Huoli osoittautui onneksi turhaksi, kuulokuva oli mainio ja paikalta oli mukava tarkastella taas orkesterin työskentelyä lähietäisyydeltä. Erityisesti kolmen lyömäsoittajan työnjakoa oli jännittävä seurata. Kaveria käytiin jeesaamassa kun kädet eivät riittäneet.

Orkesterin seuraaminen antoikin mukavaa lisämaustetta, sillä kokonaisuutena Reininkullasta jäi vähän kliinisen viileä kokonaismaku. Ohjauksen suhteen ei moitittavaa sinänsä ole. Pyörä oli vanhanmallisesti edelleen pyöreä ja rullasi pehmeästi. Lähinnä Bente Lykke Møllerin suunnitteleman lavastuksen ratkaisut jäivät hieman valjuiksi.

Ensimmäinen kohtaus Reinintyttärineen tosin lupasi paljonkin. Lavastus mallinti museota jossa voisin kuvitella olevan Nibelungin myyttiin liittyviä artefakteja. Itse tyttäret olivat kuin henkiin heränneitä nukkeja ja Alberichin tuntui ilmestyvän kuin esittelykaapista heränneenä. Rein oli läsnä taustaikkunoiden läpi näkyvänä vesinäkymänä.

Toisessa kohtauksessa ollaan edelleen sisätiloissa, ilmeisesti jumalten "vanhan" asunnon salissa, joka on jo tyhjennetty Valhallaan muuttoa varten. Poisotettujen taulujen varjostuneet paikat täyttävät tyhjät seinät. Nyt taustaikkunoiden läpi näkyy pilvien yllä rullaava pilvimaisemaluuppi.

Bente Lykke Møller on suunnitellut myös asut. Asujen epookki tuntuisi olevan jossain 1800-luvun lopun vaiheilla. Reinintyttäret muistuttavat habitukseltaan nukkeja ja jumalten asusteet taasen edellä mainitun aikakauden yläluokan asusteita valkoiseksi jätettyinä. Ilahduttavasti Fafnerista ja Fasoltista ei ole tehty tekemällä jättiläisiä. Veikkaan että jo muutenkin kookkaiden laulajien jalkineissa oli erikoispohjalliset, ja se riitti ruskeahkojen työpukujen ohella tekemään jättiläisistä jättiläisiä.

Nibelheimin lavastuksen idea jäi minulle mysteeriksi. Seinät olivat tehty neliönmuotoisista elementeistä joista ei minulle kyllä oikein muodostunut minkäänlaisia assosiaatioita mihinkään suuntaan. Alberichin Tarnhelm muuntelut toimivat käärmeen jättiläishännän ja rupikonnan avulla ihan niinkuin pitikin.

Wotanin likaa kätensä kunnolla Alberichin verellä sormusta ottaessaan. Hieman yllättäen Freian peittäminen kullalla tehdään sivuhuoneessa piilossa. Ja lopuksi jumalat poistuvat Valhallaan Logen tuikatessa vanhan puljun tuleen.

Ei ohjauksessa ja lavastuksessa oikeastaan mitään vikaa ole, minulle vain jäi kokonaisuudesta jotenkin steriili maku. Edettiin erittäin maltillisesti ja vähäeleisesti, mutta se mitä jäi jäljelle ei oikein lähtenyt käymään mielen sopukoissa, vaan jäi valjuksi.

Orkesterin johdossa on Tukholman Ringeissä slovenialainen Marko Letonja. Ei orkesteri mihinkään suureen Wagner-transsiin vaipunut hänen johdollaan, mutta toisaalta ei illan musiikillisesta annistakaan voi kyllä moitettakaan antaa.

Laulajat olivat taas kerran tasaisen hyviä, kuten Tukholman Wagner-reissuilla on tapana olla. Omia suosikkejani illan solisteista olivat Fricka ja Wotan, eli Katarina Dalayman ja John Lundgren ja erityisesti illan Alberich eli Johan Edholm.

Esinäytös oli siinä ja huomenna sitten Valkyyrian pariin. Eiköhän ne pidot vain parane.