Kun yritin etsiä musiikillista ohjelmaa kesäkuun alkuun työmatkan oheen, Helsinki tuntui olevan kuollut kaupunki. Sitten onneksi löysin Aino Acktén huvilan ystävät ry:n järjestämän Kamarifestivaalin. Sen tapahtumat järjestetään tänä vuonna poikkeukselliseti Mikael Agricolan kirkon kahvilassa. Toivottavasti Helsingin kaupunki saa korjattua Aino Acktén huvilan, jotta konsertit voivat tulevaisuudessa palata alkuperäiselle estraadille. Kamarifestivaali muuten jatkuu pitkin kesää, vinkkinä vain paikkakuntalaisille ja matkailijoille.
Agricola-klubi on kyllä mukava konserttipaikka sekin. Tila on pieni ja intiimi, sopiva korostamaan sanaa kamari, kun kerran kamarimusiikista puhutaan. Mikä yllätti akustiikan suhteen, oli tilan kuivuus: kaikua ei kauheasti ole, vaikka periaatteessa tilan seinät ovat kovaa materiaalia. Liekö täysi tupa kuuntelijoita ja lavan takana ollut verho olleet vaikuttamassa asiaan...
Alunperin tänään piti esiintyä pianotrio kokoonpanossa Linda Hedlund, Seeli Toivio ja Folke Gräsbeck. Tätä kokoonpanoa olen kuullut aikaisemmin Konserttihovissa ja jopa samalla ohjelmistolla parisen vuotta sitten. Viulisti Linda Hedlundille oli kuitenkin tullut tällä kertaa este ja hänen tilallaan soitti Annemarie Åström. Samalla alkuperäisessä ohjelmistossa ollut Tšaikovskin pianotrio vaihtui Beethovenin Arkkiherttua-trioon. Ensimmäisen puolen konsertista täytti edelleen Jean Sibeliuksen nuoruuden ajan pianotrio sävellykset.
Konsertti alkoi Sibeliuksen Hafträsk-triolla. Se on Sibeliuksen kolmas pianotrio. Kaikkiaan Sibelius sävelsi viisi pianotrioa, joilla millään ei ole opusnumeroita. Sibelius aloitti myös kuudennen trion säveltämisen, mutta se jäi kesken ja ensimmäisen osan täydensi vasta kymmenisen vuotta sitten Kalevi Aho. Tämä Allegro oli myös illan ohjelmistossa. Kolmas Sibeliuksen sävellys, La Pompeuse Marche d'Asis, täydensi konsertin alkupuolen. Kyseessä on lyhyt, terhakka marssinpoikanen.
En tiedä kuinka paljon yhteistä soittoa Åströmillä on Toivion ja Gräsbeckin kanssa. Sibeliuksen pontevan nuoruustuotannon kanssa tuntui välillä olevan hieman balanssivaikeuksia. Mutta eipä tuo paljon kuuntelua haitannut, reipasta musiikkia oli ilo kuunnella.
Väliajan jälkeen oltiinkiin toisenlaisissa tunnelmissa. Beethovenin viimeinen, lähes 40-minuuttinen B-duuri trio on uljas teos. Ja tähän monumenttiin Åström, Toivio, Gräsbeck -trio löysi komean, yhteisen äänen jossa balanssiongelmia ei ollut. Todella hieno tulkinta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti