Ooppera: Aida - Kansallisooppera 2026-8-28
 |
| © 2026 Emma Suominen |
Kansallisoopperan syksyn uutuudet aloitti tällä kertaa Verdin Aida. Katselin vanhoja höpinöitäni ja näköjään edellinen kansallisoopperan Aida-produktio aloitti myös syyskauden vuonna 2010. Kuusitoista vuotta sitten tunnelmat olivat positiiviset, valitettavasti tämän vuotinen tuotanto ei jättänyt yhtä positiivisia mielikuvia.
Aloitetaan kuitenkin plus-osastolta. Verdin musiikki on komeaa ja kansallisoopperan kuoro kuulostaa hyvältä. Kapellimestari Dan Ettinger ja orkesteri saavat puhtaat paperit, mutta solistikaarti ei erityisemmin minua sytyttänyt. Positiivisimman äänikuvan jätti Amneriksen roolissa Emilia Rukavina.
Uuden Aida-tuotannon suurin ongelma on ohjaus. Aikaisempia höpinöitäni lukeneet ovat varmaan riveiltä ja rivien välistä huomanneet, että pidän kovasti ohjauksien haastavuuksista ja teosten klassisten tulkintojen laajentamisesta ja modernisoinneista. Aidan ohjaaja Noa Naamat haluaa käsiohjelman mukaan painottaa suoraa ja raakaa kuvausta sodan vaikutuksesta ihmiseen. Ymmärrän tavoitteen, mutta Aida ei kenties tarjoa parasta pohjaa aiheen käsittelyyn. Periaatteessa homma voisi onnistua, Aidassa sota on koko ajan läsnä ja rakkauden kolmiodraama sekä kärsii kriiseistä että edesauttaa niiden syntymistä. Mutta jos ja kun halutaan peilata sodan julmuutta ihmisiä kohtaan, Naamatilla näyttämötapahtumien ja libreton tarinoiden ero on Aidassa turhan suuressa ristiriidassa.
 |
| © 2026 Emma Suominen |
Naamatin Aida tapahtuu nykyajassa, lavastuksen ja pukujen viitteistä voi jokainen tehdä omat tulkintansa, tämän päivän uutisvirtaa tulkiten voidaan olla lähes missä päin lähi-itää hyvänsä. Parhaiten Naamat onnistuu voitonmarssin jälkeisessä Radaméksen flashback osiossa (noin sen ainakin tulkitsin), jossa sodat kauhut kummittelevat hänen mielessään.
 |
| © 2026 Emma Suominen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti