Syksyn ensimmäinen uusi produktio Kansallisoopperassa on Giuseppe Verdin Aida. Ohjaajana on Georg Rootering, jonka edellinen ohjaus Kansallisoopperassa oli Rigoletto vuodelta 2008. Aidan tarina on siirretty aikaan jota ei voi tarkkaan määritellä. Välillä videoheijastuksissa on modernia kuvastoa, mutta upean värikästä lavastusta on vaikea sijoittaa tiettyyn aikakauteen.
Ohjaus noudattelee alkuperäistä tarinaa. Toisessa näytöksessä korostetaan Radamèksen supertaistelukoneutta (ohjaajan oma sana) näyttämällä hänen suorittamansa seremoniallinen vangin teloitus. Loppukohtauksessa Radamès tappaa Aidan tämän pyynnöstä ja juo lopuksi itse myrkkyjuoman. Pohjimmiltaanhan Aida on tietysti ihmisten välinen rakkaustarina, jonka sotkevat valtiolliset selkkaukset. Päähenkilöillä ovat henkilökohtaiset tunteet ja heidän taustojensa aiheuttamat velvollisuudet ristiriidassa. Aida rakastaa Radamèsta, mutta kuitenkin urkkii tältä sotasalaisuuden isänsä pyynnöstä. Radamès rakastaa Aidaa, mutta joutuu soturina taistelemaan Aidan maanmiehiä ja isää vastaan sotakentällä. Amneriksen rakkaus Radamèsta kohtaan on ylitsevuotavaa. Vaikka tämä selkeästi torjuu hänet ja osoittaa rakastavansa Aidaa, ei Amneriksen tunnetta voi mikään tukahduttaa. Hän aiheuttaa Radamèksen pidättämisen huutamalla sotilaat paikalle yllättäessään Radamèksen, Aidan ja Aidan isän, Etiopian kuninkaan Amonasron, selvittelemässä välejään. Lopussa hän katuu tekoaan ja yrittää pelastaa Radamèksen siinä onnistumatta.
Ohjauksessa oli muutamia hienoja ideoita. Egyptin kuningas ei ollut lavalla, vaan ensimmäisellä parvella, josta häntä myös kuvattiin ja heijastettiin lavan rakenteisiin. Samoin juhlamarssin aikana osa Aida-trumpeteista oli parvella. Hyvältä kuulosti!
Lavastuksen keskeinen osa oli rakennuksen kulma, joka oli pohjana kaikissa näytöksissä. Sitä varioitiin välillä poistamalla portaat, sekä lisäilemällä ja poistelemalla holvikaarien täytteitä. Värimaailma oli hieno sinisen ja kullan sävyineen, mutta hieman tylsältä tuntui saman perusrakenteen käyttäminen koko oopperan ajan.
Aida sisältää muutamia balettikohtauksia. Ensimmäinen koreografia jäi varsin pinnalliseksi ja kärsi ajoitusongelmista. Jälkimmäisen koreografia olisi mielenkiintoista nähdä uudelleen. Siinä oli kolme paria, jotka kuvailivat erilaisia miehen ja naisen välisiä suhteita sodan(?) aikana.
Laulajakaarti oli tasaisen hyvä. Radamèksen esittäjä Antonello Palombi aloitti mielestäni hieman epävarmasti. Tosin Celeste Aida-aaria heti oopperan aluksi ei varmaankaan ole niitä helpoimpia aloituksia. Palombin ääni on kantava tenori, joka sopii hyvin sankarirooliin. Aidan esittäjä Mardi Bayers oli tasainen läpi oopperan. Hyvä ääninen sopraano, jonka korkeat äänet soivat myös hiljaisemmalla voimakkuudella. Amneriksen roolin lauloi Lilli Paasikivi. Pidän Paasikiven äänestä ja tulkinnasta kovasti, mutta ensimmäisessä näytöksessä oli hieman pidättelyn makua. Egyptin kuninkaana oli Mika Kares, jonka basso jylisi parvelta komeasti. Oma suosikkini eilisessä näytöksessä oli Jorge Lagunes, joka lauloi Amonasron osan. Vahva baritoni ja hyvä tulkinta. Giorgio Giuseppini, Aki Alamikkotervo ja Hanna Husáhr täydensivät hyvillä suorituksilla pää-äänenkantajien listan. Jos kahdessa ensimmäisessä näytöksessä oli puutteita niin väliajan jälkeen laulajat yltyivät hienoon menoon. Eritoten Palombilla oli paloa.
Verdin kuorot ovat yleensä komeaa kuunneltavaa, eikä Kansallisoopperan kuoro pettänyt odotuksia. Maestro Stefano Ranzani johti orkesteria ja laulajia varmoin ottein. Kaiken kaikkiaan hieno ilta. Solistien kukkaan puhkeaminen väliajan jälkeen jätti hyvän maun ehkä hieman tasapaksun ohjauksen päälle. Kannattaa mennä katsomaan ja kuulemaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti