Suomen Kansallisoopperan orkesteri juhlisti 50-vuotista uraansa komealla konsertilla Musiikkitalossa. Samalla saatiin Suomen sivistystasoa päivitettyä kantaesittämällä Suomessa yksi Richard Straussin myöhäiskauden helmistä, Daphne-ooppera. Kapellimestari Susanna Mälkki johti konserttiesitystä, jonka varsin kevyestä visualisoinnista vastasivat Jere Erkkilä ja Kimmo Ruskela.
Jotta esitys ei olisi ollut laulajien osalta pelkkää rivissä laulamista, Erkkilä ja Ruskela siirsivät laulajia välillä lavan sivustoille, mutta varsinaista näyttelemistä tai fyysistä vuorovaikutusta ei laulajien välillä ollut. Suurin lavatapahtuma oli Soile Isokosken siirtyminen lopputransformaatiomusiikin aikana kapellimestarin vierestä orkesterin taakse viimeistä vokaliisia varten. Tekstityksiä varten oli kolme projektiokangasta joissa tekstin taustalla pyöri aurinko-, kuu- ja pilvivideoita. Ukkosen aikana katonrajassa oli välähdysvaloja ja alkupuolella yksinäinen pasunisti soitti takaparven yläriviltä. Vaikka näin luettelonomaisesti visualisointia kuvatessa voi mieleen tulla pateettisia ajatuksia, niin käytännössä esitys toimi aivan hyvin. Konserttiesityksen mahdollinen puuduttavuus ei iskostunut mieleen missään vaiheessa. Silti verrattaessa vaikkapa vuoden takaiseen Tristanin konserttiesitykseen Daphnen visualisointi oli vähäisempää.
Mutta musiikki olikin sitten komeasti pääosassa. Susanna Mälkin johdolla orkesteri loisti Straussin jumalaisen musiikin parissa. En ole aikaisemmin kuullut Mälkkiä oopperan parissa livenä, mutta toivottavasti seuraavaan kohtaamiseen ei mene kovin kauaa. Joihinkin kevyempiin kohtiin olisin voinut kaivata herkkyyttä ja haurautta enemmän, mutta vain pienistä makuasioista niissäkin on kysymys.
Laulajia voi myös hehkutella hyvin mielin. Ainoat kauneusvirheet olivat toisen tenorin, Apollon osan laulajan Scott MacAllisterin, äänenloppumisongelma lopussa ja Lilli Paasikiven aivan matalampien nuottien voimattomuus. MacAllister lauloi muuten kyllä mainiosti. Samaa voi sanoa Lilli Paasikivestä. Gaean rooli taitaa olla varsinaisesti kontra-altolle ja Lilli Paasikivi mezzona oli niissä matalissa nuoteissa äärirajoillaan, ellei vähän alikin.
Illan ehdoton tähti oli Soile Isokoski. Isokosken ääni hehkui ja säteili Straussin sävelissä. On pakko hämmästellä sitä kuinka Isokoski kykenee luomaan äänellään kuvan nuoresta nymfistä. Isokosken ääni sopii upeasti Sraussin musiikkiin, aivan mahtava rooli Isokoskelta. Uusista tuttavuuksista positiivisin oli kenties tšekkiläinen tenori Ladislav Elgr. Hän taitaa omata komean äänen ohella myös näyttelijän lahjoja, olisi mukava nähdä ja kuulla häntä myös jossain dramatisoidussa tuotannossa. Olisikohan hänellä tulevaisuutta myös Wagnerin parissa?
Jyrki Korhonen oli basso paikallaan Peneioksen roolissa. Anna-Kristiina Kaappola ja Ann-Marie Heino mainio neitopari. Eikä Tuomas Katajalan, Jussi Merikannon, Koit Soaseppin ja Hannu Forsbergin paimenistakaan ole pahaa sanottavaa.
Olipahan upea ooppera, Straussin ystäville unelmien täyttymys. Kotiin päin ajaessa tuli mieleen että lauloikohan Lea Piltti koskaan Daphnen roolia? Jos lauloi, niin siinä olisi jälleen yksi matkakohde aikakonehaaveilleni.
Sinun kokemuksesi musiikkimaailmasta ovat hämmästyttävän tarkkoja. Niihin tekee mieli uskoa. Ainakin kirjoitat tästä esityksestä (Daphnesta) niin, että tulee tarve mennä sen hienous omin silmin näkemään. Vai oliko se ainutkertainen esitys?
VastaaPoistaMitä Helsingin juhlaviikkojen konserttia suosittelisit (vielä jäljellä olevista) ja menisit itse kuuntelemaan?
Minulla oli mielessä Sibelius-Akatemia & Juilliard School of Music yhteiskonsertti, mutta luovuin hankkeesta kun minulle useammasta suusta kerrottiin, että se on "vain" oppilaskonsertti. Ja kun katsoin, se oli ainoa, jossa oli vielä runsaasti paikkoja vapaana.
Kaikki ne muut, joihin olisin halunnut mennä, ovat loppuunmyytyjä. Ilmeisesti olen herännyt liian myöhään.
Onko tiedossasi kuinka paljon aikaisemmin Musiikkitalon konsertteihin yleensä tarvitsee varautua saadakseen liput?
Valitettavasti Daphne oli vain yhden kerran esitys, samalla osana juhlaviikkoja.
VastaaPoistaOmia vierailujani juhlaviikoilla joudun pitkän matkan takia rajoittamaan. Tämän vuoden ohjelmasta tuo Daphne oli valitettavasti ainoa valinta. Jos asuisin lähistöllä niin Don Giovanni, Les Arts Florissants ja Royal Concertgebouw Orchestra olisivat aivan varmasti kalenterissa.
Lippujen saannissa kannattaa olla aikaisin liikkeellä. Tähtivierailuihin liput saattavat mennä muutamassa tunnissa.
Ei oppilaskonsertteja kannata väheksyä. Sieltähän ne lahjakkuuden pullahtavat esiin. Ja usein raikkaus ja terhakkuus on ihan omassa luokassaan.
En minä oppilaskonsertteja väheksykään. En usko noiden sanojienkaan väheksyvän. Uumoilen, että kysymys oli jostain aivan muusta. Olisin tarvinnut Helsingin asuntomme yösijaksi, mutta kun olimme antaneet sen väliaikaisesti parille tutulle käyttöön, olisin ollut tunkeilija vailla vertaa (harmitti kyllä kovasti, vitutti, sellainenkin sana vilahti mieleen) mutta sitten ajattelin, että olkoon. Oma syy. Tyydyn viimeisten pihakukkien ränsistyvään seuraan.
PoistaNuo luettelemasi tapahtumat kiinnostavat minuakin, varsinkin tuo Concertgebouw, Mutta ovat loppuunmyytyjä. Vasta otan ajoissa selvää ja juoksen paikalle. Vaikka kai se hoituisi netin kauttakin. Ainakin siellä on hienosti tyhjät paikat näkyvissä kartassa, jossa on talon pohjapiirustuksessa istumapaikat merkitty. Voi jopa valita, jos on nopea.