Baletti: Giselle - Kansallisooppera 2025-10-3
 |
| © 2025 Roosa Oksaharju |
En tiedä pitäisikö olla ylpeä vai surullinen. Muutaman viikon takainen CircOpera 2.0 kokemus tuntui edellisen kerran toisinnolta. Nyt samantapaisen kohtelun korvieni välissä sai kansallisbaletin uusi Giselle tuotanto.
Päätin ennen illan balettikokemusta olla kertaamatta edellisen Gisellen muistelujani. Uuden tuotannon koreografia on kansallisbaletin johtajan Javier Torresin käsialaa. Hän on siirtänyt tapahtumat keskiajalta 1950-luvun Italiaan. Annukka Pykäläisen lavastus toimii hienosti, alun kaupungin pystytys on hauska idea ja toisen näytöksen mystinen "hautausmaakohtaus" tapahtuu kaupungin alla.
Visuaalisesti kaikki toimii hyvin ja koreografiakin on omiin harjaantumattomiin silmiini näyttävä. Keskeiset solistit ovat erinomaisia. Nimiroolin tanssi ensi-illassa Seo Yen Kim ja hänen rakastettunaan Martin Nudo. David Rathbun tulkitsi mustasukkaisen Ilarion roolissa. Toisen näytöksen wilit olivat erinomaisen synkronoituja ja heidän koreografiansa komeaa. Suuri moite muuten kansallisoopperalle, että esiintyjälistoja ei enää jaeta paperisina ennen näytöstä. Okei, varmaan melkein kaikilla on älypuhelin johon listan saa näkyviin, mutta paperiversio olisi huomattavasti näppärämpi illan mittaan.
 |
| © 2025 Roosa Oksaharju |
Kun pohdiskelin taas kokemaani kotimatkalla, jäi kokonaisuus kaikesta positiivisista havainnoista huolimatta vaisuksi. Luin edellisen kokemukseni lyhyet muistiinpanot ja tuntemus oli sama tälläkin kertaa, Giselle ei vain taida olla minun balettini. Uudesta hienosta tuotannosta ja koreografiasta huolimatta Adolphe Adamin musiikki ja tarinan eteneminen ei sykähdytä tarpeeksi.
 |
| © 2025 Roosa Oksaharju |
Entäs se ylpeys vai surullisuus? Onko syytä olla ylpeä vai surullinen että oma maku on konsistenssi ja poimii tarinoiden ja tuotantojen tuntemukset samoin vuosien välillä?
