Baletti: T(r)anssi - Kansallisooppera 2025-04-11
 |
| © 2025 Roosa Oksaharju |
Kansallisbalettimme kolmas uutukainen teos kaudella 24-25 on odotettu leikkaus modernimman tanssin pariin. Syksyllä Kuolema Venetsiassa oli erinomainen uutukainen, muutaman viikon takainen Édith Piaf jätti minut valitettavasti kylmäksi.
T(r)anssi koostuu kolmesta kokonaisuudesta. Ensimmäisenä on koreografikaksikon Sol León ja Paul Lightfoot teos Signing Off, toisena on Williams Forsythen teokset Solo ja Playlist (Track 1, 2) ja illan päättää Sharon Eyalin Half Life.
Signing Off on vaikuttava kokonaisuus, jossa León-Lightfoot hyödyntävät Philip Glassin musiikkia. Glassin musiikki sopii erinomaisesti tanssin yhteyteen ja viulukonserton solistina soitti Pekko Pulakka, József Hársin johtaessa orkesteria. Signing Offin liikekieli imee mukaansa, muoto ja liike tuntuu purkautuvan välttämättömänä ja vääjäämättömänä vartalon toimintana. Kuuden tanssijan ensemble käy läpi muutoksen, joka tuntuu päätyvän nimensä mukaisesti luopumiseen. Hieno teos.
 |
| © 2025 Roosa Oksaharju |
William Forsythen osuus koostuu hänen omasta soolotanssi videostaan vuodelta 1997 ja kahdentoista miestanssijan ryhmälle tehdystä Playlist (Track 1, 2) teoksesta. Forsythen videotanssi on huikea taidon ja ilmaisun näyte. Playlist on uudempaan tanssimusiikkiin (Peven Everett ja Lion Babe) tehty tanssiteos, jossa baletin muotokieltä on viety toisenlaiseen kontekstiin. Playlist oli illan esityksistä vähiten sykähdyttävä. Yhdyn joltain lähikokijalta kuulemaani spontaaniin kommenttiin "ihan kiva".
 |
| © 2025 Roosa Oksaharju |
Illan vahvin kokemus on Sharon Eyalin ja Gai Beharin klassista liikekieltä haastava Half Life. Sähköisen musiikin teokseen on tehnyt heidän pitkäaikainen kumppaninsa Ori Lichtik. Signing Offin hyödyntämä Philip Glassin musiikki ja Half Lifen musiikki omaavat saman vastustamattoman toiston ja hienovaraisen muutoksen hengen, jota voi kokea myös vaikkapa Steve Reichin ja Terry Rileyn musiikin parissa. Itse koreografia henkii samaa toiston ja pienen muutoksen tunnetta. Käsiohjelma kuvaa sitä ansiokkaasti robottimaiseksi mikroliikehdinnäksi. Kolmentoista naistanssijaa ovat kuin mikroskoopilla katsottavia eläviä soluja, jotka etsivät toisiaan ja identiteettiään sidottuina elämän (puoli?) rytmiin. Jälleen kerran oli syytä hämmästyä kuinka paljon ajatuksia voi tanssiteos herättää. Parasta tietysti on se, että jokainen katsoja saa, ja joutuu, tulkitsemaan teosta oman kokemuspiirinsä lähtökohdista. Taidetta parhaimmillaan.
