Lohengrin Münchenissä

Ooppera: Lohengrin - Baijerin valtionooppera 2019-11-24

© Wilfried Hösl

Ajauduin Münchenin Lohengrin pariin melkein vahingossa. Jokunen aika sitten Baijerissa esitettiin Parsifal johon olin kovasti kiinnostunut menemään sekä ohjauksen että solistien puolesta. Valtionoopperan varaussysteemi tuntuu hieman vanhanaikaiselta lippuarvontoineen, onni ei ollut mukana ja Parsifal jäi vain haaveeksi. Sitten Karita Mattila alkoi vihdoinkin kiinnostua kiinnostavista Wagner rooleista ja Ortrud debytoitiin Münchenissä. Laitoin jälleen nimeni arvontaan ja olin jo unohtanut koko asian, kunnes sain positiivista sähköpostia valtionoopperasta. Pikaisen hotelli- ja lentovarausten jälkeen syksyinen Baijerin reissu olikin tosiasia.

Muistan nähneeni kuvia Münchenissä esillä olevasta Richard Jonesin ohjauksesta ja jos arvosteluja siitä olen lukenut, en niitä ainakaan muistanut. Tuotannon ensiesitys oli kymmenen vuotta sitten ja kuvien perusteella luvassa voisi olla mielenkiintoinen tulkinta Lohengrinistä.

Tuotanto petti kyllä valitettavasti odotukset. En löytänyt ohjauksellista punaista lankaa, joka olisi selittänyt tehtyjä ratkaisuja.

Keskeinen osa Jonesin toteutusta on laittaa Elsa rakentamaan taloa. Talon symboliikka on varmaankin lähes se ainoa mielenkiintoinen asia tuotannossa. Alkusoiton aikana Elsa piirtää jo talon piirustuksia ja alkaa sen toteuttamisen heti ensi näytöksen aluksi. Talon rakentamiseen osallistuvat lähes kaikki, mukaan lukien myös Lohengrin. Talo muistuttaa kovin nukkekotia, onko Elsa nuori tyttö joka kehittää koko tarinan omassa päässään? Odotin kovasti että lopussa olisi tullut jonkinlainen vinkki mistä kaikessa oli oikein kysymys. Elsan esitettyä vihdoin kielletyn kysymyksensä, Lohengrin tuikkaa talon tuleen.

© Wilfried Hösl

Jos oikeasti mentiin unelmoinnin pohjalla, niin väritystä olisi saanut olla enemmänkin. Loppu jää aivan avoimeksi. Lohengrin vaihtaa joutsenen Gottfriediksi, kaikki istuvat penkeillä ja tuijottavat näyttämön takaseinää. Ortrud ottaa pistoolin ja tuntuu valmistautuvan itsemurhaan(?).

Varmaan yksi tylsimmistä Wagner tuotannoista mitä olen nähnyt.

Jos tuotannon osalta tuntemukset jäivät marraskuisen harmaiksi, niin musiikin puolesta olikin sitten herkkua tarjolla roppakaupalla. Kapellimestari Lothar Koenigsiin en ole aikaisemmin törmännyt, mutta komean äänimaiseman hän valtionoopperan orkesterin avulla sai loihdittua.

© Wilfried Hösl

Solistit olivat kerrassaan mainioita. Klaus Florian Vogtiin olen jo useamminkin ihastunut Parsifalin roolissa ja nyt ihastuin sitten Lohengrininäkin. Toivoin kovasti kuulevan Anja Harterosta Elsan roolissa, mutta valitettavasti hän oli sairastunut ja rooliin astui Johanni van Oostrum. Aivan mainio uusi tuttavuus.

Lohengrinin pahikset olivat hekin erinomaisessa iskussa. Fredrik Telramundin tulkitsi hienosti Wolfgang Koch ja hänen puolisonaan odotukset lunasti hienosti Karita Mattila. Mattila on armoitettu näyttelijä ja mielenkiintoisemmassa ohjauksessa olisi päässyt loistamaan vieläkin enemmän. Suomen passin omaa tällä hetkellä kaksi loistavaa Ortrudia; Karita Mattila ja Tuija Knihtilä. Hienoa!

Kuningas Heinrich eli Christof Fischesser ja hänen airueensa Martin Gantner eivät jättäneet toivomisen varaa.

Kyllähän Münchenin Lohengrinistä jäi vähän erikoinen maku. Musiikki oli aivan loistavaa, mutta tuotanto ei sytyttänyt.

© Wilfried Hösl