 |
| © 2017 Suomen Kansallisbaletti / Mirka Kleemola |
Kenneth Greve jättää Kansallisbaletin taiteellisen johtajan pestin ensi keväänä. Viimeisenä omana ohjauksena Suomen satavuotisjuhlien kunniaksi Kenneth Greve tarjoili meille Kalevalanmaan. Minulla on vaikea mieltää Kalevalanmaata balettina, vaan enemmänkin viihtellisenä revyynä. Musiikkina on potpuri, jonka kokoajana Tuomas Kantelinen on avustanut Greveä. Lavastus, valaistus ja projisoinnit ovat Mikki Kuntun käsialaa ja puvuista vastaa Erika Turunen.
Greven viimeisimmät tuotannot Lumikuningatar (2012) ja Pieni merenneito (2015) ovat olleet visuaalisesti näyttäviä ja Kalevalanmaa jatkaa samaa sarjaa. Kalevalanmaassa tanssi jää valitettavasti turhan selvästi sivurooliin. Ensimmäinen näytös kattaa Suomen historian jääkaudesta toiseen maailmansotaan ja siinä balanssi on vielä paremmin kohdallaan. Ainon, Väinämöisen ja Pohjan akan myyttiset mittelöt ovat hienoa katseltavaa. Kimmo Pohjonen harmonikkansa kanssa on monessa mukana ja minulle kenties koko illan vaikuttavin kohtaus oli Värttinän ja naiskuoron esittämä Raijan joiku.
Toinen näytös meneekin sitten karnevaaliksi. Yleisö saa laulaa Satumaata ja "kaikille tutut" hahmot esittäytyvät lavalla. Loppuun saadaan sinivalkea paperihiekkamyrsky Daruden tahtiin ja koko sali meinaa lähteä bailaamaan.
Minkälaisen painauman Kalevalanmaa sitten jätti minuun? Balettina ei oikein minkäänlaista, Rebecca Kingin hienosti tanssima Pohjan akka pelasti onneksi sitä puolta. Kitsahtavista suomalaisuuden stereotypioista on tehty varmaan parempaakin revyytä, mutta näyttävyydessä Kalevalanmaata lienee vaikea lyödä. Erittäin viihdyttävä kokonaisuus.
En ole nähnyt tätä balettia livenä, mutta elin sen täsmälleen sellaisena kuin sen kerroit. Kiitos näkemyksestäsi!
VastaaPoista