Caniparolin Kamelianainen

Baletti: Kamelianainen - Kansallisooppera 2017-08-25

© 2017 Suomen Kansallisooppera / Mirka Kleemola

Alexandre Dumas nuoremman romaani Kamelianainen vuodelta 1848 on poikinut lukuisia näyttämötoteutuksia. Klassista rakkaustarinaa on esitetty lavalla puheen, laulun ja tanssin keinoin. Itselleni tutuin versio on tietysti Verdin La Traviata ooppera. Balettiversioitakin on aikojen kuluessa tehty monia ja eilinen kansallisbaletin tulkinta on koreografi Val Caniparolin käsialaa ja käyttää apunaan Frédéric Chopinin musiikkia.

Koreografian alkuperäinen ensi-ilta oli vuonna 1994, mutta Helsingissä nähtävä tuotanto on tuontitavaraa Bostonin baletista vuodelta 2004. Caniparoli ilmeisesti tuunaa tuotannot toteuttavan ryhmän mukaan, joten ainakin koreografia elää ajan mukana. Lavastus on David Ganon käsialaa, paitsi toisessa näytöksessä, jossa lavastuksesta vastaa Robert Glay de La Rose.

Koska olen edelleen välillä hieman hämmennyksissä juonikerronnan mahdollisuuksista tanssin keinoin, suosittelen kaikkia lukemaan käsiohjelman tapahtumaselostuksen läpi. Vaikka tarina on tuttu, niin ainakin minulle pieni kuvaus odotettavista tapahtumista helpottaa sanattoman tarinan seuraamista huomattavasti. Kamelianaisen aikana ei tarvinnut ihmetellä missä mennään, juonen kuljetus on selkeää.

Lavastus, puvut ja valaistus miellyttivät silmääni kovin. Lavastus oli vähäeleinen ja antoi sopivan siemenen mielelle piirtämään maiseman täydeksi. Koreografia oli mielestäni erittäin onnistunut. Kohokohtia olivat toisen ja kolmannen näytöksen loput, joissa draama pukeutui liikkeeseen hienosti. Toisen näytöksen Armandin ja isän loppukohtaus omaa hienoa symboliikkaa heidän suhteestaan. Sinänsä mielenkiintoinen paradoksi, koska Armandin isähän oikeastaan on koko tarinan pahis. Hän lopettaa nuorten rakastavaisten suhteen joutavien yhteisön soveliaisuussääntöjen perusteella.

Kolmannen näytöksen loppupuolella Caniparoli antaa draaman puhua ja tanssi korvautuu jopa pantomiimilla hetkittäin. Oikein vaikuttava loppu baletille.

© 2017 Suomen Kansallisooppera / Mirka Kleemola

Jossain vaiheessa ensimmäistä näytöstä havahduin baletin ja taitoluistelun suhteeseen. En ole sitä aikaisemmin erityisemmin ajatellut, mutta mielestäni Caniparolin liikekielessä on paljon yhteyksiä taitoluistelun suuntaan. (Tässä vaiheessa muistutan kaikkia lukijoitani että tietämykseni sekä baletista että kaunoluistelusta on varsin pinnallinen.) Se mikä minua toisaalta tuossa ärsytti, oli joissakin nostoissa tehdyt akrobaatinoloiset liikkeet. Ne mielestäni rikkovat liikkeen kerronnallisen voiman, keskittyen liikaa fyysiseen suoritukseen.

Chopinin musiikki taipuu tanssin partneriksi mainiosti. Don Giovanni variaatiot sopivat hyvin tanssivariaatioiden taustalle. Ensimmäisessä näytöksessä saimme juomalaulujen sijaan nautti juomatansseista.

Ensi-illan tanssijat olivat mainioita. Erityisesti pääpari Linda Haakana Margueritana ja Michal Krčmář Armandina valloittivat tanssillaan. Samuli Poutanen oli erinomainen Paroni de Varville. Chopinin musiikin parissa taituroivat pianistit Johannes Piirto ja Marko Mustonen. Laulusolisteina Anna-Kristiina Kaappola ja Aki Alamikkotervo. Orkesteria johti Philippe Béran.