sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Malit viulun ja pianon parissa Konserttihovissa

Konsertti: Focus Finland - Konserttihovi 2017-2-19

Erik Bergman
Sunnuntai-iltapäivän musiikkihetkestä vastasivat Konserttihovissa tällä kertaa Emma ja Tuomas Mali. Viulun ja pianon avulla tytär ja isä tarjosivat mielenkiintoisen kattauksen sooloteoksia molemmille soittimille. Lopussa lipsahdettiin Sibeliuksen voimalla duettojenkin pariin.

Ensimmäinen puoliaika koostui Erik Bergmanin ja Johann Sebastian Bachin musiikista. Bergmanin pianoteosten väliin oli siloteltu Bachin E-duuri Partita sooloviululle. Lähes kahdensadan vuoden leikkaus länsimaista taidemusiikkia taipui hienosti mielenkiintoiseksi kollaasiksi. Oli hyvä idea soittaa viulu takaparvelta, näin kontrasti toimi myös tilan kannalta.

Tunnustan ettei Bergmanin musiikki ole minulle erityisen tuttua. Konsertti nostatti kyllä kovasti uteliaisuutta, sääli ettei Tuomas Malin tuoretta levytystä ollut vielä saatavana konsertin yhteydessä. Suosikkejani olivat Sonatiini op. 36 ja väliajan jälkeen kuullut espanjalaishenkiset(?) kolme nimetöntä tanssia op. 13.

Toisella puoliajalla tanssien ohella kuulimme Eugène Ysaÿen Sonaatin sooloviululle op. 27 nro 3. Emma Mali on mainio nuori viulisti jo(s)ta toivon kuulevan vielä paljon lisää. Bachin Partitassa oli kypsää fraseerausta, Ysaÿen Sonaatti soi hienosti, mutta omiin makuuni kaipasi lisää draamaa mitä nuoteista kyllä löytyy. Intonaation vielä ripauksen puhdistuessa kaikki on mahdollista. Mainio ja ennakkoluuloton nuori viulumestari. Kelpo konsertti-iltapäivä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti