lauantai 21. marraskuuta 2015

Nenä

Ooppera: Nenä - Kansallisooppera 2015-11-20

© 2015 Suomen Kansallisooppera / Heikki Tuuli
Syyskauden eniten odottamani kotimaan oopperakokemus, Wozzeckin ohella, on tietysti Dmitri Shostakovitshin Nenä. Shostakovitshin ooppera Mtsenskin kihlakunnan lady Macbeth on yksi suosikeistani ja nyt toteutui mainio tilaisuus nähdä Shostakovitshin nuoruuden teos. Kansallisoopperan tuotanto on alun perin Peter Steinin ohjaus Zürichin oopperaan ja uusintaohjaus Helsingissä on merkitty Georg Rooteringin nimiin.

Libretto pohjautuu Nikolai Gogolin novelliklassikkoon. Nenän juoni on pintapuolisesti varsin surrealistinen, mutta symboliikkaa siihen voi liittää vaikkapa yhteiskuntakritiikin tai psykologian alueilta. Steinin ohjaus ja Ferdinand Wögenbauerin lavastus tukevat molempia lähestymistapoja. Poliisille on tärkeää saada yksilö tuomituksi, poliisille ja lääkärille raha on tärkeä, mutta peitelty motivaattori. Poliisijoukolle ei raiskausta lähentelevä käytös tunnu vieraalta. Toisaalta nenänsä kadottaneen kollegioassessori Kovaljovin elämä tuntuu luhistuvan kasaan hänen pohtiessaan kuinka muut suhtautuvat hänen puutteelliseen ulkomuotoonsa. Seksuaalitulkintakin saa mielestäni polttoainetta nenän "puvun" muodossa. Ei tarvita kovin suurta mielikuvitusta nähdä nenä falloksena ja kastraation kokenut kollegioassessori onkin jo tulkintojen Pandoran lipas.

Shostakovitshin musiikki on nuoren säveltäjän ilotulitusta. Tyylit vaihtelevat reippain leikkauksin kansanmusiikista atonaalisuuteen ja omia korviani kutkutteleva yllätyksellisyys on hienosti läsnä. Miellän myös Shostakovitshin sävelkielen varsin geometrisena ja Wögenbauerin sirpaleinen lavastus tuki tätä aspektia mielestäni erittäin onnistuneesti. Ohjaus ja lavastus on kaiken kaikkiaan nappisuoritus. Oikein mainio tuliainen Zürichistä.

Orkesterille Nenä on kova pala. Michael Güttler onnistui mielestäni suhteellisen hyvin. Shostakovitshin musiikissa on vahva draivi joka helpottaa työtä, mutta parhaimmillaan Nenä vaatisi kliinisen tarkkaa kirkkautta, jolle tasolle ei ainakaan ensi-illassa vielä päästy. Myös sointivärien dynamiikka voisi olla vielä laajempaa, Shostakovitsh kestää ja kaipaa niitä raikkaita reuna-alueita.

Laulajia Nenässä riittää. Pääosin kaikki selviävät urakoistaan puhtain paperein. Vladimir Samsonov Kovaljovina on erinomainen ja Andrei Popov hänen lakeijanaan omaa komean tenoriäänen. Korttelipoliisina lauloi Alexey Sulimov, jolla on varmaan yksi hankalimpia aloitusosuuksia, ei välttämättä onnistunut aivan parhaalla tavalla. Naisosien tärkeimmät äänet olivat kotimaisin voimin varustettuja. Margarita Nacér, Jenni Lättilä, Pauliina Linnosaari ja Jeni Packalen olivat komeaa kuunneltavaa.

Hieman yleisön käyttäytymisestä jäi varauksellinen tunne. Onko Shostakovitshin sävelkieli vielä 85 vuoden jälkeen liian rankkaa kuultavaa? En oikein usko. Kansallisoopperan Nenä on kokonaistaideteos sanan parhaassa merkityksessä. Audiovisuaalinen namupala joka kannattaa ehdottomasti käydä bongaamassa.

2 kommenttia:

  1. 8.12. esityksessä yleisö oli hyvin mukana vaikka tuttujen tiistaisarjalaisten seassa oli selvästi oopperassa harvemmin käyvää porukkaa; ehkä markkinointikampanja on purrut. Hyvä niin ja toisin kuin aluksi epäilin, väki ei väliajalla harvennut ja aplodit olivat asiantuntevat ja runsaat.

    VastaaPoista