keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kaiken loppu on lähellä!

Konsertti: Chamber IV - Keväisiä huhuiluja - Nuijamaan kirkko, Lappeenranta 2014-04-23

En ole vieraillut aikaisemmin Nuijamaan kirkossa, joten lähiseudulta tuli tänään bongattua uusi konserttipaikka. Eläkeikään ehtinyt puukirkko on yllättävän mukavan oloinen sekä sisältä että ulkoa. Penkit tietysti pois lukien. Akustiseen tilaan tottuminenkin kesti tosin jonkin aikaa musiikin alettua. Periaatteessa tila soi hyvin, mutta akustiikassa on vähän turhan läheinen preesens. Ääni ei ole kova (en tarkoita äänenvoimakkuutta) mutta voisin kuvitella että se saattaisi käydä hieman rasittavaksi pidemmän päälle. Vaikka tänään kuulimme maksimissaan nonettia, niin silti äänikuva toi mieleen Raatihuoneen.

Illan konsertti alkoi myös uudella säveltäjätuttavuudella. Kuulimme Franz Berwaldin Septeton, joka oli korvannut ohjelmassa odottamani Jaan Räätsin Noneton. Noh, Virosta Ruotsiin ja sata vuotta taaksepäin; käy se näinkin. Berwaldin Septetossa oli ihan mielenkiintoisia jaksoja, mutta koherenttia kokonaisuutta en siitä saanut itseeni imettyä. Sellaisia tuokiokuvia. Täytyy kyllä tunnustaa että kirkon akustiikkaan tutustuminen vei aika paljon huomiokykyä Berwaldin aikana.

Mozartin Oboekvartettossa pääsikin sitten jo kuuntelemaan enemmän musisointia. Mika Suihkon oboe leikitteli hienosti Esa Ahokaisen, Markus Sarantolan ja Esa Lehtolan jousitrio kanssa. Oikein mukava esitys, vaikkei teos siihen mielenkiintoisempaan Mozart-osastoon kuulukaan.

Konsertti huipentui Bohuslav Martinůn Nonettoon. Olen jonkin verran kuullut Martinůn teoksia ja vaikkei suuri fanitus olekaan vielä herännyt, niin mielenkiintoisia ne ovat kyllä olleet. Voi kun olisi aikaa enemmän... Noneton Andante osa teki eritoten vaikutuksen ja kaupunginorkesterin yhdeksikkö soitti hienosti.

Blogikirjoituksen otsikko on lainattu Nuijamaan kirkon kattokirjoituksesta, eikä millään muotoa kuvasta konsertista jäänyttä tunnelmaa. Pohtii tuota toteamusta sitten miltä kantilta hyvänsä, niin pieni kosmologi sisälläni hymyilee ja aloittaa keskustelun filosofiystävänsä kanssa.

2 kommenttia:

  1. akustisesti aivan samaa mieltä -taipalsaaressa varmaan kaikki olikin sitten ihan toisin... Mutta pienempi oboeosuus ja lopun nonetto sitten soivat ihan hyvin.
    Mistäpä Lpr:ssa akustiikkaa löytäisi - mennään edes Imatralle mieluummin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se taitaa mennä. Tosin Helkiö-sali on mielestäni ihan kelpo paikka.

      Poista