Suomalainen Kamariooppera ja Joensuun kaupunginorkesteri yllättivät iloisesti tarjoamalla Francis Poulencin La voix humaine oopperan yliopiston Carelia-salissa. Solistina lauloi Marjukka Tepponen ja orkesteria johti Mikko Franck.
Poulencin Ihmisääni -oopperan ystäviä hellittiin jo toisella tuotannolla puolen vuoden sisällä. Kansallisoopperan versio kuultiin viime syksynä Alminsalissa ja kiersipä tuotanto myös maakunnissa. Kansallisoopperan tuotannossa musiikkina käytettiin pianoversiota, mutta Joensuussa saimme nauttia alkuperäisestä orkesteripartituurista.
Ohjauksesta vastasi Vilppu Kiljunen, joka keskittyi vahvasti valosuunnittelija Tarja Ervastin kanssa päähenkilön sisäisen myllerryksen välittämiseen. Lavastus oli äärimmäisen karu: sänky, puhelin ja katosta roikkuva pitkä kangas. Kankaalle heijastettiin hitaahkosti liikkuvia graafisia elementtejä ja savua. Kuvat eivät varsinaisesti esittäneet mitään, vaan loivat mielikuvaa hitaasti vellovasta elämän virrasta. Näyttömäkuva oli projektioineen ja pukuinen käytännössä mustavalkoinen, joka hienosti korosti karua mielenmaisemaa. Lopussa kankaan alasvalahtamisen ja päähenkilön hitaan kulkemisen kohti lavan takaosan pimeyttä voi jokainen katsoja jälleen tulkita omalla tavallaan. Kelpo ohjaus oopperaan, jossa ei ole paljon ohjattavaa.
Sillä Ihmisäänessähän ei lavalla oikeastaan tapahdu mitään, vaan draama on vahvasti laulajan ja orkesterin ilmaisutaidon varassa. Ja upeasti näin lauantai-iltapäivänä olikin. Mikko Franck tarjoili Joensuun kaupunginorkesterin avulla Poulencin vivahteikkaan partituurin elävänä ja ilmaisuvoimaisena. Kaiken kruunasi Marjukka Tepposen huikean hieno tulkinta elämäntahdon riekaleissa roikkuvasta naisesta. Vaikuttavaa laulamista ja näyttelemistä. Poulencin ooppera ei kestä aivan tuntiakaan, mutta Tepposen ja Franckin parissa päästiin tilaan jossa ajalla ei ole enää mitään merkitystä.
Komea tuotanto Suomalaiselta Kamarioopperalta. Eiköhän tätäkin kannattaisi esittää myös muualla? Reissun ainoa apea tunne jäi entisen opiskelukaupunkini vähäisestä oopperainnostuksesta. Carelia-saliin olisi mahtunut paljon enemmän katsojia. Tuskin Joensuussa kovin usein on tarjolla tämän tasoista oopperaa.
Samalla, kun kirjoitan tätä kuuntelen Francis Poulencin La voix humainea, YouTubesta (ranskalaisena esityksenä).
VastaaPoistaOlen aina pitänyt ihmisääntä yhtenä parhaimmista ja ilmaisuvoimaisemmista intsrumenteista. Jopa Mahlerin sinfonioista pidän eniten niistä, joissa ihmisääni on mukana.( Elly Ameling neljännessä on voittamaton). Tässä laulaa Anna Caterina Antonacci, minulle tuntematon, mutta heti kuulee äänestä, miten taitava tulkitsija hän on. Sen ranskankielen avulla, joka minulla on ja laulajan tulkinta tässä saa aikaan, että pysyn melko hyvin selvillä, mitä tässä tapahtuu... Nyt keskityn pelkästään kuuntelemaan... Hyvää sunnuntaita sinne päin! (täällä sataa vettä, hyvä kuunteluilma)
Hyvää sunnuntaita sinullekin Liisu!
VastaaPoistaUnohdin mainita että tämä Joensuun esitys laulettiin ranskaksi. Kansallisoopperan versio oli suomenkielinen. Molemmissa on puolensa, mutta kallistun kyllä käytännössä aina alkuperäiskielen kannalle. Myös Taikahuilun kanssa...
Kuuntelin tuon kertomani esityksen jälkeen Jessye Norman'n esityksen suoraan perään. Jos pitäisi verrata noita kahta (YouTubessa), pitäisin parempana Jessyetä, Hänen äänensä kuulosti "ehyemmältä" ja loppuosa melkein itketti, siis hänellä tunneskaala oli paitsi ääneltä, myös tulkinnalta syvempi. (Hän taisi itkaista itsekin, kuulosti ihan aidolta, siinä lopussa. Itkevä lauaja, enpä ole ennen kuullut).
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=ORzhaYtUUCM
VastaaPoistaunohtui linkki
Itse olen tykästynyt Felicity Lottin versioihin.
VastaaPoista