lauantai 24. marraskuuta 2012

Lumikuningatar jyrää alleen

Baletti: Lumikuningatar - Kansallisooppera 2012-11-24

Kansallisbaletti on viettänyt tänä vuonna 90-vuotisjuhlia. Vuoden huipentumana saimme eilen nauttia Kenneth Greven ja Pirjo Toikan dramatisoiman Lumikuningatar-baletin ensi-illasta. Lumikuningatar-baletin pohjana oleva satu on H. C. Andersenin kirjoittama, mutta kaikki muu onkin sitten kansallisbaletin omaa tuotantoa; edellisestä vastaavasta tuotannosta on ilmeisesti pitkä aika. Todella hieno ja suuri panostus kansallisbaletilta.

Joulun alla kansallisbaletti on yleensä esittänyt Pähkinänsärkijää. Kenneth Greve halusi tuoda sen rinnalle uuden teoksen, jossa talven henki ja suomalaisuus yhdistyisivät viihdyttäväksi koko perheen satubaletiksi. Baletissa on mukana satua selittävä ja kertova isoäitihahmo, joten pelkoa kärryiltä tipahtamisesta ei ole. Aikuista katsojaa kyllä häiritsi hieman turhan paljon painotettu opettavaisuus, vaikka hyvistä asioista onkin kysymys. Musiikki tulee valitettavasti äänitteeltä ja siten orkesterimonttu on muokattu näyttämökäyttöön. Näin esiintyjät tulevat lähelle katsojia ja loppupuolelle saavat lapsikatsojat jopa osallistua hyvän puolella taisteluun.

Lavastuksen, valaistuksen ja puvut ovat suunnitelleet Mikki Kunttu ja Erika Turunen. He ovat luoneet monessa kohtauksessa visuaalisesti parasta jälkeä mitä kansallisoopperan lavalla olen nähnyt. Lapin mökkimaisema revontulineen ja Lumikuningattaren luola ovat todella kauniita ja näyttäviä näyttämökuvia. Projisointien, valaistuksen ja lavastuksen yhteisvaikutus on uljas.

Tuotannon rytmi oli hieman ongelmallinen. Alussa on paljon pohjustusta ja tanssin pariin taidettiin päästä vasta 10-15 minuutin kuluttua. Muutenkin ensimmäisessä näytöksessä on hitaita jaksoja jotka johtuvat pääasiassa sadun juonen eteenpäin selittämisestä. Toinen näytös oli rytmityksen kannalta parempi.

Tanssin suhteen olen aikamoinen noviisi, mutta käsittääkseni Greve on upottanut Lumikuningattareen tanssityylejä aikamoisen valikoiman. Perinteisestä baletista modernimman ilmaisun kautta aina maahisten armeijan esittämään maori henkiseen haka-tanssiin. Lapsikatsojia ilahduttaa varmaakin lasten lukuisat tanssit. Päähenkilöt Kerttu ja Kai aloittavat lavalla lapsina, mutta vaihtuvat luontevasti alkupuolella aikuistanssijoiksi. Ensi-illassa heitä esittivät lapsina Rosa Säilynoja ja Rasmus Ahlgren ja aikuisina Salla Eerola ja Samuli Puotanen. Lumikuningattaren nimiroolin tanssi Tiina Myllymäki. Lapin seitana ja velhona olivat Elena Ilyina ja Wilfried Jacobs. Hienoja solisteja kaikki. Ryhmätansseista omia silmiäni ilahduttivat eniten perinteisempi lumihiutaleet-kohtaus ja maahisten armeijan haka-tanssi. Toisen näytökseen alkuun oli mielestäni turhaan ängetty balettien vitsaus, etnisten tanssien pyttipannukavalkadi.

Isoäidin, eli tarinankertojan rooli on oopperakielellä puherooli. Eilen sen esitti Krista Kosonen. Toki draaman kannalta se on tämän tuotannon tärkein rooli, mutta pikkuisen tuntui omituiselta kun baletin loppuaplodeissa tärkeimmällä paikalla on ei-tanssija.

Musiikki Lumikuningatar-balettiin tilattiin suomalaiselta elokuvasäveltäjä Tuomas Kanteliselta. Kantelinen on säveltänyt Lumikuningattareen parisen tuntia musiikkia ja efektejä. Se soitetaan tallenteelta salin monikanavajärjestelmän läpi. Systeemin parhaita puoli oli tietenkin noitien ja maahisten örähtelyjen kuuluminen ympäri salia. Mutta musiikin kannalta äänitteen käyttö ja ennen kaikkea sen laatu on todellinen karhunpalvelus. Tietojen mukaan Kantelinen on johtanut ja käyttänyt kansallisoopperan orkesteria äänitteellä, sitä on kyllä vaikea uskoa. Jälkikäsittelyssäkö kaikki on kompressoitu niin tasaiseksi ja synteettiseltä kuulostavaksi pötköksi, että dynamiikka ja sävyt on hävitetty pois. Kyllä tällainen voi toimia elokuvissa, mutta parituntinen äänite missä ei tainnut olla edes katkoa oikein missään (syntetisaattorin mattosoundi täytti tyhjyyden), kävi ainakin minun korvilleni jopa fyysisesti rasittavaksi. Vaikea uskoa että äänitteellä on sama orkesteri mitä kuuntelin tiistaina Toscaa hyväilemässä. Musiikki itsessään tarjosi kelpo rytmin tanssille, mutta muuten se ei tehnyt valitettavasti minuun suurempaa vaikutusta. Tiedä sitten jos sen kuulisi elävänä ja ennen kaikkea dynamiikan omaavana esityksenä.

Uskoisin että edellä oleva musiikkivuodatukseni ei suurinta osaa baletin katsojista haittaa. Ja kyllähän Lumikuningattaren parhaat puolet ovat muualla kuin musiikissa. Kaikki tämän syksyn näytökset ovat loppuunmyytyjä, mikä on hieno asia. Uskoisin että katsojat poistuvat kansallisbaletista tyytyväisinä, niin tein minäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti