torstai 22. syyskuuta 2011

Konsertti: Lappeenranta-sali 2011-09-22

Minun pitäisi varmaan yrittää päästä johonkin "huonoon" konserttiin. Mielestäni kaikki musiikkitapahtumat, joissa olen viime aikoina käynyt, ovat olleet korkeatasoisia ja jättäneet positiivisen jälkimaun. Olisi varmaan tarpeellista saada välillä hieman kontrastia. Mutta toisaalta kyllä elämä näinkin etenee mukavasti... :)

Eli sitten kehumaan tämän iltaista namupalaa. Saimaa sinfonietta oli tänään suuremmassa kokoonpanossaan. Jousistoa oli peräti yhdistelmä 8-6-4-4-3, joka alkaa jo kuulostamaan varsin mukavalta. Illan ensimmäinen teosvalinta on varmaankin tämän syksyn kulttuurimaineteko Etelä-Karjalassa. Maestro Bogányi ohjasi orkesterin Harri Vuoren 2. sinfonian pariin. Onneksi sain hankittua sinfonian levytyksen hyvissä ajoin ja pääsin tutustumaan teokseen etukäteen. Vuoren sinfonia asettaa kuuntelijan kovan paikan eteen; musiikin täytyy antaa viedä mukanaan uusiin mielen maisemiin. Taustamusiikiksi sinfonia ei taivu millään ilveellä, se kaappaa huomion ja pakottaa kuuntelemaan avoimin korvin. Mutta palkintona tästä se palkitsee kuuntelijan, jollei nyt aivan valaistumisella, niin ainakin säkenöivällä matkalla äänen mahdollisuuksiin. Juuri tällaista "taidemusiikki" ja yleisö tarvitsee välttääkseen museoitumisen riskit. Toivotaan että Lappeenrannan kaupunginorkesteri jatkaa rohkeita ja avoimia teosvalintoja klassikkojen ohella.

Sen verran ehdin Vuoren sinfonian levytystä kuuntelemaan, että voisin vertailla illan konserttia levytykseen, mutta se ei tekisi kummallekkaan oikeutta. Jos vain on mahdollisuus kuulla sinfonia elävänä, niin ehdottomasti se kannattaa kokea. Tämän iltainen esitys jää mieleen pitkäksi aikaa. Bravo Saimaa Sinfonietta!

Illan konsertissa oli viulusolistina Petteri Iivonen, joka soitti Saint-Saënsin Johdannon ja capriccioson, Chaussonin Poemin, sekä Sarasateen Mustalaislaulut. Iivonen ilahdutti jo viime vuonna Sibelius-viulukilpailua sähköisistä medioista seuratessa ja nyt elävänä konsertissa kuultuna jysähdys oli melkoinen. Iivonen on aikamoinen tekninen velho, mutta mikä tärkeämpää, osaa loihtia viulustaan tunteiden täyden kirjon. Chaussonin Poemissa sooloviulun tullessa yksinään sisään yksinkertaisen melankolisen teeman kanssa on Iivosen luoma ilmapiiri lumoava. Konsertin päättäneiden Mustalaislaulujen jälkeen Iivonen soitti vielä encorena Bachin d-molli partitan ensimmäisen Allemande osan ja seisautti veret silläkin. Loistava pelimanni!

Ettei nyt aivan kaikki menisi kehuskeluksi, niin Ravelin Le tombeau de Couperin olisi mielestäni kaivannut hieman keveämpää ja herkempää sointia. Ravel on orkesterin sointivärien käytössä mestari ja nyt olisin kaivannut lähinnä jousistoon välillä keveämpää otetta. Voi olla että Lappeenranta-salin akustiikallakin on kyllä osuutta asiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti