sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Konsertti: Neitsytniemen kartano 2010-09-12

Iltakonserttina oli Pietarin valtiollisen akateemisen sinfoniaorkesterin jousikvartetin konsertti Neitsytniemen kartanossa. Konserttitilana oli kartanon ruokailusali. Kvartetti soitti yhdessä salissa ja tässä tilassa oli noin kymmenisen istumapaikkaa. Toisessa salissa oli illallisvieraita varten pöydät ja näiden lisäksi toiset kymmenisen istumapaikkaa. Salit ovat periaatteessa samaa yhtenäistä tilaa, joten kuuluvuus on varmaan hyvä läpi salien. Yleisöä oli kaikkiaan 30-40. Lipunmyyntiä ei näkynyt missään, joten konsertti oli ilmainen.

On hienoa kuulla kamarimusiikkia pienessä intiimissä tilassa. Ohjelmistossa oli Mozartin Divertimento K136, Rahmaninovin 1. keskeneräinen jousikvartetto ja Borodinilta kaksi osaa jousikvartetille. Valitettavasti käsiohjelma ei kertonut tarkkaa ohjelmaa, vaan eräs konsertin järjestäjistä kertoi ohjelman konsertin aluksi. Tarkka ohjelma olisi mukava saada etukäteen. Teoksiin voisi tutustua, jos niitä sattuu levyhyllystä löytymään. Ja konsertin jälkeen mahdollinen levyn ostaminen helpottuu.

Kvartetti kuulosti hienolta lähietäisyydeltä, eikä vaikuttanut pelkästään tätä tilaisuutta varten kootulta. Kokonaisvaikutelma oli samantapainen kuin eilisestä sinfoniakonsertistakin: perusasiat ovat vahvalla pohjalla, mutta tunteen paloa ja heittäytymistä musiikin vietäväksi jäin kaipaamaan.

Jälleen mukava tapa viettää kolme varttia hienon musiikin parissa. Yllätysbonuksena oli ilmainen mehutarjoilu kesken konsertin. Ensi vuonna uudestaan. Harmi etten pääse huomiseen pianoresitaaliin.


Natalia Malkova - Viulu
Vera Vasiljeva - Viulu
Olka Kulakova- Alttoviulu
Julia Moltšanova - Sello

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti