Tarkkaamo: 2023

lauantai 2. joulukuuta 2023

Saiturin joulu

Baletti: Saiturin joulu - Kansallisooppera 2023-12-01

Kansallisbaletin uutena joulubalettina ensi-iltansa sai Saiturin joulu. Charles Dickensin kirjaan pohjautuvan tarinan on balettiversioksi konvertoinut koreografi David Bintley ja musiikin säveltänyt Sally Beamish.
Itselleni ei Dickensin tarina ollut ennakkoon tuttu, ainoa tietämykseni aiheeseen liittyen oli Carl Barksin luoman Roope Ankka hahmon nimen (Scrooge) pohjautuminen kirjan päähenkilön nimeen; Ebenezer Scrooge. Kiintymys mammonaan on myös hahmojen yhteinen luonteenpiirre.
Dickensin maailma on toki muuten tuttu muun muassa lukemattomista elokuvista ja TV-sarjoista. Baletin puvut suunnitelleen Anna Fleischlen luomukset vastasivat odotettuja mielikuvia.
Baletin synopsikseen tutustuminen ennen näytöksen alkua antoi hyvät puitteet juonen seuraamiseen. Jos ajattelee tarinan kaarta kokonaisuutena, niin tietyssä mielessä baletti haukkaa varsin ison palan, ja ehkäpä tämä on Saiturin joulu -baletin suurin heikkous. Varsinkin molempien näytösten joukkokohtaukset katumiljöineen tuntuvat hieman päälle liimatuille. Ne vastaavat klassisten balettien suurinta vitsausta, etnisiä tansseja. Saiturin tarina olisi kenties ollut vielä koskettavampi hieman leikattuna. Mutta toisaalta balettiyleisö kaivannee suuria tanssijamääriä; ymmärrän.

Oma Saiturini heräsi eloon vasta kun siirrytään ensimmäisen aikahypyn kautta Scroogen lapsuuden maisemiin. Sinänsä liikekumppanin haamun luomat aikahypyt Scroogen luonteen muokkaajina tuovat mieleen toisen jouluklassikon, Ihmeellinen on elämä. Bintleyn koreografiassa Scrooge sukeltaa vanhojen muistojensa liikkeisiin ja katsojille annetaan mahdollisuus toimia keittiöpsykologeina ja selittää itselleen mistä Scroogen saituus ja onnettomuus johtuu.

Tunnustan jälleen kehnon tanssituntemukseni, mutta mielestäni Bintleyn koreografia ei välttämättä juhli tanssin keinoin, vaan keskittyy kertomaan tarinaa. Ehkäpä juonen luonteen ja moninaisuuden vuoksi tämä on oikea valinta.

Sally Beamishin musiikki on varsin polveilevaa ja lainaa estottomasti vanhoja joululauluja.

Kokonaiskuva uutukaisesta on positiivinen. Viihdyttävä parituntinen.

lauantai 21. lokakuuta 2023

Verdin Requiem

Sielunmessa: Messa da Requiem - Kansallisooppera 2023-10-20

Kansallisoopperan ja -baletin ensimmäinen kahdesta syyskauden uutukaisesta on Giuseppe Verdin Sielunmessu, eli Messa da Requiem. Tuotanto on oikea yhtenäistaideteos, joka yhdistää katolisen sielunmessun tekstin Verdin oopperalta tuoksahtavaan musiikkiin ja näyttämöllepanossa on keskeisenä osana tanssi.

Lähtökohdista tulkiten odotettavissa on varsin mielenkiintoinen puolitoistatuntinen. Koreografi Christian Spuck kertoo käsiohjelman haastattelussa välttävänsä tarinan kertomista, vaan pitäytyy abstraktion parissa värittäen Verdin musiikkia.

Ensi-illassa kansallisoopperan orkesteria johti Hannu Lintu ja laulusolisteina olivat Marjukka Tepponen, Tuija Knihtilä, Matteo Lippi ja Timo Riihonen. Tanssisolisteina esiintyivät Eun-Ji Ha, Yuka Masumoto, Abigail Sheppard, Rebecca King, Michal Krčmář, Clark Eselgroth ja Florian Modan.

Musiikin osalta esitys ilahdutti kovastikin. Orkesterin sointi ja laajennetun kuoron klangi sai korvat nauttimaan. Erityisen mukavaa oli kuulla Tuija Knihtilää pitkästä aikaa.

Mutta visuaalinen puoli ei tavoittanut minua toivomallani tavalla. Pidin kovasti lavastuksen yksinkertaisuudesta, johon muutamaan kertaan liikkuvalla valolla heijastettiin tanssijoiden varjoja. Ja lopun kattokikka oli symbolisuudessaan hieno. Spuck käsitteli kuoroa, solisteja ja tanssijoita yhtenäisenä kokonaisuutena. Dies iraen musiikillista pauhua markkeerattiin kuoron toimesta hienoilla eleillä. Omiin silmiini useat ketjutetut liikesarjat toimivat hyvin. Erityisesti pidin myös Agnus Dein aikana tanssijaparin kiertelevästä käsikoreografiasta.

Mutta koreografian kokonaisideaa en tavoittanut. Ihmisyyden suuret kysymykset ja inhimillisen olemassaolon perusasiat eivät valitettavasti heränneet mieleeni esitystä kokiessani. Ja tiedän kyllä, että tanssi ja liike niitä voivat minussa herättää. Requiemissa kuitenkin kylvetään kuoleman kanssa. Tavoitteena on tyhjyyden täyttäminen kaipauksella.

lauantai 25. maaliskuuta 2023

Siegfried terhakkana

Ooppera: Siegfried - Kansallisooppera 2023-3-24

Kansallisoopperan Ring-sarja etenee kolmanteen osaansa, Siegfriediin. Pöpöjen takia aikataulullisesti haastava tetralogia alkoi 2019 Reininkullalla ja jatkui 2022 Valkyyrialla. Jumalten tuho on näillä näkymin tulossa 2024 ja toivottavasti pian sen jälkeen koko sarja nopealla viikkoaikataululla.

Ohjaaja Anna Kelo, lavastaja Mikki Kunttu ja puvuista vastaava Erika Turunen ovat jälleen pyöräyttäneet aikakoneen säätimiä, ja nyt Siegfried on jossain nykyajan tuntumissa. Taaskaan aikakoneen tarkalla numeroasetuksella ei ole sen suurempaa väliä, mutta eteenpäin ollaan joka tapauksessa myös epookissa Valkyyrian jälkeen edetty.

Ensimmäisen näytöksen mielenkiintoisia havaintoja ovat Mimen metsäluolan esittäminen pienenä leirinä, jossa Mime puuhastelee seppänä autonraaskapajassaan, joka tuntuu samalla toimivan kuntosalin mömmöbaarikeskuksena Siegfriedin virittämiseksi superiskuun sormuksen hankkimiseksi Mimen hallintaan. Siegfriedin valmisteluun leiristä löytyy kuntosalivarusteiden ohella myös sairaalasänky, jossa lepäävän Siegfriedin pulssia ja kuntoa Mime vahtii sairaalainstrumenttien ja nesteytyspussien avulla. Mime ei selvästi luota pelkästään Nothung-miekkaan Fafnerin kukistamisessa, vaan haluaa varmistaa että Siegfried on myös timmissä fyysisessä iskussa. Ehkäpä lihashuolto onkin tarpeen, kun Siegfriedin karhukaverinakaan ei ole elävä versio niiniköyden päässä, vaan kookas pehmokarhulelu.

Wotanin Vaeltajahahmon habitus tuo minun mieleeni vinkkejä, että hän olisi tutustunut matkoillaan itämaisiin henkistymisrituaaleihin. Hiusvapaa pää, munkkivaatteet ja käsieleet tuovat tuulahduksen idän ihmeistä. Samaa henkeä ja hiusmuotia on myös kolmannessa näytöksessä Erdan levitoivassa meditaatioistunnossa. Ensimmäinen näytös päättyy Siegfriedin rullatessa karttaa lukevaa Mimeä sairaalasängyssä kohti Fafnerin piilopaikkaa.

Toisessa näytöksessä Fahnerin Kadeluolan hoodeilla Vaeltajan ja Alberichin kuulumisten vaihdon jälkeen Siegfried kantaa Mimen reppuselässä paikalle. Näytöksen tapahtumapaikka, mystinen metsäluolan suuaukkoaukio, oli Mikki Kuntun lavastuksen ja valaistuksen taidonnäyte. Viiteen palkkistruktuurirakennelmaan heijastettin metsämaiseman ohella tarinan edetessä viitteitä Fafnerin kasvoista. Myös lavan takaosa on kombinaatio palkeista ja kallioista, ja kaiken kruunaavat valot. Omaan makuuni toisen näytöksen lavastus oli erinomainen sekoitus julmaa näyttävyyttä ja muotojen viitteitä perusrakenteiden myyttisiin pohjiin.

Ehkäpä Fafnerin kuolema olisi voitu ratkaista jotenkin toisinkin. Nyt Fafnerin fyysinen hahmo ilmaantuu kotelosta kuoritumispuvussa (?) ja Siegfried hoitelee Fafnerin pois päiviltä. Ehkei aivan lohikäärmetaistelun veroinen ratkaisu.

Toinen mielenkiintoinen ratkaisu oli metsälinnun hahmon muuttaminen kumisaapasjalkaiseksi pipopäiseksi lettitytöksi. Sinänsä tarinan kannalta tuo toimii hyvin. Ainoa ongelma minkä tuossa koen on se, että Siegfriedin ei pitäisi nähdä naista ennen kuin hän kohtaa Brünnhilden. Tietysti Siegfried voi kokea tämän metsälinnun hahmon vaikka eteerisenä metsäkeijuna, mutta silti.

Vierustoverini kommentoi toisen näytöksen jälkeen Siegfriediä sarjamurhaajaksi. Enpä ollut aikaisemmin ajatellut asiaa tuolta kannalta, Siegfriedhän tosiaan vapauttaa suht' peräkkäin sekä Fafnerin ja Mimen elämän langoistaan...

Kolmannen näytöksen lavastus jatkaa näyttävää linjaa. Erinomainen leikkaus on Vaeltajan ja Erdan kuulumisten vaihdon jälkeen toisessa kohtauksessa Vaeltajan ja Siegfriedin kohtaaminen näyttämön etuverhon edessä. Verhon yksinkertainen suorakaidekuvio vie ajatukset Kubrickmaisiin monoliitteihin. En tiedä oliko tarkoitus. Näytöksen ensimmäisen kohtauksen Vaeltajan oravanpyörämatkailun ja kolmannen kohtauksen tuliympyrän välillä on hieno yhteys. Komea lavastus.

Siegfriedin seksuaalisuus hyrähtää huippuunsa Brünnhilden naiseksi toteamisen jälkeen. Käsi eksyy omiin nivusiinsa jatkuvasti, ja Brünnhilde on aluksi hätää kärsimässä. En muista noin kiimaista Siegfriediä nähneeni, mitäköhän pillereitä se Mime Siegfriedille syötti.

Kaikin puolin mainio Siegfried ohjaus. Erittäin näyttävä lavastus. Symboliikalla on korvattu isompia ongelmakohtia onnistuneesti pienemmillä.

Hannu Lintu on mainio Wagner-kapu. Orkesteri pauhasi oikeissa kohdissa ja missään vaiheessa eivät solistit peittyneet orkesterin alle. Nimiroolissa yhdysvaltalainen Daniel Brenna oli erinomainen komeaääninen Siegfried. Dan Karlström teki upean Mimen ja Jukka Rasilainen ilmeikkään Alberichin. Matti Turunen Fafnerin roolissa sai aluksi ääneensä lisättyä sähköistä kaikua. En yleensä pidä oopperalavalla sähköisestä äänenmuokkaamisesta, mutta Fafnerin tarjoiltuun esillepanoon tuo sopi. Matin komeaa bassoa kyllä kuuntelee mieluusti ilmankin. Ja Tommi Hakala jatkaa vakuuttavaa työtään Wagnerin parissa. Tampereen Hollantilaisen jälkeen Vaeltaja oli jälleen nappisuoritus.

Siegfried on pääasiassa miesäänten ooppera, mutta miesten keskellä Sari Nordqvist tulkitse hienon Erdan ja Krista Kujala oli kerrassaan valloittava metsälintu, sekä äänellisesti että draamallisesti. Johanna Rusasen Brünnhilde ei jättänyt mitään toivomisen varaan, aivan mahtava lopetus oopperalle.

Uusi Ring-tuotanto on parantunut osa osalta. Jumalten tuhon odotukset ovat todella korkealla.

lauantai 25. helmikuuta 2023

Raymonda löytää oman polkunsa

Baletti: Raymonda - Kansallisooppera 2023-02-24

Varsin paljon oli ajankohtaisia konnotaatioita ladattu Kansallisbaletin uuteen Raymonda tuotantoon. Ranskalaisen linnan sijaan espanjalainen ohjaaja Tamara Rojo on siirtänyt tarinan Krimin sotaan 1800-luvun puoliväliin. Kun vielä tuon sodan yhden osapuolen, Osmanien valtakunnan, lippu on myös nykyisen Turkin lippu, ja baletissa tanssitaan unkarilaisia tansseja, niin nykyisen maailmanpoliittisen tilanteen symboleja on tarpeeksi masentamaan tanssitaiteen ystävää.

Raymonda on minulle balettiin myöhään kypsyneenä aikaisemmin tuntematon klassikko. Alexandr Glazunovin musiikkiin alun perin Marius Petipan tekemän koreografian pohjalta on Rojo muokannut uuden versionsa. Krimin sodan puolelta hän mallintanut mukaan Florence Nightingale sairaanhoitajalegendaa ja vapauttaa lopulta Raymondan kahden miehen loukusta modernin itsenäisen naisen malliksi. Hyvä päivitys.

Raymondan ensi kertaa kokevalle päällimmäinen tunne baletista on sen venytetty pituus. Kahden väliajan kanssa (25+20min) kokonaiskesto on noin 170 minuuttia. Sinänsä aika ei ole pitkä Wagnerin näyttämötaiteen ystävälle, mutta marginaalisen tarinan sisältämät toistot alkavat tuntua hieman puuduttavilta näyttävyydestään huolimatta. Tämä ei ole Rojon, tuotantotiimin tai tanssijoiden vika. Otan ongelman omille harteilleni. Itse leikkaisin balettia hieman...

Raymonda sisältää monia hienoja kohtauksia. Ensimmäisen näytöksen unikohtaus Nightingale-lyhtyineen on komea. Oma ehdoton suosikkini oli Raymondan roolin upeasti tanssineen Rebeccan Kingin soolo kolmannessa näytöksessä cimbalomin säestämänä. En muuten ollut aikaisemmin edes tiennyt moisen instrumentin olemassaolosta ja ihastuin siihen kertaheitolla.

Rojo oli hienosti mallintanut Sisar Clemencen vartalonkieltä kuvaamaan tämän luonnetta. Claire Teisseyre tulkitsi tätä hoiturihengetärtä kauniisti. Raymondan rakkaudesta kilvoittelivat Michal Krčmář ja Johan Pakkanen. Virkistävää ettei kilvoittelu tapahtunut perinteisesti miesten kesken, vaan kilvoittelu oli Raymonda sisäistä puuhaa.

Paljon oli Raymondassa hyvää, tuo kesto ja toisteisuus oli omaan makuuni pahimmat puutteet. Ehkäpä seuraavalla kerralla näen jotain enemmän.

Ai niin, kolmannen näytöksen kansantanssijoiden asut olivat upeat, lavastuksesta ja puvuista vastasi Anthony McDonald.

perjantai 10. helmikuuta 2023

Lentävä hollantilainen seilaa Tampereelle

Ooppera: Lentävä hollantilainen - Tampereen Ooppera 2023-02-10

Lentävän hollantilaisen mystinen laiva saapui pari vuotta myöhässä Tampere-taloon. Pandemia muutti aikataulut, mutta onneksi tuotanto saatiin toteutettua. En muista ketä alunperin piti laulaa, mutta ensemble on kyllä varmasti muuttunut.

Tuotanto on Tampereen oma ja ohjaajana on Marika Vapaavuori. Heti aluksi terhakkaat kehut käsiohjelmasta. Jouni Kaipaisen teosesittely neljännesvuosisadan takaa on ansiokas ja Marika Vapaavuoren ajatuksia on kiinnostava lukea.

Ohjaus ei kumartele moderneja tulkintoja päin, vaan nojaa vahvasti esitystraditioihin. Mikä on sinänsä aivan ok. Marjatta Kuivaston lavastus ja Jussi Kamusen valaistus tarjoavat näyttävän ympäristön, joka toimii näyttämökuvien osalta hienosti viitteellisesti. Mikä hollantilaisen kanssa on käytännössä pakko, ellei olla Aurajoen rannalla.

Perinteisiin nojaavat ohjaukset ovat sen suhteen hankalia kommentoida, että yleensä jos sanottavaa löytyy, niin se on negatiivista. Onneksi Tampereen osalta huonoja asioita ei paljon ole. Ainoa suuri ongelma on mielestäni Sentan ja Hollantilaisen toisen näytöksen dueton taustalle tuleva tanssipari. He mallintavat Sentaa ja Hollantilaista, enkä ainakaan ensi katsomalla keksinyt mitä lisää he tuovat kohtaukseen. He ainoastaan hajottavat huomiota pois itse laulajista. Ei se duetto olisi ollut liian staattista laulajien osalta ilman tanssijoitakaan. Tanssijat toimivat kyllä aikaisemmin pariin otteeseen kun he lavalla olivat.

Toinen ongelma on väliaika. Hollantilaiseen ei kuulu väliaikaa, vaikka se tuntuu käytäntö nykyään valitettavasti olevankin. Jotenkin katkaisu toisen näytöksen ensimmäisen kohtauksen jälkeen jättää yleisönkin hämmennyksen valtaan. Ei Hollantilainen olisi yhtenä vetona paljon Mestarilaulajien kolmatta tai Jumalten tuhon ensimmäistä näytöstä pidempi.

Kolmas arveluksen kohde koskee loppukuvaa. Katosta laskeutuu "hopealangasta" muotoiltu purjelaiva, mikä hienosti valaistuna on sinänsä näyttävä. Mutta itselleni tuli mieleen varsin koominen kohtaus Spinal Tap elokuvasta. Elokuvan nähneet tietävät kyllä mistä on kyse, en spoilaa kumpaakaan tässä.

Korvat saivatkin nauttia Tampereella oikein kunnolla. Olin pitkästä aikaa eturivissä ja Tampere Filharmonian sointi Anja Bihlmaierin johdolla oli ihanaa kuultavaa laaaajana stereona. Bihlmaier johti hienosti, hyvältä kuulosti.

Ja niin kuulostivat laulajatkin. Tommi Hakala oli kerrassaan mainio hollantilaisena, hänen äänensä sopi rooliin todella hyvin. Sentaan, Johanni van Oostrumiin törmäsin pari vuotta sitten Münchenin Lohengrinin Elsana, todella komea ääninen sopraano. Timo Riihosta onneksi kuulee taas kotimaassakin, päivän synttärisankari oli upea Daland. Jussi Myllys Erikin roolissa, Joel Annmo perämiehenä ja Tiina Penttinen Maryna täydensivät kelpo solistit.

Lentävässä hollantilaisessa on upeita kuorokohtauksia. Tampereen Oopperan kuoro lauloi komeasti, ainoa kauneuspilkku oli hollantilaisen miehistön laulun tuleminen sähköisen äänentoiston läpi; siltä se ainakin kuulosti.

Erittäin onnistunut oopperamatka Tampereelle. Wagnerin musiikki elävänä on kovaa kamaa, nyt tuli hirveä himo nähdä Parsifal (taas).

lauantai 28. tammikuuta 2023

Turandot 2023

Ooppera:  Turandot - Kansallisooppera 2023-01-27

Kansallisooppera päivitti Turandot tuotantonsa uuteen ruotsalaisen Sofia Adrian Jupitherin ohjaukseen. Edellisen version näkemisestä on aikaa.

Käsiohjelmassa ohjaaja pohdiskelee prinsessa Turandotia valtarakenteiden, perinteiden ja ihmisten sorron kohteena. Hyviä ajatuksia. Itseäni hämmästyttää vielä noihin liittyvä isäkeisarin voimattomuus. Kun keisari yrittää saada Calafia luopumaan tämän arvoitteluyrityksestä, hän puhuu omasta valastaan. Jo satoja vuosia jatkunut tietokilpailuteloitusperinne on keisarille mahdoton muutettava? Oma tytärkin on saatu aivopestyä siihen mukaan? Ohjaaja Jupither mainitsee käsiohjelmassa halunsa tässä ohjauksessa vapauttaa prinsessa Turandotin näistä ulkoapäin tulevista vaatimuksista. En tunnusta löytäneeni kyllä ohjauksesta suoranaista viitettä tuosta. Giuseppe Adami ja Renato Simoni tekevät tuon jo libretossaan; Liùn rakkauden takia tekemä uhrautuminen avannee Turandotin sydämen ja lopettaa vuosisataisen koston lunastuksen kierteen.

Mielestäni ohjaus ja tuotanto on kokonaisuutena erinomainen. Erlend Birkelandin lavastusideana koko oopperan läpi on portaikko, joka elää hienosti Ellen Rugen valaistuksen avulla. Puvustuksessa on vältetty pahimmat kliseet (kippuraviikset ja sateenvarjohatut) ja löydetty ajaton tyyli, joka antaa kuitenkin sopivasti viitteitä maantieteestä.

Musiikin osalta Hannu Linnun johtama orkesteri teki upeaa työtä. Vielä kun Puccini olisi saanut elää hieman pidempään ja olisi ehtinyt viimeistellä kolmannen näytöksen... Mitä useammin Turandotia kuulee, niin sitä enemmän Franco Alfanon lopun sävelkieli jättää toivomisen varaa.

Odotin ensi-illalta kovasti Miina-Liisa Värelän kuulemista nimiroolissa kerrassaan mahtavan Sieglinden jälkeen. Valitettavasti sairastuminen oli iskenyt ja kakkoskokoonpanon Astghik Khanamiryan sai ensi-illan Turandot-paikan. Erinomainen sopraano hänkin. Italialainen Leonardo Caimi oli miespääroolissa tataariprinssi Calafina. Kaikin puolin kelpo tenori. Reetta Haavisto sai oivallisesti Puccinin ohjeiden mukaan sydämet särkymään ja silmät kostumaan Liùna. Matti Turunen teki taas hienon roolin Timurina. P(i|a|o)ng kolmikkona olivat Jussi Merikanto, Mika Pohjonen ja Tomas Pavilionis. Keisarina Jussi Miilunpalo.

Ja kun Turandotista puhutaan niin kuoro on tärkeässä roolissa. Marge Mehilane on kuoromestarina tehnyt hyvää työtä ja kuoro oli komeassa iskussa. Lapsikuorokin kuulosti hyvältä.

Puccinilla on minuun varsin syvä vaikutus. Hän osaa iskeä musiikillisen tikarinsa syvälle minuun ja yleensä onnistuu vielä kääntämään tikaria haavassakin. Kansallisoopperamme uusi Turandot on oivallinen ja kaunis tikari.

perjantai 6. tammikuuta 2023

Lappeenrannan laulukilpailut 4. päivä (2023)

Lappeenrannan laulukilpailut, Lappeenranta-sali 2023-01-06

Finaali on ohi ja palkintojenjako on juuri alkamassa. Kilpailu huipentui orkesterifinaaliin, jossa laulajia säesti Saimaa Sinfonietta johtajanaan Erkki Lasonpalo.

Finaalisuoritukset tuntuivat tasoittavan laulajien eroja. Finaalin selkein parannus tapahtui omiin korviini Jasper Leppäsen osalta. Orkesteritaustan lisääntynyt sävymaailma tuntui sopivan hyvin hänen äänensä tueksi. Miesten sarjan suosikkini Veikko Vallinoja oli selkeästi paras läpi kilpailun, mielestäni hänen finaaliohjelmistonsa ei ollut erityisen onnistunut, vaikka hän sen hyvin tulkitsikin. Palkintojenjako on juuri loppunut ja miesten sarjassa ei ensimmäistä palkintoa jaettu, varmaankin oikea valinta. Vallinoja sai toisen palkinnon.

Naisten sarjassa finaali tasoitti eroja. Alku- ja välierien oma suosikkini Heta Sammalisto onnistui hyvin, mutta muut tulivat rinnalle. Kun kisojen komeimman äänen omaava sopraano Sonja Herranen panostaa vielä artikulaatioon, niin hänelle voi veikata hienoa tulevaisuutta. Ensimmäinen palkinto jaettiin Iida Antolan ja Iris Candelarian kesken. Erityisesti Antolan Rossini tulkinta ilahdutti korviani. Antolan ja Candelarian vahvuus oli tasaisuus läpi kilpailun, hienoja laulajia molemmat.

Viikko laulutaiteen parissa on nyt ohi. Seuraaviin kisoihin on kaksi vuotta aikaa. Kuullaan siellä.

keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Lappeenrannan laulukilpailut 4. päivä (2023)

Lappeenrannan laulukilpailut, Lappeenranta-sali 2023-01-04

Välierät päättyivät keskiviikon kahteen erään. Tänään kuultiin loppuja välierään selviytyneistä laulajista. Huomenna on orkesteriharjoitukset finaaliperjantaita varten.

Päivän ensimmäinen sessio alkoi kahden vahvan naislaulajan voimin. Sopraano Sonja Herrasella on erittäin vahva ääni, mutta teksti tahtoo hukkua sen alle. Mezzosopraano Olivia Kyllönen on syvä tulkitsija. Hänen välieräohjelmistoonsa olisin kaivannut jonkun keveämmän leikkauksen. Nyt koko ohjelma oli varsin tummasävytteinen, hienosti tulkittu toki.

Ensimmäisen session päättivät miehet. Tenori Jasper Leppänen ja basso Aleksi Matikainen eivät jostain syystä saaneet tartuntapintaa minuun. Kelpo laulajia he ovat, mutta tällä kertaa en päässyt samalle aallonpituudelle heidän kanssaan.

Toinen sessio alkoi mezzosopraano Ruut Mattilan voimin. Hänkin on hyvä tulkitsija, mutta jos mezzoista pitää valita, niin Olivia Kyllösen äänensävystä pidän enemmän. Ruutin jälkeen lauloi sopraano Emma Mustaniemi. Hyvä oli hänkin, mutta jotenkin jätti minut viileämmäksi.

Välierät lopetti alkuerätkin päättänyt kaksikko. Sopraano Johanna Nylund ja baritoni Veikko Vallinoja. Alkuerän jälkeen kaksikko oli selkeä suosikki omissa sarjoissaan. Miesten sarjassa Vallinoja on kyllä omassa luokassaan. Komea ääni ja hyvä tulkitsija. Johanna Nylund oli hyvä hänkin. Ehkä naistensarjan oman suosikkini aseman hän jakaa nyt Heta Sammaliston kanssa.

Välierät ovat ohi ja finaali häämöttää. Suuret kiitokset kaikille pianisteille. Erityisesti Tuula Hällström (taas) ja Kirill Kozlovski ilahduttivat musikaalisella herkkyydellään. Kristian Attilalla on omiin korviini välillä hieman turhan voimakas tatsi laulajan äänenvoimakkuuden suhteen.

Finaaliin selvinneitä ei näköjään vielä ole julkaistu. Onnea kuitenkin heille! Perjantaina kuullaan!

tiistai 3. tammikuuta 2023

Lappeenrannan laulukilpailut 3. päivä (2023)

Lappeenrannan laulukilpailut, Lappeenranta-sali 2023-01-03

Alkueristä välieriin valittiin 16 laulajaa, joten kuuden kilpailijan urakka jäi alkueriin. Tärkeimmät omista suosikeistani jatkavat välierissä, joten hyvissä mielin eteenpäin. Tiistaina ja keskiviikkona välierät käydään neljässä jaksossa, neljä laulajaa kussakin.

Tiistain ensimmäisen välieräsession vei nimiinsä kirkkaasti Heta Sammalisto. Hänellä on kyky imeä kuuntelija mukaansa musiikkimatkalle. Kun vielä kypsää esiintymistä tukee lisäksi ilmaisuvoimainen ääni, niin session ykköspaikka on ansaittu.

Toinen sessio oli tasaisempi. Päivän ainoa miesedustaja Joonas Vatjus paransi alkueräänsä nähden. Naiskolmikko Stella Tähtinen, Iida Antola ja Iris Candelaria ovat kaikki hyviä laulajia. Iris Candelaria vei kuitenkin session nimiinsä. Erikoisplussa hänelle mainiosta ohjelmiston kokoamisesta.

Huomenna jatketaan.

maanantai 2. tammikuuta 2023

Lappeenrannan laulukilpailut 2. päivä (2023)

Lappeenrannan laulukilpailut, Lappeenranta-sali 2023-01-02

Alkuerät jatkuivat maanantaina kolmella sessiolla. Kaikkiaan mukana on 22 kilpailijaa, joten maanantaina taitojaan esitteli 15 laulajaa.

Päivä on pitkä, mutta kyllä joukosta omat suosikit löytyvät. Pahoittelen että jankutan aina samasta asiasta (aloitin jo eilen), mutta artikulaation puute on edelleen minua eniten häiritsevä piirre laulajien taidoissa. Jos laulun kieli pitää päätellä käsiohjelmasta avulla sen nimestä, niin jotain on pielessä.

Välttämättä suuria suosikkeja ei ole vielä löytynyt, mutta kelpo joukko kuitenkin joita toivon näkeväni myös välierissä. Toivottavasti tuomaristo on samaa mieltä. Eilisten lisäksi mielenkiintoa heräsi muiden muassa seuraaviin laulajiin: Iida Antola, Ruusu-Maria Brousseau, Iris Candelaria, Sonja Herranen, Olivia Kyllönen, Ruut Mattila, Emma Mustaniemi ja Johanna Nylund. Miehistä on hankalampaa löytää suosikkeja; Okko Lakka, Jasper Leppänen, Andreas Nordström ja Veikko Vallinoja jäivät mieleen.

sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Lappeenrannan laulukilpailut 1. päivä (2023)

Lappeenrannan laulukilpailut, Lappeenranta-sali 2023-01-01

Pandemia on vihdoin hellittänyt ja Lappeerannan laulukilpailut pääsivät vauhtiin vuoden myöhässä. Ennakkokilpailu, eli karsinta, käytiin jo toissa vuonna (linkki 1 ja linkki 2) ja niiden kirjahyllystä löytyneestä lähtöluettelosta piti puhaltaa pölyt päältä.

Ensimmäisessä ja illan ainoassa sessiossa lauloi seitsemän laulajaa. Hieman tuntuu, että omatkin korvat ovat elävän musisoinnin pitkästä puutteesta hieman hämillään, mutta eiköhän nyanssien löytäminen pian muutu helpommaksi. Illan tarjonnassa eniten miellyttivät Heta Sammalisto ja Aleksiina Turtiainen. Vertailupohja on vielä suppea, kuunnellaan mitä huominen tuo tullessaan. Ja vanhalla valituskohteellani on edelleen tarvetta, kieleen kannattaa panostaa; ei tekstiä turhan takia ole säveliksi siirretty.