Ooppera: Luonnotar ja Jolanta - Kansallisooppera 2026-5-15
 |
| © 2026 Emma Suominen |
Teoksia yhteen sitovaa tarinaa ei välttämättä teosten teksteistä suoraan löydy. Symboliikan avulla toki yhteys voidaan muodostaa, käsiohjelmassa puhutaan uudesta alusta ja heräämisen teemasta. Miksipä ei... Luonnottaren libreton Sibelius on pohjannut Kalevalaan ja taasen Jolantassa libretosta vastaa Pjotrin veli Modest, tanskalaisen runoilijan Henrik Herzin näytelmän mukaan. Näyttämökuvassa ohjaaja McDonald sitoo teokset yhteen Luonnottaren solistin, Silja Aallon avulla. Illan esitys alkaa metsää esittävän taustagrafiikkakankaan edessä olevien kuuden kivilohkareen keskeltä. Silja Aalto pukeutuneena "Aino Ackté" henkiseen pukuun. Luonnottaren lopuksi yhden kivilohkareen takaa löytyy talon pienoismalli, jonka Aalto vie mukanaan kankaan taakse. Kun kangas kohoaa ja Jolanta alkaa, niin pienoismalli onkin kasvanut täyteen mittaan Jolantan asuintaloksi kuninkaan mailla. Ihan hieno idea teosten sitomiseksi.
Luonnotar on pituudeltaan alle kymmenminuuttinen teos, eli noin normaalin oopperan alkusoiton mittainen, mutta kiperää laulettavaa solistille. Silja Aalto selviytyy haasteesta mainiosti ja Sibeliuksen yllättävänkin moderni sävelkieli soi kiihkeän komeasti myös Kristian Sallisen johtaman orkesterin toimesta.
Jolanta on itselleni jäänyt aikaisemmin varsin etäiseksi teokseksi. Tämän iltainen esitys nosti kyllä Jolantan vahvasti Jevgeni Oneginin rinnalle Tšaikovskin suosikkioopperakseni. Ainoa virhe minkä itse tein, oli käydä esityksen aikana pohtimaan miten syntymästään sokea henkilö ei kyseenalaistaisi omaa käsitystään maailmasta, jos hänelle ei olisi kerrottu, että häneltä puuttuu näköaisti. Unohdin että joskus oopperassa pitää vain hyväksyä tiettyjä omituisia juonen piirteitä.
 |
| © 2026 Emma Suominen |
Jolantan tarina on varsin suoraviivainen, kuninkaan sokea tytär ei tiedä olevansa sokea. Kuningas on kieltänyt kaikkia muita kertomasta Jolantalle tämän sokeudesta. Uljas tenorikreivi päätyy kiellosta tietämättömän paljastamaan Jolantalle totuuden. Onneksi itämaan tietäjä onnistuu parantamaan Jolantan sokeuden ja maailma palautuu paikalleen.
En tiedä olivatko Luonnottaressa sotkan munasta paljastuneet kuu ja tähdet nyt erityisen sopivassa asemissa, mutta Jolanta kolahti kyllä erinomaisten solistien, kuoron ja orkesterin avustuksella minuun täydellä voimalla. Nimiroolissa Nina Bezu oli erinomainen ja kreivi Vaudémontin roolissa liettualainen tenori Edgaras Montvidas aivan mahtava. Kun vielä kuninkaan roolin lauloi Mika Kares, niin keskeiset roolit olivat hunajaa korville. Muu solistikaarti oli kyllä samalla tasolla. Kuorokin kuulosti ensi-illassa erityisen hyvältä ja orkesteri jatkoi Luonnottaresta alkanut komeaa menoa.
 |
| © 2026 Emma Suominen |
Kun nyt katselee kansallisoopperan kevätkautta, niin omalta kohdalta kokemukset ovat kyllä olleet erinomaisia. Fagerlundin Aamutähti, Turnagen Festen ja nyt Luonnotar-Jolanta kaksikko ovat olleet kaikki hienoja kokemuksia. Ehkäpä ooppera ja baletti eivät enää kiinnosta ketään, mutta paljon pohdittavaa ja upeita kokemuksia niistä kyllä edelleen saa.
