Hyvää oloa Konserttihovista

Konsertti: Syysillan hämärtyessä - Konserttihovi 2016-10-23

Tämän vuotisten Lappeenrannan laulukilpailujen kärkinimiä vieraili tänään Konserttihovissa. Mezzo Erica Backin ja baritoni Kristian Lindroosin kanssa vokaalimusiikin riemua jakoi pianisti Kristian Attila.

Kyllä oli mukava kuulla molempia laulajia kilpailutilanteen ulkopuolella. Back keskittyi ranskalaiseen musiikkiin (Poulenc, Debussy, Hahn, Duparc) ja Lindroos taas suosi kotimaista ja italialaista sävelistöä (Sibelius, Tosti). Lopuksi nautittiin vielä duetto Mozartin Don Giovannista.

Molemmat solistit ovat erinomaisia tulkitsijoita ja vievät äänellään kuulijan tarinan syövereihin. Lopun Don Giovanni duetto oli huikean hienoa kuultavaa. Toivottavasti näihin nuoriin sankareihin törmää usein tulevina vuosina.

Mårtensonin nuottikirjasta

Konsertti: Notkungens ballad - Konserttihovi 2016-10-09

Konserttihovi tarjosi mukavan iltapäivän musiikkiannoksen Lasse Mårtensonin sävelmien parissa. Kitaristi Pentti Hildénillä oli seuranaan Eerik Siikasaari ja Mikko Helenius. Siikasaari tarjoili matalat äänet kontrabassollaan ja Heleniuksen instrumentteinä olivat bandoneon, harmonikka ja piano.

Mårtensonin musiikki on viehättänyt minua jo nuoresta asti. Hänen omaperäiseen lauluääneensä tottuminen kesti jonkun aikaa, mutta itse sävelmät jäivät korviin jo aikaisemmin. Mårtensonilla on oma sävelmurteensa jonka tunnistaa mukavasti. Meren soinnit piirtyvät monasti kolmijakoisina tahtilajeina.

Illan trio tarjoili viihdyttävän läpileikkauksen Mårtensonin musiikkia. Hildénin välillä hieman kulmikas fraseeraus hämmensi kuulijaa, mutta kokonaisuutena konsertti oli mukavaa kuultavaa. Mårtensonin jazz-sävytkin löytyivät hienosti kolmikon toimesta.

Liisan kanssa Ihmemaassa

Baletti: Liisa Ihmemaassa - Kansallisooppera 2016-10-08

© 2016 Suomen Kansallisooppera / Mirka Kleemola

Koreografi Jorma Elo on tarttunut tällä kertaa Lewis Carrollin klassikkoteokseen Liisa Ihmemaassa ja siirtänyt seikkailut baletin muotoon. Omasta edellisestä lukukerrasta on liian kauan aikaa, mutta muistikuvissa korostuivat erikoisten hahmojen lisäksi ennen kaikkea kielileikittelyt. Tämä on tietysti hieman huolestuttava lähtökohta: kuinka kieli kääntyy tahi muuttuu liikkeeseen? Toisaalta Elon edellinen baletti Kesäyön unelma on edelleenkin mielessä mahtavana kokemuksena.

Liisan seikkailujen suhteen lopputulos on hieman yllättävä. Pidin kaikista tuotannon osa-alueista, mutta jotenkin kokonaisuus ei ollut aivan tekijöidensä summa. Tarinan suhteen Elo pohjustaa taustan hämmästyttävän perusteellisesti. Alussa Liisan isän kuoleman ohella esitellään Ihmemaan hahmojen taustoja ja alkusiemeniä. Kihlajaiskohtauksen alussa on pitkä pätkä hiljaista tanssitonta teatteria, jossa ei ole pelkoa että katsoja ihmettelisi mitä tapahtuu. Mielestäni varsin rohkea valinta jättää musiikki pois ja esittää pitkä pätkä tarinaa myös ilman tanssia.

Ohjauksessa myös korostuvat useat kohtaukset omina kokonaisuuksinaan, pitkä kaari on toki olemassa, mutta jaksot leikkautuvat erillisiksi. Mikä kyllä toisaalta taas sopii Ihmemaan luonteeseenkin. Robert Perdziolan lavastus ja puvut ovat mainioita. Mikki Kuntun valaistuksen ja projisointien kera se herää monasti eloon tarinaa mainiosti tukien.

Tanssin kieli taipuilee Ihmemaan eri hahmojen mukaan. Klassinen kieli saa mukavia murteita esimerkiksi Tittelitomin ja Tittelityyn geometrisen liikkeen avulla. Salla Eerolan tulkitsema Liisa on komea, pitkä iltapuhde. Hän on lavalla melkein koko esityksen ajan. Muita suosikkejani illan tanssiannista olivat Samuli Poutasen Hatuntekijä, Frans Valkaman Liisan veli ja erityisesti toisen näytöksen kukkaryhmä.

Musiikin Elo oli poiminut Bachin, Beethovenin, Händelin, Griegin, Mendelssohnin, Haydnin, von Weberin ja Berliozin teoksista. Vaikka suurin osa pätkistä tutuilta korviin kuulostivatkin, olisi käsiohjelma listata kyllä kaikki teoksetkin. Kapellimestari Philippe Béranin johdolla Kansallisoopperan orkesteri kuulosti taas kerran mainiolta.

En oikein osaa selittää miksi kokonaisuus ei kuitenkaan hehkuta samalla tavalla kuin raaka-aineet. Tanssivia kukkia ja ankkoja on muuallakin. Vesipiippu ja psykosienet(?) lavastuksessa tuovat mukaan ripauksen psykedeliaa, joka on myös tärkeä osa Liisan ympärillä poikinutta kulttuurihistoriaa. Mutta onko lisätty taustatarina (isän kuolema, teinikihlaus ja kasvutarina) tarpeen? Jossain mielessä se vesittää sitä raikasta surrealismia minkä olen Liisan seikkailuihin yhdistänyt.