Konsertti: Lappeenranta-sali 2012-09-20

Lappeenrannan ja Mikkelin kaupunginorkesterit yhdistivät taas hetkeksi voimansa Saimaa Sinfoniettana. Liittoa juhlistettiin kaksoiskonsertolla Mikkelissä ja Lappeenrannassa. Kapellimestarina oli Tibor Bogányi ja sellosolistina Arto Noras. Konsertit juhlistivat Arto Noraksen 70-vuotis juhlavuotta ja säveltäjä Harri Vuoren uuden orkesteriteoksen "Aamusta - Tuulesta" kantaesitystä.

Konsertti aloitettiin Aulis Sallisen "Don Juanquixoten yölliset tanssit" -teoksella. Kokoonpanona on sello ja jousisto. Tätä Sallisen kappaletta olen ihastellut jo aikaisemminkin. Siinä tanssilliset rytmit ja eteerisempi äänimaisema vuorottelevat viehättävästi. Ehkäpä aloitusnumeron kankeus hieman jäykisti Saimaa Sinfoniettaa, mutta Arto Noras oli iskussa heti alusta lähtien. Tämän kappaleen muutamat tanssiteemat ovat aikamoisia korvamatoja.

Seuraavana oli vuorossa Frank Martinin Konsertto 7 puhaltajalle, lyömäsoittimille ja jousille. Martin käyttää tässä konsertossa ja eritoten sen hitaassa osassa jousistoa mielenkiintoisesti. Jouset soittavat rytmisesti identtisiä säveliä ja tuovat mieleeni blokkisointukoneen, joka muodostuu jousista. Pahoittelen outoja kieli- ja mielikuvia... Martinin konserton aikana Saimaa Sinfonietan alkukankeus oli jo häipynyt täysin ja mielessäni ihastelin kuinka hyvältä orkesteri kuulostikaan.

Väliajan jälkeen saimme nauttia Harri Vuoren uutukaisesta sävellyksestä. Vuosi sitten saimme Lappeenrannassa kuulla Vuoren 2. sinfonia ja tämän iltainen kappale lisäsi ainakin minun mielenkiintoani Vuoren musiikkia kohtaan. Vuori itse kuvailee viimeisintä tyyliään avantgardeksi ja jos nyt välttämättä haluaa tätä musiikkia jotenkin lokeroida, niin tuokin termi kelpaa. Minua kiehtoi Aamun ja Tuulen soinnillinen yllätyksellisyys, mutta samalla kokonaisuuden etenevä mieli- ja tunnematka. Ymmärrän että joillekin Vuoren musiikkia on vaikea lähestyä, mutta kun sille antaa mahdollisuuden, niin minut se ainakin imee mukaansa.

Konsertin loppu olikin sitten täydellinen kruunu illalle. Arto Noras palasi lavalle soittamaan Haydnin C-duuri sellokonserton. Voin vilpittömästi sanoa että tämän iltainen konsertto oli yksi parhaista konsertoista mitä olen katsomossa kokenut. Noraksen soitto oli sietämättömän hienoa. Kokemuksen ja tyylitajun suodattama fraseeraus kiillotti musiikin kaaret täyteen loistoon ja lämpöön. Bogányi ja Saimaa Sinfonietta olivat uljaassa iskussa. Solistin ja orkesterin yhteistyö oli saumatonta.

Kylläpä oli komea konsertti!

Konsertti: Lappeenranta-sali 2011-09-22

Minun pitäisi varmaan yrittää päästä johonkin "huonoon" konserttiin. Mielestäni kaikki musiikkitapahtumat, joissa olen viime aikoina käynyt, ovat olleet korkeatasoisia ja jättäneet positiivisen jälkimaun. Olisi varmaan tarpeellista saada välillä hieman kontrastia. Mutta toisaalta kyllä elämä näinkin etenee mukavasti... :)

Eli sitten kehumaan tämän iltaista namupalaa. Saimaa sinfonietta oli tänään suuremmassa kokoonpanossaan. Jousistoa oli peräti yhdistelmä 8-6-4-4-3, joka alkaa jo kuulostamaan varsin mukavalta. Illan ensimmäinen teosvalinta on varmaankin tämän syksyn kulttuurimaineteko Etelä-Karjalassa. Maestro Bogányi ohjasi orkesterin Harri Vuoren 2. sinfonian pariin. Onneksi sain hankittua sinfonian levytyksen hyvissä ajoin ja pääsin tutustumaan teokseen etukäteen. Vuoren sinfonia asettaa kuuntelijan kovan paikan eteen; musiikin täytyy antaa viedä mukanaan uusiin mielen maisemiin. Taustamusiikiksi sinfonia ei taivu millään ilveellä, se kaappaa huomion ja pakottaa kuuntelemaan avoimin korvin. Mutta palkintona tästä se palkitsee kuuntelijan, jollei nyt aivan valaistumisella, niin ainakin säkenöivällä matkalla äänen mahdollisuuksiin. Juuri tällaista "taidemusiikki" ja yleisö tarvitsee välttääkseen museoitumisen riskit. Toivotaan että Lappeenrannan kaupunginorkesteri jatkaa rohkeita ja avoimia teosvalintoja klassikkojen ohella.

Sen verran ehdin Vuoren sinfonian levytystä kuuntelemaan, että voisin vertailla illan konserttia levytykseen, mutta se ei tekisi kummallekkaan oikeutta. Jos vain on mahdollisuus kuulla sinfonia elävänä, niin ehdottomasti se kannattaa kokea. Tämän iltainen esitys jää mieleen pitkäksi aikaa. Bravo Saimaa Sinfonietta!

Illan konsertissa oli viulusolistina Petteri Iivonen, joka soitti Saint-Saënsin Johdannon ja capriccioson, Chaussonin Poemin, sekä Sarasateen Mustalaislaulut. Iivonen ilahdutti jo viime vuonna Sibelius-viulukilpailua sähköisistä medioista seuratessa ja nyt elävänä konsertissa kuultuna jysähdys oli melkoinen. Iivonen on aikamoinen tekninen velho, mutta mikä tärkeämpää, osaa loihtia viulustaan tunteiden täyden kirjon. Chaussonin Poemissa sooloviulun tullessa yksinään sisään yksinkertaisen melankolisen teeman kanssa on Iivosen luoma ilmapiiri lumoava. Konsertin päättäneiden Mustalaislaulujen jälkeen Iivonen soitti vielä encorena Bachin d-molli partitan ensimmäisen Allemande osan ja seisautti veret silläkin. Loistava pelimanni!

Ettei nyt aivan kaikki menisi kehuskeluksi, niin Ravelin Le tombeau de Couperin olisi mielestäni kaivannut hieman keveämpää ja herkempää sointia. Ravel on orkesterin sointivärien käytössä mestari ja nyt olisin kaivannut lähinnä jousistoon välillä keveämpää otetta. Voi olla että Lappeenranta-salin akustiikallakin on kyllä osuutta asiaan.