Konsertteja: Kuhmon kamarimusiikki 2014-07-14
Oma annokseni maanantain musiikkitarjonnasta Kuhmossa koostui neljästä konsertista. Tämän päivän teemana oli tanssi. Täytyy taasen ihmetellä taiteellisen johtajan Vladimir Mendelssohnin työtaakkaa ohjelmiston ja kokoonpanojen suunnittelussa. Jos on aiheeseen kiinnostusta, suosittelen lämpimästi festivaalien perustajan Seppo Kimasen kirjaa "Kimasen lento".
Muutamia päivän kohokohtia: Chopinin Rondo à la Krakowiak, jonka orkesteriosuus oli muunnettu jousikvartetille. Uusi pianistituttavuus Miro Kari soitti mainiosti. Debussyn Danse sacrée et Danse profane oli aivan huikea kokemus. Harpun ja jousikvintetin yhdistelmä soi hienosti ja israelilainen harpisti Sivan Magen on ehdottomasti bongaamisen arvoinen pelimanni. Viitoskonsertin väliajan jälkeinen ohjelmistokin kolisi minuun komeasti. Hieman modernimmat säveltäjänimet (Suk, Lutoslawski, Riley, Ligeti ja Zorn) sopivat yhteen hienosti.
Päivän yllättävin kokemus tuli sitten viimeisestä konsertista, teemalla flamenco. Musiikki ei suoraan flamencoon viitannut Boccherinin kitarakvintetillä tai de Fallan seitsemällä espanjalaisella kansanlaululla. Mutta näihin yhdisti tanssija Bettina Castaño hienot koreografiat. Suurimmat kiksit aiheutti kuitenkin soolotanssiteos Zapateadoa (vai liekö tuo tanssityyli?) jonka Castaño tanssi ilman musiikkia. Mutta musiikin ja rytmin hän loi itse sorminapsauksin, taputuksin, koputuksin,... Ihan mahtava kokemus.
Huomenna jatketaan teemalla New York.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ligeti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ligeti. Näytä kaikki tekstit
maanantai 14. heinäkuuta 2014
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Konsertti: Musiikkitalo 2012-11-17
Edellisestä Berliinin filharmonikkojen Suomen vierailusta on neljä ja puoli vuotta. Silloin muistan hurmaantuneeni Brahmsin Traagisesta alkusoitosta ja eritoten Beethovenin 7. sinfonian finaalista, jossa olin kuulevinani kaikenlaista ennen kuulematonta. Berliinin filharmonikot on eräs klassisen musiikin superorkestereista myös nykyisen kapellimestarinsa, Sir Simon Rattlen, aikakaudella. Niinpä odotukset myös tämän iltaista konserttia kohden olivat korkealla.
Minulla on tapana tehdä ennen konsertteja niiden ohjelmistoista soittolistoja, joita sitten pyrin kuuntelemaan stereoista tai kannettavasta soittimesta etukäteen. Tämän iltaisen konsertin soittolistaa kuunnellessani innostuin kun huomasin kuinka mahtavasti Wagnerin Lohengin-alkusoitto sopi György Ligetin Atmosphèresin jälkeen. Ligetin eteeristen ääniblokkien häipymisen jälkeen alkusoiton A-duuri jousimatto on siihen luonteva jatke. Ja kuinka ollakaan, tänään saimme kuulla nuo teokset putkeen, ilman väliaplodeja. Joten alku oli mieleni mukainen.
Illan ohjelmisto oli muutenkin mielestäni orkesterin sointia korostava. Ligeti-Wagner parivaljakon jälkeen oli sijoitettu kahden ranskalaisen orkesterointimestarin balettimusiikkia: Debussyn Jeux ja Ravelin Daphnis et Chloé sarja 2. Lopuksi paluu saksalaiseen klassikkoon, Schumannin 3. sinfoniaan.
Ligetin Atmosphèreä en ole aikaisemmin elävänä konsertissa kuullut. Levyltä olen sitä toki kuunnellut. Ligeti kirjoitti 50 vuotta sitten Atmosphèren avulla itsensä musiikin historiaan. Melodia, harmonia ja pulssi ovat sivuosassa kun äänikentät ja sointiväri täyttävät tilan. Berliinin filharmonikkojen sointi oli elävä ja rikas, Ligetin laittaa kiirettä korvien väliin.
Wagneriaanilta vaaditaan hieman mielenlujuutta kun joudutaan tyytymään pelkkään oopperan alkusoittoon. Alkusoitto kun Wagnerin tapauksessa tarkoittaa alkua useamman tunnin matkalle mestarillisen musiikin ja myyttien maailmaan. Vaikea Berliinin filharmonikkojen Lohengrin-alkusoitostakaan on mitään huonoa löytää, onhan heidän Tristan ja Parsifal levytyksensä, Barenboimin johtaessa, suosikkilevytyksiäni.
Debussy ja Ravel olivatkin sitten hieman hankalampia tapauksia. Ei orkesterissa tai Sir Simon Rattlessa mitään vikaa ollut, mutta omiin korviini nuo ranskalaiset impressionistit olisivat kenties kaivanneet vielä hieman enemmän läpikuultavuutta ja herkkyyttä sointiin. Makuasioita...
Konsertin päättänyt Schumannin 3. sinfonia olikin sitten todellinen herkkupala. Suosikkejani ovat eritoten 1. osa rytmipyörittelyineen ja 4. osa ihmeellisenä kombinaationa fuugahenkeä, surumarssia ja ylinousevaa eetteritunnelmaa. Uljas sävellys jossa Sir Simon Rattle ja Berliinin filharmonikot olivat parhaimmillaan.
Kyllähän kokonaisuutena konsertti oli todella hyvä. Sen luokan orkesteri on kyseessä, että ei tarvitse kauheasti ongelmia voivotella. Lippujen hinnat eivät tietenkään ole missään järkevässä suhteessa verrattuna vaikkapa Musiikkitalon kotiorkestereihin, RSO:hon ja HKO:hon. Halvoilla lentolipuille ei ole paljon kalliimpaa käydä kuuntelemassa Berliinin filharmoonikkoja kotisalissaan. Mutta kyllä tuon lipun hinnan pystyy sulattamaan kun konserttien välillä on neljä vuotta.
Minulla on tapana tehdä ennen konsertteja niiden ohjelmistoista soittolistoja, joita sitten pyrin kuuntelemaan stereoista tai kannettavasta soittimesta etukäteen. Tämän iltaisen konsertin soittolistaa kuunnellessani innostuin kun huomasin kuinka mahtavasti Wagnerin Lohengin-alkusoitto sopi György Ligetin Atmosphèresin jälkeen. Ligetin eteeristen ääniblokkien häipymisen jälkeen alkusoiton A-duuri jousimatto on siihen luonteva jatke. Ja kuinka ollakaan, tänään saimme kuulla nuo teokset putkeen, ilman väliaplodeja. Joten alku oli mieleni mukainen.
Illan ohjelmisto oli muutenkin mielestäni orkesterin sointia korostava. Ligeti-Wagner parivaljakon jälkeen oli sijoitettu kahden ranskalaisen orkesterointimestarin balettimusiikkia: Debussyn Jeux ja Ravelin Daphnis et Chloé sarja 2. Lopuksi paluu saksalaiseen klassikkoon, Schumannin 3. sinfoniaan.
Ligetin Atmosphèreä en ole aikaisemmin elävänä konsertissa kuullut. Levyltä olen sitä toki kuunnellut. Ligeti kirjoitti 50 vuotta sitten Atmosphèren avulla itsensä musiikin historiaan. Melodia, harmonia ja pulssi ovat sivuosassa kun äänikentät ja sointiväri täyttävät tilan. Berliinin filharmonikkojen sointi oli elävä ja rikas, Ligetin laittaa kiirettä korvien väliin.
Wagneriaanilta vaaditaan hieman mielenlujuutta kun joudutaan tyytymään pelkkään oopperan alkusoittoon. Alkusoitto kun Wagnerin tapauksessa tarkoittaa alkua useamman tunnin matkalle mestarillisen musiikin ja myyttien maailmaan. Vaikea Berliinin filharmonikkojen Lohengrin-alkusoitostakaan on mitään huonoa löytää, onhan heidän Tristan ja Parsifal levytyksensä, Barenboimin johtaessa, suosikkilevytyksiäni.
Debussy ja Ravel olivatkin sitten hieman hankalampia tapauksia. Ei orkesterissa tai Sir Simon Rattlessa mitään vikaa ollut, mutta omiin korviini nuo ranskalaiset impressionistit olisivat kenties kaivanneet vielä hieman enemmän läpikuultavuutta ja herkkyyttä sointiin. Makuasioita...
Konsertin päättänyt Schumannin 3. sinfonia olikin sitten todellinen herkkupala. Suosikkejani ovat eritoten 1. osa rytmipyörittelyineen ja 4. osa ihmeellisenä kombinaationa fuugahenkeä, surumarssia ja ylinousevaa eetteritunnelmaa. Uljas sävellys jossa Sir Simon Rattle ja Berliinin filharmonikot olivat parhaimmillaan.
Kyllähän kokonaisuutena konsertti oli todella hyvä. Sen luokan orkesteri on kyseessä, että ei tarvitse kauheasti ongelmia voivotella. Lippujen hinnat eivät tietenkään ole missään järkevässä suhteessa verrattuna vaikkapa Musiikkitalon kotiorkestereihin, RSO:hon ja HKO:hon. Halvoilla lentolipuille ei ole paljon kalliimpaa käydä kuuntelemassa Berliinin filharmoonikkoja kotisalissaan. Mutta kyllä tuon lipun hinnan pystyy sulattamaan kun konserttien välillä on neljä vuotta.
perjantai 18. marraskuuta 2011
Konsertti: Kulttuuritalo Virta 2011-11-18
Imatran taideviikon markkinointi on onnetonta. Miksi ihmeessä paikallislehdessä ei ole enemmän juttuja ja vinkkejä tulevista tapahtumista? Myönnetään että perjantai-ilta ei ole varmaankaan paras konserttipäivä, mutta alle 20 kuulijaa Anne Kaupin konsertissa on kuitenkin noloa. Ovatko musiikkiopiston opettajat puhuneet tapahtumasta? Outoa...
Edellisen kerran Anne Kauppi taisi käydä Imatralla pari vuotta sitten. Silloin ohjelmassa oli pelkkää Chopinia, tällä kertaa mukana oli J.S. Bachia ja Ligetiä. Chopinin Etydeistä kuultiin varhaisempi sarja opus 10. Bachilta Englantilainen sarja No 3 g-molli BWV 808 ja Ligetiltä Musica Ricercata VII ja kolme etydiä 2, 4 ja 5.
Anne Kauppilla on persoonallinen lähestymistapa musiikkiin ja myös konserttitilanteeseen. Hän soittaa konsertin läpi ilman väliaplodeja ja usein teosten osat lomittuvat toisiinsa, uuden alkaessa vielä edellisen loppusävelten soidessa. Kommunikointi yleisön kanssa on vilpitöntä, mutta vähän turhankin vaatimatonta.
Konsertti alkoi Bachin Englantilaisella sarjalla. Kokonaisuus oli hieman utuinen, mutta hitaampi Sarabande osa oli tosi hieno. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kuulin Kaupin soittavan Bachia, en ole vielä varma onko hän paras säveltäjä Kaupin tyylille. Odotan silti mielenkiinnolla tulevaa. Seuraavaksi oli vuorossa osa Ligetin Musica Ricercatasta ja kolme etydiä. Ligetin pianomusiikki ei ole vielä kauhean tuttua minulle, mutta kiinnostus heräsi nyt vahvasti. Kaupin käsiin Ligeti sopi hienosti.
Konsertin päätti tusina Chopinin Etydejä. Chopinin musiikki on Kaupin kivijalka. Hänellä on ihanan persoonallinen ote Chopinin musiikkiin. En ole kaikista hänen valinnoistaan samaa mieltä, mutta arvostan paljon sitä asennetta millä hän Chopinin musiikkia lähestyy. Aivan varmasti maailmassa on teknisesti parempia soittajia, mutta sille suhteelle mikä Kaupilla ja Chopinillä on, nostan hattua.
Jos Annen konsertti sattuu lähimaille, kannattaa mennä. Nähdään siellä!
Edellisen kerran Anne Kauppi taisi käydä Imatralla pari vuotta sitten. Silloin ohjelmassa oli pelkkää Chopinia, tällä kertaa mukana oli J.S. Bachia ja Ligetiä. Chopinin Etydeistä kuultiin varhaisempi sarja opus 10. Bachilta Englantilainen sarja No 3 g-molli BWV 808 ja Ligetiltä Musica Ricercata VII ja kolme etydiä 2, 4 ja 5.
Anne Kauppilla on persoonallinen lähestymistapa musiikkiin ja myös konserttitilanteeseen. Hän soittaa konsertin läpi ilman väliaplodeja ja usein teosten osat lomittuvat toisiinsa, uuden alkaessa vielä edellisen loppusävelten soidessa. Kommunikointi yleisön kanssa on vilpitöntä, mutta vähän turhankin vaatimatonta.
Konsertti alkoi Bachin Englantilaisella sarjalla. Kokonaisuus oli hieman utuinen, mutta hitaampi Sarabande osa oli tosi hieno. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kuulin Kaupin soittavan Bachia, en ole vielä varma onko hän paras säveltäjä Kaupin tyylille. Odotan silti mielenkiinnolla tulevaa. Seuraavaksi oli vuorossa osa Ligetin Musica Ricercatasta ja kolme etydiä. Ligetin pianomusiikki ei ole vielä kauhean tuttua minulle, mutta kiinnostus heräsi nyt vahvasti. Kaupin käsiin Ligeti sopi hienosti.
Konsertin päätti tusina Chopinin Etydejä. Chopinin musiikki on Kaupin kivijalka. Hänellä on ihanan persoonallinen ote Chopinin musiikkiin. En ole kaikista hänen valinnoistaan samaa mieltä, mutta arvostan paljon sitä asennetta millä hän Chopinin musiikkia lähestyy. Aivan varmasti maailmassa on teknisesti parempia soittajia, mutta sille suhteelle mikä Kaupilla ja Chopinillä on, nostan hattua.
Jos Annen konsertti sattuu lähimaille, kannattaa mennä. Nähdään siellä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)