Tarkkaamo: 202302

lauantai 25. helmikuuta 2023

Raymonda löytää oman polkunsa

Baletti: Raymonda - Kansallisooppera 2023-02-24

Varsin paljon oli ajankohtaisia konnotaatioita ladattu Kansallisbaletin uuteen Raymonda tuotantoon. Ranskalaisen linnan sijaan espanjalainen ohjaaja Tamara Rojo on siirtänyt tarinan Krimin sotaan 1800-luvun puoliväliin. Kun vielä tuon sodan yhden osapuolen, Osmanien valtakunnan, lippu on myös nykyisen Turkin lippu, ja baletissa tanssitaan unkarilaisia tansseja, niin nykyisen maailmanpoliittisen tilanteen symboleja on tarpeeksi masentamaan tanssitaiteen ystävää.

Raymonda on minulle balettiin myöhään kypsyneenä aikaisemmin tuntematon klassikko. Alexandr Glazunovin musiikkiin alun perin Marius Petipan tekemän koreografian pohjalta on Rojo muokannut uuden versionsa. Krimin sodan puolelta hän mallintanut mukaan Florence Nightingale sairaanhoitajalegendaa ja vapauttaa lopulta Raymondan kahden miehen loukusta modernin itsenäisen naisen malliksi. Hyvä päivitys.

Raymondan ensi kertaa kokevalle päällimmäinen tunne baletista on sen venytetty pituus. Kahden väliajan kanssa (25+20min) kokonaiskesto on noin 170 minuuttia. Sinänsä aika ei ole pitkä Wagnerin näyttämötaiteen ystävälle, mutta marginaalisen tarinan sisältämät toistot alkavat tuntua hieman puuduttavilta näyttävyydestään huolimatta. Tämä ei ole Rojon, tuotantotiimin tai tanssijoiden vika. Otan ongelman omille harteilleni. Itse leikkaisin balettia hieman...

Raymonda sisältää monia hienoja kohtauksia. Ensimmäisen näytöksen unikohtaus Nightingale-lyhtyineen on komea. Oma ehdoton suosikkini oli Raymondan roolin upeasti tanssineen Rebeccan Kingin soolo kolmannessa näytöksessä cimbalomin säestämänä. En muuten ollut aikaisemmin edes tiennyt moisen instrumentin olemassaolosta ja ihastuin siihen kertaheitolla.

Rojo oli hienosti mallintanut Sisar Clemencen vartalonkieltä kuvaamaan tämän luonnetta. Claire Teisseyre tulkitsi tätä hoiturihengetärtä kauniisti. Raymondan rakkaudesta kilvoittelivat Michal Krčmář ja Johan Pakkanen. Virkistävää ettei kilvoittelu tapahtunut perinteisesti miesten kesken, vaan kilvoittelu oli Raymonda sisäistä puuhaa.

Paljon oli Raymondassa hyvää, tuo kesto ja toisteisuus oli omaan makuuni pahimmat puutteet. Ehkäpä seuraavalla kerralla näen jotain enemmän.

Ai niin, kolmannen näytöksen kansantanssijoiden asut olivat upeat, lavastuksesta ja puvuista vastasi Anthony McDonald.

perjantai 10. helmikuuta 2023

Lentävä hollantilainen seilaa Tampereelle

Ooppera: Lentävä hollantilainen - Tampereen Ooppera 2023-02-10

Lentävän hollantilaisen mystinen laiva saapui pari vuotta myöhässä Tampere-taloon. Pandemia muutti aikataulut, mutta onneksi tuotanto saatiin toteutettua. En muista ketä alunperin piti laulaa, mutta ensemble on kyllä varmasti muuttunut.

Tuotanto on Tampereen oma ja ohjaajana on Marika Vapaavuori. Heti aluksi terhakkaat kehut käsiohjelmasta. Jouni Kaipaisen teosesittely neljännesvuosisadan takaa on ansiokas ja Marika Vapaavuoren ajatuksia on kiinnostava lukea.

Ohjaus ei kumartele moderneja tulkintoja päin, vaan nojaa vahvasti esitystraditioihin. Mikä on sinänsä aivan ok. Marjatta Kuivaston lavastus ja Jussi Kamusen valaistus tarjoavat näyttävän ympäristön, joka toimii näyttämökuvien osalta hienosti viitteellisesti. Mikä hollantilaisen kanssa on käytännössä pakko, ellei olla Aurajoen rannalla.

Perinteisiin nojaavat ohjaukset ovat sen suhteen hankalia kommentoida, että yleensä jos sanottavaa löytyy, niin se on negatiivista. Onneksi Tampereen osalta huonoja asioita ei paljon ole. Ainoa suuri ongelma on mielestäni Sentan ja Hollantilaisen toisen näytöksen dueton taustalle tuleva tanssipari. He mallintavat Sentaa ja Hollantilaista, enkä ainakaan ensi katsomalla keksinyt mitä lisää he tuovat kohtaukseen. He ainoastaan hajottavat huomiota pois itse laulajista. Ei se duetto olisi ollut liian staattista laulajien osalta ilman tanssijoitakaan. Tanssijat toimivat kyllä aikaisemmin pariin otteeseen kun he lavalla olivat.

Toinen ongelma on väliaika. Hollantilaiseen ei kuulu väliaikaa, vaikka se tuntuu käytäntö nykyään valitettavasti olevankin. Jotenkin katkaisu toisen näytöksen ensimmäisen kohtauksen jälkeen jättää yleisönkin hämmennyksen valtaan. Ei Hollantilainen olisi yhtenä vetona paljon Mestarilaulajien kolmatta tai Jumalten tuhon ensimmäistä näytöstä pidempi.

Kolmas arveluksen kohde koskee loppukuvaa. Katosta laskeutuu "hopealangasta" muotoiltu purjelaiva, mikä hienosti valaistuna on sinänsä näyttävä. Mutta itselleni tuli mieleen varsin koominen kohtaus Spinal Tap elokuvasta. Elokuvan nähneet tietävät kyllä mistä on kyse, en spoilaa kumpaakaan tässä.

Korvat saivatkin nauttia Tampereella oikein kunnolla. Olin pitkästä aikaa eturivissä ja Tampere Filharmonian sointi Anja Bihlmaierin johdolla oli ihanaa kuultavaa laaaajana stereona. Bihlmaier johti hienosti, hyvältä kuulosti.

Ja niin kuulostivat laulajatkin. Tommi Hakala oli kerrassaan mainio hollantilaisena, hänen äänensä sopi rooliin todella hyvin. Sentaan, Johanni van Oostrumiin törmäsin pari vuotta sitten Münchenin Lohengrinin Elsana, todella komea ääninen sopraano. Timo Riihosta onneksi kuulee taas kotimaassakin, päivän synttärisankari oli upea Daland. Jussi Myllys Erikin roolissa, Joel Annmo perämiehenä ja Tiina Penttinen Maryna täydensivät kelpo solistit.

Lentävässä hollantilaisessa on upeita kuorokohtauksia. Tampereen Oopperan kuoro lauloi komeasti, ainoa kauneuspilkku oli hollantilaisen miehistön laulun tuleminen sähköisen äänentoiston läpi; siltä se ainakin kuulosti.

Erittäin onnistunut oopperamatka Tampereelle. Wagnerin musiikki elävänä on kovaa kamaa, nyt tuli hirveä himo nähdä Parsifal (taas).