Ilona Jokinen ja Kristian Attila Konserttihovissa

Konsertti: Konserttihovi 2014-10-23

Kylmää syysiltaa lämmittivät Konserttihovin lavalla tällä kertaa sopraano Ilona Jokinen ja pianisti Kristian Attila. Ohjelmisto sisälsi pienen Ranska-Suomi maaottelun. Ensimmäinen puolisko vietettiin Debussyn ja Faurén sävelten seurassa ja väliajan jälkeen vuoroon tulivat Aarre Merikanto, Melartin ja Kuula.

Kaivelin konserttiarkistojani ja huomasin että olen kuullut Ilona Jokista aikaisemmin Savonlinnassa Oopperajuhlilla ja Kansallisoopperassa. Tänään kohtasimme ensimmäistä kertaa liedin parissa. Jokisen sopraanossa riittää voimaa, mutta konsertin aloittaneeseen Debussyn Ariettes Oubliées laulusarjaan kaipailin ääneen hieman enemmän herkkyyttä ja fraasien pehmeyttä. Debussyn musiikin mystinen vorteksi ei aivan päässyt imemään minua mukaansa.

Debussyn jälkeen kolme Gabriel Faurén laulua paljastivat mielenkiintoisen kontrastin Debussyn lauluhin verrattuna. Faurén laulut kuullostivat selkeästi lauluilta, kun Debussylla musiikkikin tuntui taipuvan kuin runoiksi tai akvarelleiksi.

Tällä kertaa Jokinen/Attila pari valloitti minut paremmin kotimaisen musiikin kanssa. Erityisesti Merikannon Kesäyö oli hienoa kuultavaa ja Attilan pianovälikkeen pidätykset upposivat syvälle. Hauskasti encorena saimme kuulla saman Hellaakosken Kesäyö runon Heikki Sarmannon sävellyksenä. Oikein mukava konsertti.

Sarmanto soittaa Sarmantoa

Konsertti: Konserttihovi 2013-03-05

Suomalainen jazz on minun kartallani paria majakkaa lukuun ottamatta harmaata aluetta jota koristaa merihirviöiden kuvat. Kansallisuusrajat rikkoenkin kokemuspiirini on jazzin alueella varsin suppea, vaikka muutamiin legendoihin kohdistuva fanitus onkin sitten sitäkin kovempi.

Heikki Sarmanto on ollut nimenä tuttu ja olen todennäköisesti kuullut joitain hänen sävellyksiään aikaisemmin, mutta varsinaista kohtauspintaa häntä kohden minulla ei ollut ennen tätä iltaa. Odotin innolla hänen konserttiaan. Sarmanto soitti omien sävellyksiensä soolopianosovituksia. Suurin osa sävellyksistä on alun perin lauluja, joista Sarmanto on nyt sovittanut retrospektiivimäisesti improvisointihenkisiä pianoversioita.

Valitettavasti suurempaa kolahdusta ei tapahtunut. Sarmanto tuntuu välipuheidensa perusteella erittäin mukavalta mieheltä, mutta ainakaan tänään hänen pianonsoittonsa ei sytyttänyt minua. Dynamiikka pysyi koko ajan mezzoforten ja forten tienoilla, enkä oikein päässyt jyvälle fraseerauksesta. Kyse oli lauluista ja fraasit eivät minun korvaani hengittäneet. Olisi mielenkiintoista kuulla samoja sävellyksiä laulun kanssa toisenlaisina sovituksina. Uskon että Sarmannolla voisi olla minulle enemmänkin annettavaa.