Sylvia hurmasi

Baletti: Sylvia - Kansallisooppera 2019-3-1

© 2019 Suomen kansallisbaletti / Mirka Kleemola

Kansallisbaletin kevään uutukaistuotantona on John Neumeierin koreografia Léo Delibesin musiikkiin Sylvia. Baletin kantaesitys oli vuonna 1876 ja Neumeierin versio näki näyttämövalaistuksen vuonna 1997.

Baletin alkuperäinen tarina pohjautuu Torquato Tasson näytelmään 1500-luvun loppupuolelta. Balettitulkinta kolmisensataa vuotta myöhemmin toi uusia tuulia balettiperinteeseen naisten roolin laajentuessa soturimaailmaan. Sata vuotta myöhemmin Neumeier jättää juonen yksityiskohdat historian sivuille ja perustaa koreografiansa kolmeen näytökseen Sylvian heräämisestä kypsyyteen. Tuotannon aliotsikoksi onkin osuvasti laitettu "Kolme koreografista runoa mystisestä aiheesta". Käsiohjelma sisältää synopsikset näytöksien sisällöistä ja niiden perusteella pysyy mainiosti kärryillä tapahtumien taustasta.

Neumeierin liikekieli hurmasi minut mukaansa. Modernia tanssia jossa huumoria ei ole unohdettu. Lavastaja Yannis Kokkos tarjoilee kauniin minimaalisen näyttämökuvan, joka pienillä variaatioilla luo eeppisen ilmavan abstraktin ympäristön. Liikekieli tuntuu käyvän sisäistä keskustelua hahmojen sisällä.

Abigail Sheppard ja Atte Kilpinen tanssivat mainiosti päärooleissa Sylviana ja Amintana. Muut pääroolit olivat Rebecca Kingin, Johan Pakkasen ja Michal Krčmářin vastuulla. Pienoisena kauneuspilkkuina tanssin osalta jotkut vaikeat nostot myös muutamaan otteeseen näyttivät vaikeilta.

© 2019 Suomen kansallisbaletti / Mirka Kleemola

Delibesin musiikkia muistetaan kehua aina kun Sylviasta puhutaan. Liitän itseni samaan kuoroon. Garrett Keastin johdolla orkesteri tuntui olevan hyvässä iskussa ja musiikki hengitti komeasti.

Sylviasta jäi kokonaisuutena erittäin hyvät fiilikset. Silmät ja korvat saivat herkkua koko rahan edestä. Suosittelen!

Baletti: Le Corsaire - Kansallisooppera 2012-09-22

Tunnustan etten odottanut Merirosvolta kovinkaan paljon. Pidin kovasti edellisestä balettikokemuksestanini Romeosta ja Juliasta, mutta kun tutustuin Merirosvon tarinaan etukäteen, niin juoni tuntui turhan heppoisalta ja lapsekkaalta.

Le Corsairen, eli Merirosvon, libretto pohjautuu kevyesti George Byronin tarinaan. Baletin musiikin teki alun perin Adolphe Adam ja koreografian Joseph Mazilier. Merirosvon musiikkia ja koreografiaa on muuteltu yli 150 vuoden aikana paljonkin. Ilmeisesti kaikki nykyään esitetyt koreografiat pohjautuvat Marius Petipan 1899 versioon Pietarista. Tämä uusi kansallisbaletin tuotanto on alunperin Baijerin valtionbaletista vuodelta 2007 ja koreografiasta vastaa Petipan pohjalta Ivan Liška.

Kyllähän libreton puolesta Merirosvo on aikamoista hömppää. Urhomme saa kahteen otteeseen käydä pelastamassa sydänkäpysensä julman orjakauppiaan myyntilistoilta. Hieman ristiriitaiset tunteet tulevat kun köydessä olevat orjanaiset puhkeavat kauniiseen tanssiin. Mutta kyllä tarinassa sen verran selkärankaa on, että siihen tanssia saa yhdistettyä.

Ja komeaa tanssi olikin. Ensi-illan pääkolmikko Michal Krčmář, Maria Baranova ja Ilja Bolotov olivat vastustamattomia. Toisen näytöksen tanssi-iloittelu, pas de deuxista eteenpäin, oli komeaa katsottavaa. Lavastus oli romanttisen uljas. Siitä ja puvuista vastasi Roger Kirk. Kolmannen näytöksen Jardin animé on myös valloittava. Lava täyttyy tanssijoista ja tanssin ohella loppumuodostelmat ovat jo ihailemisen arvoisia.

Vaikka tällä kertaa sen syvällisempää ajateltavaa ei libretosta mukaan tarttunut, niin kyllä Le Corsairen viihdyttävyysaste on sitä luokkaa että suosittelen lämpimästi vierailua baletissa. Ainoa asia mikä jäi häiritsemään oli se miksei kapellimestari Aivo Väljan vasempaan käteen mahtunut loppukiitoksien aikaan tahtipuikon ohella myös merirosvon käsi.

Baletti: Coppélia - Kansallisooppera 2012-03-15

Balettia en ole käynyt katsomassa pitkään aikaan. Reissussa ollessa ooppera on aina ykkössijalla, sen jälkeen tsekataan klasaritarjonta ja viimeisenä musiikkipuolelta tulee baletti. Kun jonkun aikaa harrastin kansallisoopperan kausikorttia, niin silloin tuli toki uudet baletit nähtyä. Elävä musiikki on kuitenkin minulle se pääasia ja kun baletin puolelta tuli muutamia tallennemusiikkiin tehtyjä produktioita, niin tämä oli yksi syy kausikortista luopumiseen.

Tänään oli sitten sopiva hetki käydä katselemassa ja kuuntelemassa kansallisbaletin uutta Coppélia tuotantoa. Coppéliassa on kelpo musiikki Lèo Delibesin toimesta. Muutama baletin teemoista on varmasti tuttu musiikin harrastajille. Koreografian balettiin on tehnyt Marc Ribaud. Ribaud on siirtänyt baletin tarinan elokuvamaailmaan 1900-luvun alkupuolelle, mutta pitänyt perustarinan luonteen pohjana.

Harvasta (klassisesta) baletista olen löytänyt sen syvällisempää tarinaa, mutta korostan että balettituntemiseni ei ole hääppöinen. Monet tarinat tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän harmittomia satuja. Coppélia lukeutuu tähän kategoriaan. Mutta ei ole syytä antaa näennäisen pinnallisuuden pilata iltaa, päinvastoin, sillä Coppélia on todella viihdyttävä kokemus. Kolmen pääosanesittäjän, Nicholas Zieglerin, Barbora Kohoutkovan ja Michal Krčmářin tanssi oli kaunista katseltavaa. Kannattaa mennä viihtymään!

Delibesin hienoa musiikkia kuunnellessa tuli jälleen kerran mieleen, että yksi klassisen musiikin keskeisimpiä teoksia, eli Stravinskyn Kevätuhri, on baletti. Kevätuhri on kapellimestarien ja orkesterien näytöskappale, jota ei kovin usein tanssikoreografiana baleteissa näy. Pieni ja hento toive heräsi takaraivossa; jospa jonain päivänä kansallisbalettiin voisi mennä katsomaan Kevätuhria...