Tarkkaamo: adolphe adam

lauantai 4. lokakuuta 2025

Gisellen uusi yritys

Baletti: Giselle - Kansallisooppera 2025-10-3

En tiedä pitäisikö olla ylpeä vai surullinen. Muutaman viikon takainen CircOpera 2.0 kokemus tuntui edellisen kerran toisinnolta. Nyt samantapaisen kohtelun korvieni välissä sai kansallisbaletin uusi Giselle tuotanto.

Päätin ennen illan balettikokemusta olla kertaamatta edellisen Gisellen muistelujani. Uuden tuotannon koreografia on kansallisbaletin johtajan Javier Torresin käsialaa. Hän on siirtänyt tapahtumat keskiajalta 1950-luvun Italiaan. Annukka Pykäläisen lavastus toimii hienosti, alun kaupungin pystytys on hauska idea ja toisen näytöksen mystinen "hautausmaakohtaus" tapahtuu kaupungin alla.

Visuaalisesti kaikki toimii hyvin ja koreografiakin on omiin harjaantumattomiin silmiini näyttävä. Keskeiset solistit ovat erinomaisia. Nimiroolin tanssi ensi-illassa Seo Yen Kim ja hänen rakastettunaan Martin Nudo. David Rathbun tulkitsi mustasukkaisen Ilarion roolissa. Toisen näytöksen wilit olivat erinomaisen synkronoituja ja heidän koreografiansa komeaa. Suuri moite muuten kansallisoopperalle, että esiintyjälistoja ei enää jaeta paperisina ennen näytöstä. Okei, varmaan melkein kaikilla on älypuhelin johon listan saa näkyviin, mutta paperiversio olisi huomattavasti näppärämpi illan mittaan.

Kun pohdiskelin taas kokemaani kotimatkalla, jäi kokonaisuus kaikesta positiivisista havainnoista huolimatta vaisuksi. Luin edellisen kokemukseni lyhyet muistiinpanot ja tuntemus oli sama tälläkin kertaa, Giselle ei vain taida olla minun balettini. Uudesta hienosta tuotannosta ja koreografiasta huolimatta Adolphe Adamin musiikki ja tarinan eteneminen ei sykähdytä tarpeeksi.

Entäs se ylpeys vai surullisuus? Onko syytä olla ylpeä vai surullinen että oma maku on konsistenssi ja poimii tarinoiden ja tuotantojen tuntemukset samoin vuosien välillä?

lauantai 24. helmikuuta 2018

Giselle

Baletti: Giselle - Kansallisooppera 2018-2-23

Kansallisbaletin vuoden ensimmäinen uutukainen on Adolphe Adamin musiikkiin pohjautuva romanttinen baletti Giselle. Baletin ensiesitys tanssittiin vuonna 1841 ja eilen ensi-iltansa saanut Kansallisbaletin tuotanto on taasen Cynthia Harveyn käsialaa ja tuontitavaraa Oslosta vuodelta 2009.

Juonen puolesta Gisellessä liikutaan romantiikan ajan perusasioiden parissa. Taustalla on klassinen nuoren aatelismiehen seikkailu rahvaan parissa. Jo toisaalle kihloihin asti lupautunut veikko vetää talonpoikaisvaatteet päälleen ja hurmaa Gisellen. Kun tilanne paljastuu Gisellelle, tämän heikko sydän antaa periksi ja kuolema koittaa. Toinen näytös onkin sitten tarinan puolesta oikea romantiikan ajan helmi. Hautausmaan ympäristössä petettyjen nuorten neitojen haamut kaappailevat miehiä kuoleman tanssiin. Aatelismiehemme on joutua näiden wilien saaliiksi, mutta Gisellen nuori haamu saa pelastettua ensirakkautensa kohteen.

Romantiikan ajan taiteen ystävänä kaiken pitäisi olla siis kunnossa tuhtiin annokseen tunnetta ja paloa. Lavasteiden puolesta ollaan täydellisessä ympäristössä. Ensimmäisen näytöksen pienet talot, taustoitettuna kukkulalinnalla, ovat mainioita, samoin kun toisen näytöksen öinen hautausmaa kuutamolampineen. Silmänruokaa vailla vertaa.

Baletin osalta ja musiikin puolesta taasen en kyllä Giselleen syttynyt. Adamin musiikki on omiin korviini kuivakkaa, eikä nostata tarvittavaa paatosta. Koreografia oli selkeä ja tanssijat laadukkaita, mutta tarinan kerronta ei imaissut valitettavasti minua mukaansa. Vika ei varmaankaan ole tuotannossa, uskon sen miellyttävän Gisellen ystäviä. Ehkäpä Giselle ei vain ole baletti minua varten.