Perjantai-ilta Saimaa Sinfonietan seurassa

Konsertti: Lappeenranta-sali 2013-04-19

Perjantai-illan huumaa Lappeenrannassa tarjoili tällä kertaa Saimaa Sinfonietta johtajanaan Tibo Bogányi ja vierailevana tähtenä sopraano Jenni Lättilä. Ohjelmistossa Csikyn, Kodályn ja Bizet'n ohella Paavo Heinisen orkesterilaulujen kantaesitys.

Boldizsár Csikyn Divertimento puhallinoktetille ja kontrabassolle alkaa tulla jo varsin tutuksi sävellykseksi kaakon kulmalla. Tänään se kuultiin jo kolmannen kerran puolen vuoden sisällä. Minulle se sopii kyllä, sillä useamman kuuntelukerran jälkeen olen alkanut pitää siitä yhä enemmän. Ja väittäisimpä että orkesterikin on parantanut tulkintaa joka kerta. Edelliseen kertaan verrattuna ainakin sointi oli vieläkin yhtenäisempi, vaikka tällä kertaa oltiin taas Lappeenranta-salin tunkkaisuudessa. Sen verran tämä Csikyn Divertimento on alkanut kiinnostaa, että otan mielelläni vinkkejä mahdollisesta levytyksestä. Itse en ole tietoa sellaisesta löytänyt.

Tänään kantaesitetyt Paavo Heinisen orkesterilaulut olivat ensimmäinen kosketukseni Heinisen vokaalimusiikkiin. Sopivasti myös tänään julkaistiin Saimaa Sinfonietan, Mikael Helasvuon ja Bogányin levytys Heinisen huilukonsertosta, joka myös kantaesitettin Lappeenrannassa pari vuotta sitten. Orkesterilaulut jäivät ensi kuulemalta minulle hieman kaukaisiksi. Ensimmäinen laulu, Det gör ont, omasi kevyemmän säestyksen, johon orkesterin sointivärit toivat hienosti eloa. Toinen laulu, Jos, taasen eteni suoraviivaisemmin ja paksumman sointikudoksen avulla. Jenni Lättilän ääni kuulosti taas kerran hienolta, mutta itse tekstit laittoivat minut pohtimaan sanojen syntaksisen luonteen vaikutusta lauluun. Ei niinkään lausetasolla, vaan sanojen pituuden ja vokaalien tasolla. En rohkene avata aivoituksiani pidemmälle julkisesti näin yhden kuuntelukerran perusteella. Jälleen pitää vain toivoa että näitä teoksia kuulisi useamman kerran. Eivät Heinisen laulut ole mielestäni vaikeaa musiikkia, mutta ainakin tällaiselle amatöörille useampi kuuntelu avaisi tutustumisen kättelyn jälkeiselle tasolle.

Kodályn Galántan tanssit alkaa suhteellisen epätanssimaisesti, mutta siitä kasvaa mainio menopala. Jorma Lautasen klarinetti ilahdutti jälleen kerran. Kodályn aikana orkesteri puhkesi hienosti täyteen hehkuun. Vaikka Lappeenrannassa on käynyt viime aikoina monia hienoja kapellimestareita vierailemassa, niin tuntuu että Bogányi saa aina omasta orkesteristaan vielä yhden ylimääräisen vaihteen esille. Toivottavasti näemme ja kuulemme Bogányita Lappeenrannassa vielä useammin.

Konsertin päätti Georges Bizet'n ensimmäinen C-duuri sinfonia. Vaikka sinfonia sisältää nuoren Bizet'n vauhdikasta ja pulppuavaa orkesterointia, ei se oikein vetoa minuun. Sen syvempää kaarta en ole siitä löytäväni; vain paljon déjà vu -tuntemuksia. Mozart, Rossini ja Bachkin tulevat mieleen. Mutta toisaalta onhan hitaan osan oboeteema varsin viehättävä. Vaikka musiikin sisältö ei välttämättä minua täysin sytyttänytkään, niin Saimaa Sinfonietan soitto sen kyllä teki. Ihan kelpo päätös konsertille.

Pirun hyvä bändi

Konsertti: Lauritsalan kirkko 2013-02-06

Lappeenrannan kaupunginorkesterin kauden aloitus jäi oopperaprioriteettien takia kokematta, mutta tänään ehdin paikalle Lauritsalan kirkkoon. En aikaisemmin ollut siellä käynytkään, joten mielenkiinnolla odotin millainen akustiikka paikassa on. Sen verran on kirkoissa tullut konserteissa käytyä, että osasin varautua penkkiin lisätyynyllä. Onneksi penkin selkänoja oli poikkeuksellisesti järkevässä kulmassa, joten puolentoista tunnin konsertista selvittiin vähäisin fyysisin vammoin.

Korvat saivatkin nauttia sitten Tibor Bogányin johtaman Lappeenrannan kaupunginorkesterin komeasta soitosta. Illan orkesteriteokset nousivat erityisesti esille kirkon hyvän akustiikan johdosta. Erityisesti jousisto sai pehmeyttä ja täyteläisyyttä kaiun ansiosta. Haydnin 30. sinfonia ja Händelin Concerto grosso op. 3/1 soivat hienosti ja mieleeni tuli konserttipaikkaan kenties hieman sopimaton luonnehdinta: pirun hyvä bändi.

Boldizsár Cskikyn Divertimento puhallinoktetolle ja kontrabassolle kuultiin Lappeerannassa vasta pari kuukautta sitten ja mielelläänhän sen kuunteli uudelleenkin. En lukenut ennen tämän iltaista konserttia edellistä merkintääni teoksesta mutta identtiset mielikuvat teoksesta tulivat tälläkin kertaa mieleen. Visuaalista ja urbaania musiikkia. Olisi kiva lukea tai kuulla muutama sana säveltäjältä teoksen taustoista; onko omissa tuntemuksissani mitään yhtymäkohtia vai onko kyse vain absoluuttisesta musiikista. Ehkäpä muuten puhaltimien osalta kirkon akustiikka ei välttämättä anna samanlaista parannusta ääneen kuin jousiston osalta.

Illan vokaalimusiikkiin oli saatu kovatasoisia laulajia. Ilmeisesti maestro Bogányin suhteilla on ollut käyttöä, sillä illan viidestä solistista neljällä on unkarilainen tausta. Tenori David Szigetvari aloitti laulamalla Händelin kantaatin Look down harmonius saint. Hänellä on kaunis lyyrinen ääni jota sain ihailla puolentoista metrin päästä. Ehkä balanssi ei ollut parhain, mutta tuollaista tenoria kuuntelee mielellään.

Loput varsinaisen konsertin vokaalimusiikista olivat Dietrich Buxtehuden käsialaa. Tenori Szigetvarin lisäksi lavalle tulivat sopraanot Maria Celeng ja Agnes Szalay, altto Lúcia Megyesi Schwartz ja basso Matti Turunen. Kun äsken kehuskelin tenoria niin täysin samanlaiset kehut ansaitsevat kaikki illan solistit. Erityisesti sopraanokaksikon äänet olivat hunajaa korvilleni.

Hieman ihmettelin ennen konsertin alkua miksi käsiohjelman mukana oli Händelin Hallelujan vokaalistemmat. Syy paljastui kun tuli Hallelujan vuoro konsertin päätösnumerona; konsertti oli osa Lappeenrannassa järjestettävien kanttoripäivien osanottajien ohjelmaa ja näin ollen yleisön laulutaito oli huomattavasti keskimääräistä korkeampi. Yleisö sai liittyä mukaan Hallelujaan ja kokemus oli aivan mahtava. Lopputuloksena yksi kirkollinen iloisia ihmisiä.

Konsertti: Lappeenranta-sali 2012-11-14

Lappeenrannan kaupunginorkesterin kapellimestarivieraana piipahti tällä keraa unkarilainen Anrás Vass. Klarinettisolistina taituroi Lappeenrannassa soittajanuransa aloittanut Olli Leppäniemi. Liekö maestron kotimaa ollut vaikuttamassa ohjelmistovalintoihin, sillä konsertin alkupuolella kuultiin Romanian unkarilaisen Boldizsár Csíkyn Divertimento puhallinoktetille ja kontrabassolle, sekä unkarilaisen Zoltán Gárdonyin Klarinettikonsertto. Väliajan jälkeen nautimme Rossinin Klarinettivariaatioista ja Haydnin Paukenwirbel-sinfoniasta.

Yritin ennen konserttia huonolla menestyksellä etsiä maailmalta tallenteita Csíkyn ja Gárdonyin teoksista. Muutenkin tietoa näistä säveltäjistä oli valitettavan vähän saatavilla. Tämän illan teoksien perusteella heitä voisi kyllä huomioida enemmänkin.

Csíkyn Divertimento toi minun mieleeni suhteellisen urbaanin äänimaiseman hitaan osan yöhämyineen. Varsin visuaalista musiikkia muutenkin. Ne vuodet mitä olen Lappeenrannan kaupunginorkesteria seurannut, ovat puhaltajat parantaneet soittamistaan suhteessa eniten. Tämän iltainen Divertimentokin oli siitä hieno osoitus.

Gárdonyin konsertossa saimmekin sitten nauttia todella hienoa puhaltajaa, klarinetisti Olli Leppäniemeä. Hän vaikuttaa nykyään Tanskassa. Gárdonyin sävelkieli kuulostaa minusta varsin uusklassiselta pastoraalihenkineen. Viimeinen osa varsinkin on tanssillinen ja kansanmusiikkihenkinen. Leppäniemen klarinettisoundi on täyteläinen ja yhteistyö Vassin ja orkesterin kanssa tuntui toimivan hienosti.

Rossinin variaatoissa klarinetille ja orkesterille Leppäniemi näyttikin sitten lopullisesti minkä tason pelimanni hän on. Rossini tiesi miten kirjoittaa solistille ja orkesterille, antaa solistin loistaa. Oopperanystävän sydäntä lämmitti kuin takkatuli syyssäässä. Leppäniemen klarinetti lauloi komealla äänellä, fraseeraus oli todella hienoa. Virtuoosikohdat vapauttivat kuuntelijan suupielet maan vetovoimasta. Aivan mahtava soittaja...

Illan päätti uljaasti Joseph Haydnin 103. sinfonia, "Rummunpäristys". Lyömäsoittimet eivät nimestä huolimatta ole siinä pääosassa, teos vain alkaa patarummuilla. András Vass on minun mielestäni tervetullut vierailemaan useamminkin kapellimestarina. Minun korvaani ilahdutti tarkka jäsentely soitinryhmien välillä; hyvä balanssi.

Oikein antoisa ilta tutun ja vähän harvemmin kuullun musiikin parissa.