Sellon ja kitaran taikaa

 Konsertti: Sellolla ja kitaralla - Marko Ylönen & Timo Korhonen - Konserttihovi 2020-9-27

Elävän musiikin viikonloppu jatkui hienosti Imatra Konserttihovissa. Instrumenttiensa suosikkisolistini esittivät mukavan kattauksen uudempaa ja hieman vanhempaa ohjelmistoa sellolle ja kitaralle. 

Mikko Heiniö (© Maarit Kytöharju / Music Finland)

Kitara on hieno instrumentti. Itsekin olen sitä sen verran soittanut että tiedän hieman sen haasteista. Sooloinstrumenttina klassinen kitara on Korhosen tasoisen mestarin käsissä todella ilmaisuvoimainen soitin. Suurin haaste kitaralle yhtyesoitossa on sen rajallinen äänenvoimakkuus. Balanssi kitaran ja muiden instrumenttien kanssa on hankala toteuttaa. Levytyksissä ongelma voidaan kiertää helposti, mutta elävässä esityksessä haasteet ovat suuret.

Illan ohjelmiston ehdottomasti mielenkiintoisimmat teokset tulivat kotimaasta. Mikko Heiniön Mot natten ja Kalevi Ahon Partita sellolle ja kitaralle ovat uutta musiikkia, joka on erittäin tervetullutta taidemusiikin saralla. Eritoten Heiniön sävellyksessä oli paljon mielenkiintoisia sointivärejä hieman harvinaisempien soittotekniikoiden johdosta.

Hieno konsertti! Suuret kiitokset Markolle ja Timolle!

Merirosvo ei purjehtinut Karille

Baletti: Merirosvo - Kansallisooppera 2020-9-26

© 2020 Mirka Kleemola

Yli puolen vuoden mittainen paasto elävästä musiikista päättyi tänään kansallisbaletin uutukaiseen; Merirosvoon. Alun perin lippuni oli eilisen ensi-iltaan, mutta baletin pääjohtaja vetosi niin kauniisti pandemiarajoitteiden johdosta, että siirsin lippuni suosiolla seuraavalle päivälle. 

Maskisuositustakin tuli noudatettua ja toivon todella että kun päästään Wagnerin pitkien oopperoiden pariin, ei maskeja enää tarvittaisi. Itselläni ainakin tuntui veren kaasupitoisuudet olevan jotenkin omituisessa balanssissa jo tämän pituisen istunnon jälkeen.

© 2020 Mirka Kleemola

Se ajankohtaisesta vitsauksesta ja sitten itse asian pariin. Merirosvo, eli Le Corsaire, pohjautuu Lordi Byronin runoon. Alkuperäinen runo ei ole minulle tuttu ja käsiohjelman mukaan baletti hyödyntää runoa lähinnä vain eksoottisena taustatarinana toiminnalle. Tuon voin vahvistaa kyllä omasta kokemuksestani. Vaikka näyttämöllä tarjottiin murhaa, orjakauppaa, huumeiden käyttöä ja ilmeisesti jopa lemmenkuolo (oliko se lopun laivanhylky maalla vai meren pohjassa?), niin syvällisempää luotausta ihmiselon problematiikkaan ei minuun oikein tarttunut.

Silmän ruokaa olikin sitten tarjolla oikein kunnolla. Anne-Marie Holmes on luonut koreografian Marius Petipan ja Konstantin Sergejevin pohjalta. Lavastus ja puvut on erittäin näyttäviä perinteisiin nojaten. Koreografia ei vaan puhuttele minua tunteiden kielellä. Siihen on kyllä syynä libreton köyhyys. Tanssinumerot eivät kerro tarinaa ja tunteita, vaan tuntuvagt oleva osa näyttävää lavastusta. Tanssijoita ei missään tapauksessa voi tästä syyttää, he toteuttivat kyllä hienosti koreografian koukerot.

© 2020 Roosa Oksaharju

Merirosvo tuntui tipahtavan omalla balettiasteikollani hiemaan outoon väliin. Tarina ei sisällä tarpeeksi sisäisiä jännitteitä, jotta imu tulisi sieltä. Toisaalta se ei ole abstrakti, jolloin voisi puhtaasti nauttia pelkästä liikkeen estetiikasta ja sen herättämistä tunteiden assosiaatioista.

Mutta vaikka Merirosvo tuntuu olevan hieman huttua, niin oikein makeaa ja näyttävää huttua kuitenkin.