Lappeenrannan kaupunginorkesteri jatkoi kamarimusiikkisarjaansa musiikkiopiston Helkiö-salissa. Yleisöä oli löytänyt paikalle aivan mukavasti paukkavasta pakkasesta huolimatta.
Ohjelma oli kokonaan suomalainen. Konsertin ensimmäisen puolen solistina oli sellisti Eeva-Maria Pykäläinen. Ensimmäinen teos oli Sonnisen Juvenalia sellolle ja jousiorkesterille. Sonnisen musiikkiin en ole aikaisemmin tutustunut, mutta tämän perusteella olen kiinnostunut kuulemaan lisää. Teos koostuu viidestä lyhyestä osasta ja sopi hyvin aloituskappaleeksi. Sonnisen sävelkieli on varsin perinteistä ainakin tässä sävellyksessä, mutta eipä siitä haittaa ole.
Toisena oli vuorossa Hauta-ahon Concertino III sellolle ja jousiorkesterille. Hauta-aho on musiikin moniosaaja, joka on klassisen musiikin ohella pyörähdellyt jazzin parissa. Hänen oma soittimensa on kontrabasso ja mielestäni tämän havaitsi myös illan teoksessa, jonka bassolinjat olivat selkeän erottuvia solistin ja orkesterin taustalla. Hauta-aho oli itse paikalla kiittämässä solistia ja orkesteria illan annista.
Väliajan jälkeen tuli illan helmi, Erik Bergmanin Concertino da camera. Avaraa raikkautta neuronien ravistamiseksi. En ole tätäkään kahdeksalle soittajalle kirjoitettua teosta aikaisemmin kuullut, mutta eilisen konsertin jälkeen lähti levy tilaukseen. Tulee olemaan mielenkiintoista verrata Ulf Söderblomin levytettyä versiota eiliseen Bogányin tulkintaan. Lappeenrantalaisten versio kuulosti todella hyvältä. Hienoa että näistä teoksista on levytyksiäkin olemassa. Uudemman musiikin ongelma on siinä että konsertit tahtovat olla kertakokemuksia. Levytyksiä tai taltiointeja ei ole saatavilla. Ei minulla kokemuksen ainutkertaisuutta vastaan mitään ole, mutta kyllä musiikin kuunteleminen useampaan kertaan antaa aivan uuden ulottuvuuden nauttia myös elävistä esityksistä ja ennen kaikkea tulkinnoista.
Konsertin päätti Lauri Toivion sarja huilulle ja jousiorkesterille. Solistina oli Tiina Heinonen. Toivio oli illan säveltäjistä nuorin, mitä ei välttämättä sävelkielestä olisi arvannut. Mielenkiintoinen teos oli tämäkin, mutta Bergmanin jälkeen rakenteet tuntuivat välillä hieman raskailta. Mukava oli kuulla lisää Toivionkin musiikkia.
Kokonaisuutena taas hieno konsertti. Bogányi on mainio piristysruiske Lappeenrannan kaupunginorkesterille. En tiedä kuka oli valinnut illan ohjelmiston, mutta se oli nappisuoritus. Puolet illan musiikin säveltäjistä on vielä elossa. Ainoastaan väliajan olisi varmaan voinut jättää pois.
perjantai 18. helmikuuta 2011
sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Konsertti: Konserttihovi 2011-02-13
Konserttihovin kevään ohjelmiston avasi Pentti Hildén luuttunsa kanssa. Ohjelmassa oli Dowlandin, Weissin ja Bellmanin sävellyksiä.
Mukava hieman erilainen konsepti. Hildén kertoili kappaleiden välissä laulujen taustoja ja kuvaili entisaikojen henkeä. Hildénillä on ihan kelpo lauluääni ja trubaduuri-henkinen konsertti oli kokonaisuutena onnistunut. Hieman hämmästytti suhteellisen useat "pikkumokat" teksteissä ja soitossa. Luutun äänensävystä johtuen epäpuhtaudet luutun kanssa eivät niin häirinneet, mutta encorena kuullussa Myrskyluodon Maijassa kitaran kanssa ne kalskahtivat harrastelijakitaristin korvaan.
Mukava hieman erilainen konsepti. Hildén kertoili kappaleiden välissä laulujen taustoja ja kuvaili entisaikojen henkeä. Hildénillä on ihan kelpo lauluääni ja trubaduuri-henkinen konsertti oli kokonaisuutena onnistunut. Hieman hämmästytti suhteellisen useat "pikkumokat" teksteissä ja soitossa. Luutun äänensävystä johtuen epäpuhtaudet luutun kanssa eivät niin häirinneet, mutta encorena kuullussa Myrskyluodon Maijassa kitaran kanssa ne kalskahtivat harrastelijakitaristin korvaan.
perjantai 4. helmikuuta 2011
Konsertti: Lappeenranta-sali 2011-02-03
Lappeenrannan kaupunginorkesterin kevätkauden ohjelmistossa on neljä kamarimusiikkikonserttia, joissa orkesterin jäsenet ja vierailijat esittävät musiikkia pienemmissä kokoonpanoissa. Eilisessä konsertissa kuultiin Mozartin pianokvartetto K493 ja Schubertin pianotrio D929. Alunperin orkesterin kotisivuilla oli myös mainittu Pendereckin sekstetti, joka jostain syystä jäi pois ohjelmasta. Eilinen konsertti kesti hieman yli kaksi tuntia, joten puolen tunnin sekstetti olisi tietysti pidentänyt konserttia aika paljon. Toisaalta itse olisin mielelläni vaihtanut Mozartin kvarteton Pendreckin sekstettiin. Uudempaa musiikkia ei kuule tarpeeksi. Ei minulla Mozartia vastaan toki mitään ole...
Konsertti oli todella positiivinen yllätys. Vierailevana pianistina molemmissa teoksissa soitti Henri Sigfridsson. Mozartin kvartetissa hänen kanssaan musisoivat Esa Ahokainen, Vuokko Juutilainen ja Eeva-Maria Pykäläinen. Jos Mozartin suhteen jotain jäi kaipaamaan, niin ehkä kokonaissointi olisi voinut olla hieman keveämpi. Mutta hyvältä se kuulosti. Tällä kertaa olin toisella rivillä, eikä salin tunkkainen sointi päässyt haittaamaan. Paikalla on merkitystä Lappeenranta-salissa.
Schubertin trio on tuttu ja hieno teos. Hitaan osan teemaa on kuullut useassakin elokuvassa. Nyt Sigfrissonin kumppaneina olivat Minna Pensola ja Tibor Bogányi. Konsertin aikana kävi mielessä kuinka paljon nämä "väliaikaiset" kokoonpanot harjoittelevat. Kaikki soittajathan ovat ammattilaisia, joten soittotaito ei ole ongelma. Pohdintaa ei aiheuttanut se, että soitto olisi kuulostanut huonolta, vaan päinvastoin hyvältä. Täytyy ihailla miten homma toimii ammattilaisten kanssa. Kyllähän 30 vuotta keskenään soittaneen jousikvarteton soinnista toki kuulee vuosien yhteissoiton, ja kun sellaiselle kokoonpanolle sattuu vielä hyvä konsertti niin oksat pois. Ehkäpä eilisessä konsertissa joissakin kohden huomasi, että joitakin asioita ei oltu sovittu ja niistä seurasi pieniä hämmennyksen hetkiä. Toisaalta nuo tuovat tulkinnan raikkautta ja yllätyksellisyyttä, joka ei sekään ole huono asia. Jos vuosikausia yhdessä soittanut kokoonpano soittaa konsertin autopilotilla läpi, niin puhtaan suorituksen sivusta ei kuulijan korvaan välttämättä paljon jää. Mieluummin rouheutta ja elämän makua.
Hieno aloitus kamarimusiikkikonserteille. Kiitos lisää...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)